Hyppää sisältöön

Maavoimat osallistuu Saber Strike 17 -harjoitukseen Virossa 3.-16.6.

Porin prikaati
Julkaisuajankohta 22.5.2017 13.55 | Julkaistu suomeksi 22.5.2017 klo 13.56
Tiedote

Maavoimat osallistuu kesäkuussa kansainväliseen Yhdysvaltojen johtamaan Saber Strike 17 -yhteistoimintaharjoitukseen 3.-16.6.2017 Virossa.

Suomesta harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 55 henkilöä Porin prikaatista. Osallistujista suurin osa on Suomen kansainvälisen valmiusjoukon (SKVJ) varusmieskoulutuksen saaneita reserviläisiä. Joukosta muodostetaan harjoitukseen taistelupioneerijoukkue osaksi monikansallista taisteluosastoa. Lisäksi harjoitukseen osallistuu esikunta- ja tukihenkilöstöä.

Joukkueen osallistumista edeltää parasta aikaa toisen SKVJ -koulutetun pioneerijoukkueen osallistuminen Virossa järjestettävään Kevad Torm -sotaharjoitukseen 14.-25.5.2017.

Harjoituksen tavoitteena on kehittää joukkojen yhteistoiminta- ja suorituskykyä sekä harjoitella kansainväliseen toimintaan liittyviä suunnittelu-, valmistelu- ja johtamisprosesseja. Harjoitukseen osallistuminen on Puolustusvoimien kansainvälisen toiminnan vuosisuunnitelman mukaista maavoimien harjoitustoimintaa.

Saber Strike 17 on Baltian maissa järjestettävä harjoitus, johon Suomi on osallistunut vuodesta 2012 alkaen erilaisilla kokoonpanoilla. Saber Strike 17 -harjoitukseen ja siihen liittyviin harjoituksiin osallistuu yhteensä noin 11 500 henkilöä 18 maasta.

Kansainvälinen yhteistyö mahdollistaa joukkojen harjaantumisen mm. kriisinhallinnan tehtävissä Puolustusvoimien kolmannen päätehtävän mukaisesti. Lisäksi kansainvälinen harjoittelu parantaa Puolustusvoimien kykyä antaa ja vastaanottaa kansainvälistä apua mahdollisessa kriisitilanteessa.

Huovinrinne, Säkylä Niinisalo, Kankaanpää
´