Hyppää sisältöön

METSO 16 -harjoitus alkaa Vuosangassa

Maavoimat
Julkaisuajankohta 26.5.2016 15.26
Tiedote
Sotilaat marssivat tienvartta pitkin

Kainuun prikaatin johtama alueellinen taisteluharjoitus METSO 16 järjestetään 3. - 10.6.2016 Vuosangassa, Kuhmossa.

Harjoituksen tavoitteena on kehittää joukkojen suorituskykyä taistelussa laajalla alueella Maavoimien taistelu 2015 mukaisesti. Harjoitukseen osallistuu varusmiehiä, reserviläisiä ja henkilökuntaa Kainuun prikaatista, Jääkäriprikaatista ja Utin jääkärirykmentistä sekä Lapin rajavartiostosta, yhteensä noin 3 600 henkilöä. Harjoitukseen osallistuu lisäksi Ruotsin Norrbottenin rykmentin osasto osana Suomen ja Ruotsin maavoimien kahdenvälistä yhteistyötä (FISE).

METSO 16 -harjoitus on tammikuussa aloittaneiden miehistötehtäviin koulutettavien varusmiesten sekä heinäkuussa palveluksensa aloittaneiden varusmiesjohtajien loppusotaharjoitus. Harjoitusjoukkoja on varustettu kaksipuolisella simulaattorijärjestelmällä. Harjoituksen johtaa Kainuun prikaatin komentaja, eversti Vesa Virtanen.

Ruotsalainen Norrbottenin rykmentti osallistuu harjoitukseen mekanisoidulla jalkaväkijoukkueella, jonka kokonaisvahvuus on noin 50 palkattuun henkilökuntaan kuuluvaa sotilasta. Pääkalustona harjoituksessa heillä on CV9040-rynnäkköpanssarivaunuja sekä muuta kuljetuskalustoa.

Norrbottenin rykmentin osallistuminen harjoitukseen on osa Suomen ja Ruotsin maavoimien kahdenvälistä yhteistyötä, jonka tavoitteena on muun muassa kehittää joukkojen suorituskykyä sekä luoda kustannustehokkaita harjoitus- ja koulutusmahdollisuuksia. Puolustusministeriö on hyväksynyt harjoituksen osaksi Maavoimien vuoden 2016 kansainvälistä harjoitustoimintaa.

Harjoitus on ensimmäinen Kainuun prikaatin johtama harjoitus, johon Norrbottenin rykmentti osallistuu. Aikaisemmin vuonna 2015 Norrbottenin rykmentin joukot ovat harjoitelleet yhdessä Jääkäriprikaatin kanssa Rovajärvellä ja Bodenissa.

Harjoituksen kulkua voi seurata verkossa:

Facebook.com/maavoimat #METSO16 #maavoimat
Twitter.com/maavoimat @maavoimat
Instagram.com/puolustusvoimat.fi

 

´