Kolme palkattuun henkilöstöön kuuluvaa tarkkailijaa Suomen maavoimista osallistuu Saksassa Grafenwöhrin harjoitusalueella järjestettävään Dynamic Front 19 -harjoitukseen 4.–8.3.2019.
Harjoitukseen osallistumisen tavoitteena on saada kokemuksia Maavoimien tykistöjärjestelmän kansainvälisen yhteensopivuuden kehittämiseen ja tutustua tulenkäyttö- ja turvallisuusjärjestelyihin kansainvälisessä harjoituksessa.
Dynamic Front 19 on Yhdysvaltain Maavoimien Euroopan-joukkojen (USAREUR) johtama kansainvälinen tulenkäytön harjoitus. Puolustusministeriö on hyväksynyt Dynamic Front -harjoituksen osaksi Puolustusvoimien vuoden 2019 kansainvälistä harjoitustoimintaa. Maavoimat on osallistunut tarkkailijoilla Dynamic Front -harjoitukseen myös vuonna 2018.