Hyppää sisältöön

Maavoimien tykistökaluston uusiminen etenee

Maavoimat
Julkaisuajankohta 1.7.2016 13.09
Tiedote

Puolustushallinto on aloittanut valtioiden väliset neuvottelut Etelä-Korean kanssa käytettyjen tykistöjärjestelmien hankkimisesta.

Hankinnan tavoitteena on mahdollistaa operatiivisten joukkojen tukeminen kauaskantoisella ja hyvän maasto- ja tieliikkuvuuden omaavalla tykistökalustolla. Hankinnalla korvataan osittain 2020-2030 -luvuilla vanhenevaa tykistökalustoa.

Puolustusvoimat on selvittänyt kansainvälisiltä markkinoilta uusien 155 mm:n ajoneuvo- ja tela-alustaisten tykistöjärjestelmien saatavuus- ja hintatietoja. Lisäksi on selvitetty mahdollisuutta hankkia hyväkuntoisia 155 mm:n ajoneuvo- tai tela-alustaisia tykistöjärjestelmiä käytettyinä.

Etelä Korean hallitukselta käytettynä saatavissa oleva K9 Thunder -tykistöjärjestelmä sopii varusmieskoulutukseen ja sillä tavoitellaan Suomen asevelvollisuusarmeijalle sopivaa suorituskykyä kustannustehokkaasti.

K9 Thunder on tela-alustainen 155 mm:n panssarihaupitsi, joka on valmistettu Etelä-Koreassa. Sen ampumaetäisyys on yli 40 kilometriä.

Asian valmistelu ja siihen liittyvät hankintaneuvottelut ovat kesken, joten hankintaan liittyvistä yksityiskohdista ei tiedoteta.

´