Hyppää sisältöön

Maavoimien valmiuspäällikkö: “Viranomaisyhteistyötä tehdään 52 viikkoa vuodessa”  

Panssariprikaati
Julkaisuajankohta 10.3.2023 20.15
Tiedote

Joukkojen perustaminen, käyttöönotto ja johtaminen. Siinä tiivistetysti, mistä eversti Kaakisen mielestä valmistautumisessa on kyse. Alkuviikosta Pirkanmaa 23 -paikallispuolustusharjoituksessa kiertänyt Maavoimien valmiuspäällikkö oli silminnähden ilahtunut näkemästään tekemisen tasosta.

– Olin eilen katsomassa joukkojen perustamista, ja tuli sellainen fiilis, että nämä reserviläiset taitavat tehtävänsä erinomaisesti. Vaikka kokonaisuus skaalautuisikin nyt harjoiteltua isommaksi, homma onnistuisi varmasti. Harjoittelussa ei ole kyse mistään pikajuoksusta, vaan sitä on tehty jo vuosia. Iso osa harjoituksessa kohtaamistani reserviläisistä on tuttuja jo vuosien takaa, eversti Kari Kaakinen kertoo. 

Valmistautuminen nousi Puolustusvoimissa keskiöön vuoden 2014 tapahtumien jälkeen. Kaakisen vastuulle kuuluu kattava kokonaisuus eri tavalla valmiuteen liittyvää organisaatiota.

Pirkanmaan alueellinen merkitys maanpuolustuksen näkökulmasta on Kaakisen mukaan huomattava. Pirkanmaa on yksi tärkeistä alueistamme perustamisen, teollisen tuotannon ja väestön kannalta. Suojattavia kohteita löytyy myös paljon.   

Paikallispuolustus syntyy yhteistyössä

Paikallispuolustusharjoitusten kantava teema on viranomaisten välinen yhteistyö, mikä ei rajoitu muutamaan viikkoon vuodessa.

– Asia on niin tärkeä, että sitä tehdään 52 viikkoa vuodessa. Kysymys ei ole vain muutamasta viikosta vuodessa, jolloin harjoittelemme yhteistoimintaa muiden viranomaisten kanssa. Saman pöydän ympärille kokoontuminen ja asioista puhuminen rikastuttavat erilaisten näkökulmiensa ansiosta maamme kokonaisturvallisuutta, Kaakinen sanoo. 

Kymmeniä vuosia kertausharjoituksia kolunneen Kaakisen omista muistoista putkahtaa pari hyvin mieliinpainunutta tapausta. 

– Johdin nuorena luutnanttina reserviläisten ampumaharjoitusta. Mietin, että mitähän tästäkin hommasta tulee, kun naamiointikaan ei ollut kunnossa. Edellisyönä näkemäni kauhunsekaiset painajaiset osoittautuivat vääriksi, koska reserviläiset osasivat hommansa. Toinen muisto liittyy Libanoniin, kun olin siellä komentajana. Kyllä siellä näki sen, että kun veri kiertää päässä niin toimintakin on aivan huippuluokkaa, Kaakinen mainitsee. 

´