Naisten vapaaehtoinen asepalvelus - asenne, fysiikka ja tahto ratkaisee
Vuosi 2016 oli ennätyksellinen asepalvelukseen hakeneiden naisten osalta; riveihin pyrki huikeat 842 naista, mikä on lähes 50 ihmistä enemmän kuin koskaan aiemmin on naisten vapaaehtoisen asepalveluksen reilun kaksikymmenvuotisen historian aikana hakeutunut.
Minä olin yksi heistä. Muistan jännittäneeni melko lailla pyöräillessäni valintatilaisuuteen Oulun Hiukkavaaraan eräänä huhtikuisena aamuna. Mieleen pyrki tämän tästä itsekriittisiä ajatuksia; riittääkö kunto armeijasta selviytymiseen? Haluanko varmasti sitoutua Suomen puolustamiseen loppuiäkseni? Mitä jos palvelus onkin henkisesti liian rasittavaa? Onko minusta mitään hyötyä puolustusvoimille? Samaan aikaan kuitenkin tunsin vatsanpohjassani kutkuttelevaa innostusta. Olin laittamassa alulle jotain, mitä olin suunnitellut jo vuosikausia. Tiesin, että jos nyt jänistäisin, katuisin sitä loppuelämäni.
Olin toki pohtinut asevelvollisuuden merkitystä jo helmikuussa postittaessani hakupapereita. Hakemusten tulee olla oman kotikunnan alueen aluetoimistossa viimeistään 1. maaliskuuta kaikkine tarvittavine dokumentteineen. Vapaaehtoishakemuslomakkeessa selvitetään hakijan henkilötiedot sekä tämän toivoma palveluksen aloittamisajankohta. Lisäksi hakemukseen tulee liittää täytettynä kyselylomake palvelusta ja terveydentilan tutkimusta varten ja lääkärinlausunto hakijan terveydentilasta. Mikäli en olisi ollut tosissani armeijaan lähtemisen suhteen, olisi jo tämä paperityön määrä saanut minut jättämään koko hankkeen sikseen. Laiskanpulskeasta luonteesta huolimatta paperini lähtivät ajallaan, vieden minut askeleen lähemmäs asepalvelukseen astumista.
Itse valintatilaisuus oli perin onnistunut ja informoiva, saimme kuulla armeija-asiaa noin neljänkymmenen naisen voimin. Puhumassa oli niin palveluksessa olevia naisia kuin vanhempia upseereitakin. Moniin mieltä askarruttaviin kysymyksiin löytyi vastaus ja pääsimmepä testaamaan b- ja c-reppujen painavuuttakin.
Tilaisuuden lopuksi kaikki kävivät vielä haastattelussa sekä lääkärin juttusilla. Haastattelu jännitti aluksi kovasti, mutta yhteistä jutunjuurta löytyi nopeasti pitkänmatkanjuoksuun liittyen ja poistuin ovesta rentona ja hyväntuulisena. Niin ikään lääkäriltä tuli "tuomio" parhaaseen A -luokkaan. Kotiin lähtiessäni minulla ei ollut enää epäilystäkään etteikö armeija olisi minua varten.
Kevään lopulla saapui palvelukseenastumismääräys. Aloittaisin asepalvelukseni Jääkäriprikaatissa Sodankylässä 4.7.2016. Palvelukseenastumismääräyksen mukana sain litterat, joilla pääsisin palveluspaikkakunnalleni. Heinäkuun ensimmäisen maanantain aamupäivänä matka sitten alkoi. Koetin etsiä katseellani bussin kyydissä olevista kohtalotovereitani, poikaystäväni kuvauksen mukaan "pelokkaan oloisia nuoria miehiä ja naisia". Itseäni ei enää juuri jännittänyt, kuuntelin soittimestani Maj Karman "Sodankylää" ja olin utelias ottamaan vastaan mitä tuleman pitää.
Ensimmäiset viikot armeijassa olivat täynnä toimintaa aamuvarhaisesta iltamyöhään, oli omaksuttava paljon uutta lyhyessä ajassa ja lepoaika jäi useina öinä lyhyeksi. Nuo ensimmäiset viikot olivat ehdottomasti varusmiespalvelukseni raskainta aikaa, eivät niinkään fyysisesti vaan henkisesti.
Huoltokomppaniaan kanssani sijoitetuista kahdestakymmenestä naisesta noin kolmasosa lähti takaisin siviiliin juuri ensimmäisten kolmen viikon aikana. Osa huomasi ettei armeija ollutkaan sitä mitä oli odottanut, toisilla fysiikka petti tai tapaturma pakotti lopettamaan. Oman tupani kuudesta naisesta vain kaksi vannoi sotilasvalan. Olemme nyt molemmat palvelevia alikersantteja, eikä kumpikaan ole katunut hetkeäkään sitä, että päätti suorittaa asepalveluksen loppuun saakka. Myös nykyiset tupatoverini Sodankylässä ovat tyytyväisiä siitä, että tulivat armeijaan ja saivat palveluspaikakseen juuri Jääkäriprikaatin.
"Sodankylä oli paikka, johon halusin ja hain ensisijaisesti. Haluan arktisen sodankäynnin koulutuksen ja lisäksi Sodankylän varuskunta on lähellä kotiani", sanoo savukoskelainen ystäväni. Samanlaisia ajatuksia on toisellakin tupalaisellani: "Hain varta vasten asepalvelukseen Sodankylään, vaikka Rovaniemen varuskunta olisi ollut lähempänä kotipaikkaani. Olin kuullut, että Sodankylässä tarjottava koulutus antaa sopivasti haastetta ja on laadultaan hyvää." Molemmat naiset ovat saaneet armeijalta niitä kokemuksia, joita tulivat hakemaan; naisilta ja miehiltä vaaditaan yhtä paljon, ja niin kouluttajat kuin vertaisetkin ovat suhtautuneet tasa-arvoisesti vapaaehtoista asepalvelusta suorittaviin. "Odotin kovempaakin kuria ja palvelus on osoittautunut luultua kevyemmäksi". Sääntöjen ja muodollisuuden määrä yllätti aluksi molemmat naiset, mutta puhuttelun kiemuroihin ja kuriin tottui nopeasti. Naisille tarjottavan informaation määrää kumpikin kiittelee; niin alijohtajat kuin henkilökuntakin tarjosivat auliisti tietoa ja jakoivat omia kokemuksiaan palveluksen alun helpottamiseksi.
Armeija tarjoaa sekä miehille että naisille samat mahdollisuudet koulutuksen suhteen. Niin ikään muun muassa fyysiset vaatimukset ovat kummallekin sukupuolelle samat, naisille ei myönnetä mitään erityiskohtelua eikä koulutuslinjoille ole olemassa naiskiintiöitä. Näin ollen toivelinjalle pääseminen on kiinni omista taidoista ja motivaatiosta sekä jonkin verran myös siviiliammatista.
Omassa tähtäimessäni oli palveluksen alusta alkaen lääkintälinjan aliupseerikurssi, ja elokuun lopussa tieni veikin Kajaaniin, jossa lääkintä AUK suoritetaan. Noin 60 % armeijaan tulleista naisista suorittaa johtajakoulutuksen, joko AUK:n (aliupseerikurssi) tai RUK:n (reserviupseerikurssi). Naisilla on yleisesti ottaen hyvä palvelusmotivaatio, kenties juuri asepalveluksen vapaaehtoisuudesta johtuen ja moni on valmis antamaan elämästään vuoden päivät armeijan suorittamiselle.
Lähes kaikkien kanssani yhtä aikaa aloittaneiden naisten tavoitteena oli johtajakoulutus, ja kaikki halukkaat ali- tai reseviupseerikurssille myös pääsivät. He olivat valmiita näkemään vaivaa tavoitteidensa eteen ja panostamaan armeijaan jopa siinä määrin, että eräs peruskoulutuskauden ystäväni on nykyään varusmiestoimikunnan (VMTK) pääsihteeri.
Oppilasaikani, kolme kuukautta Kajaanissa harjoittelemassa kenttälääkinnän saloja, oli erittäin antoisaa niin tietotaidollisesti kuin sosiaalisestikin; oman tuvan kanssa-asukit tulivat yhtä läheisiksi kuin perhe ja palvelusmotivaatio pysyi korkealla mielekkään tekemisen ansiosta.
Etenkin AUK:n jälkimmäinen puolisko suorastaan kiisi ohi harjoitellessamme kanylointia ja pistämistä sekä ensiaputaitoja muun johtamiskoulutuksen ohessa. Aliupseerikurssilla varmistuin siitä, että lääkintälinja oli minulle oikea valinta, paitsi mielenkiinnollisesti, myös siviilielämää ajatellen.
Palattuani komennukselta Kajaanista hieman ennen joulua minut nimitettiin omasta toiveestani VMTK:n jääkäriprikaatin naisedustajaksi. Koetan nyt kunnialla huolehtia niin kymmenen naisalokkaamme kuin jo pidempään palvelleiden naisten asioista täällä Sodankylässä. Elämä hyvin miesvaltaisessa ympäristössä voi olla aluksi outoa, ja armeija luo naisille hieman erilaisia haasteita kuin miehille, mistä syystä naisedustajaa tarvitaan. Naisille suunnataan muun muassa omia kerhoja, ja naisten infoiltama on jo perinteeksi muodostunut keskustelutuokio, jossa puidaan mitä on olla naisena armeijassa. Omalta osaltani haluaisin järjestää naisten kesken jotain mukavaa yhteistä tekemistä, esimerkiksi kahvittelua sotilaskodissa, nyt kun palveluksen pahimmista alkukiireistä on selvitty kunnialla.
Joukko-osastojen kokemus naisista armeijassa on positiivinen. He ovat motivoituneita sotilaita, hyviä palvelustovereita ja vaikuttaneet koko joukkonsa toimintaan positiivisesti omalla esimerkillään ja maanpuolustustahdollaan. Näin ollen armeijan voi hyvällä syyllä sanoa olevan yhtä lailla miehille kuin naisillekin kuuluva maailma. Sukupuolen asettamat rajoitteet tietyistä tehtävistä, esimerkiksi rajajääkärikoulutuksesta, selviytymiselle ovat lopulta melko vähäiset, kyse on enemmän omasta asenteesta, fysiikasta ja tahdosta suoriutua, aivan kuten miehilläkin. Omasta puolestani toivotan kaikki naiset lämpimästi tervetulleeksi asepalvelukseen, teidän tietoanne ja taitoanne tarvitaan ja osaamistanne arvostetaan puolustusvoimissa!
Alikersantti Seila Pihanurmi
