Hyppää sisältöön

Päivä Tampereen maakuntakomppanian kanssa 

Panssariprikaati
Julkaisuajankohta 9.3.2023 6.53
Tiedote

Ensin teollisuushallin pihaan kaartaa pakettiautollinen reserviläisiä. Hallin piha-alueen suojauksen hoitava ryhmä asettuu paikoilleen ennen seuraavaksi paikalle saapuvia sotilaita ja poliiseja. Ollaan Tampereen Hervannassa, Pirkanmaa 23 -paikallispuolustusharjoituksessa Tampereen maakuntakomppanian matkassa.

Parikymmenhenkisen reserviläisryhmän päivän ensimmäisessä harjoituksessa toimitaan poliisin alaisuudessa virka-apuosastona. Tarkoitus on harjoitella viranomaisyhteistyötä. 

Kirpeänä pakkasaamuna tavoitteena on ottaa kiinni varkaat, jotka ovat tunkeutuneet huoltovarmuuden kannalta tärkeän kohteen tiloihin. Etukäteen ei tiedetä, onko sisälle tunkeutuneilla henkilöillä aseita. 

Joukot lähtevät sisälle tarkastamaan tiloja. Yhteistyö virka-apua antavien reserviläisten ja poliisin kanssa sujuu mallikkaasti: Kolme rakennukseen tunkeutunutta voroa napataan kiinni käskyttämällä, ilman ammuttuja laukauksia. Sotilaat toimittavat kiinni ottamansa henkilöt ulkona odottavalle poliisipartiolle ja jatkavat tehtävää.  

Vuorossa on vielä ison varaston tarkastaminen tunkeutujien varalta. Mitään ei enää löydy. Tehdas on otettu onnistuneesti haltuun ja tunkeutujat on saatu vangittua. Tampereen maakuntakomppanian päivän ensimmäinen tehtävä on suoritettu ja kehuja sekä kehityskohteita sisältävä palaute harjoituksen vetäjiltä on saatu. 

Seuraava tehtävä 

Ruuan ja palautumisen jälkeen Tampereen maakuntakomppaniaa odottaa tehtävä Tampereen Raholassa. Teollisuusalueella junaradan kyljessä sijaitsee hylätty halli, jonka sisällä on ennakkoon saatujentietojen mukaan aseistautuneita vastustajia.  

Reserviläisjoukko saa tehtäväkseen ottaa rakennuksen haltuun. Harjoituksen kouluttajana toimii myös reserviläinen. Käskynjako tapahtuu auton konepellillä ennen lähtöä. 

Joukko lähtee liikkeelle ja ajaa autoilla suoraan kohteen pihaan. Toiminta on salamannopeaa: auton ovet auki, sotilaat pihalle ja juosten kohti etukäteen suunniteltua alkupistettä. Ryhmät etenevät ovelta ovelle ja tilasta tilaan järjestelmällisesti skannaten jokaisen nurkan ja mahdollisen vastustajan piilopaikan.  

Harjoituksessa käytetään sivullisille vaarattomia paukkupatruunoita sekä laserilla toimivaa KASI-simulaattoria. Maakuntakomppanian joukkojen päivän ensimmäinen tulikosketus tulee hallin yläkerrassa. Vastustajan tuleen vastataan omalla tulella. Ryhmien johtajat välittävät tietoa joukkueenjohtajalle, joka käskyttää muuttuneessa tilanteessa alaisiaan jatkamaan etenemistä. Yksi vastustaja kaatuu, mutta myös omia sotilaita haavoittuu. Partio evakuoi haavoittuneen pois tulen alta. 

Maakuntakomppania etenee tiloissa määrätietoisesti, vaikka eteen sattuu vastustajan asettamia esteitä sekä useita tulitaisteluita. Harjoituksen aikana hylätyn teollisuuskiinteistön huoneesta löytyy muun muassa kuvitellun vastustajan käyttämä tietokone. 

Reilun tunnin kestäneen taistelun jälkeen tehdaskiinteistö on Puolustusvoimien hallussa. Päivän toinen veto kerää kehuja kouluttajilta. Tavoitteeseen päästiin ja osallistuneiden kasvoilta paistaa innostunut ja tyytyväinen ilme. Tämän takia täällä ollaan, reserviläinen sanoo hymyillen. Iltapäivän harjoitus on onnistunut.  

Pirkanmaa 23 -harjoitusjoukkojen kokonaisvahvuus on noin 1500 henkilöä, joista noin tuhat on reserviläisiä. Harjoitus jatkuu perjantaihin 10. maaliskuuta asti. 

´