Hyppää sisältöön

Muisto elää

Maavoimat
Julkaisuajankohta 25.5.2016 14.00
Tiedote
Sotilaat laskevat seppeleen muistomerkille

Afganistanin operaatio on vaatinut kahden suomalaisen rauhanturvaajan hengen. Toinen heistä on yhdeksän vuotta sitten menehtynyt kersantti Petri Immonen.

23. toukokuuta 2007 norjalais-suomalais-latvialaisen PRT (Provincial Reconstruction Team) partio oli operatiivisessa tehtävässä Maimanan kaupungissa. Partio oli edennyt noin sata metriä PRT:n tukikohdasta, kun sitä vastaan tehtiin räjähdeisku. Räjähteenä käytettiin 122 mm:n tykistökranaattia, joka laukesi partion tullessa kohdalle. Osastossa oli kaksi suomalaista, jotka toimivat henkilösuojaustehtävässä. Vakavimmin iskussa loukkaantuivat kersantti Petri Immonen ja paikallistulkki, jotka molemmat menehtyivät vammoihinsa. Immonen oli kotoisin Kymenlaaksosta. Hän toimi rajavartiolaitoksen palveluksessa ja oli innokas laskuvarjohypyn harrastaja. Kuollessaan hän oli 29-vuotias.

Tasan yhdeksän vuotta traagisesta tapahtumasta kokoontuivat Camp Marmalin suomalaiset rauhanturvaajat ja leirissä työskentelevä poliittinen neuvonantaja Antti Kuusi kunnioittamaan kersantti Petri Immosen muistoa. Tilaisuuteen osallistui myös ruotsalaisia ja norjalaisia rauhanturvaajia. Eräs heistä oli palvellut Maimanassa yhdessä Petri Immosen kanssa.

Seppeleenlaskun jälkeen pitämässään puheessa SOA:n kansallinen vanhin eversti Jussi Tudeer muisti Petri Immosen lisäksi kaikkia niitä rauhanturvaajia, jotka ovat menettäneet henkensä tai terveytensä kriisinhallintatehtävissä sekä heidän omaisiaan. Samalla hän pyysi paikalla olevia rauhanturvaajia muistamaan ystäviään, perheitään ja läheisiään, jotka kantavat huolta sydämessään kaukana palveluksessa olevien rakkaittensa puolesta. Arvokas tilaisuus päättyi osallistujien hiljentymiseen kersantti Immosen muistolle.

´