Kainuun prikaatissa yksi perusyksikkö eristetään viikoksi adenovirustilanteen vuoksi. Kyseisessä perusyksikössä on havaittu adenoviruksen vakaviakin oireita aiheuttavaa virustyyppiä. Kyseistä virustyyppiä on edellisen kerran havaittu Kainuun prikaatissa viime maaliskuussa.
Eristettävässä perusyksikössä on käynnistetty viruksen leviämistä prikaatissa estävät ja rajoittavat toimet. Eristystoimien vuoksi myös yksikössä palvelevien varusmiesten lomat ja vapaat joudutaan perumaan viikon ajaksi. Yksikön varusmiehet eivät myöskään ole tekemisissä muiden yksiköiden varusmiesten kanssa, jotta viruksen leviämistä hidastetaan varuskunnan sisällä epidemian syntymisen ehkäisemiksesi. Lisäksi kyseisen yksikön varusmiesten testaamista on lisätty.
Sotilaslääketieteen keskuksen analysoidessa 2024 syksyn adenovirusepidemiaa Kainuun prikaatissa, on arvioitu, että riittävän tehokkailla rajoitustoimilla ensimmäisten tartuntojen ilmettyä olisi mahdollisesti kyetty epidemia estämään tai ainakin hidastamaan sen leviämistä merkittävästi.
Hengitystieinfektioiden määrä on lisääntynyt Puolustusvoimissa syksyn edetessä, joka näkyy myös Kainuun prikaatissa.