Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko
Maavoimat

Pioneerit harjoittelevat Pirkkalassa syyskuun alussa

Maavoimat 27.8.2020 8.09
Tiedote
kuva, jossa pioneerisotilaita kävelee tiellä

Maavoimat järjestää pioneeritoiminnan Hakku 20 -kokeiluharjoituksen 31. elokuuta—4. syyskuuta Pirkkalan lentotukikohdassa. Harjoitukseen osallistuu henkilöstöä Kainuun, Karjalan ja Porin prikaateista sekä Maasotakoulusta ja Ilmavoimista. Harjoituksessa on mukana myös viranomaisia Poliisista ja pelastuslaitoksesta.

Harjoituksessa testataan Maavoimien pioneerijoukkueiden suluttamis- ja raivaamiskykyä lentotukikohdan ympäristössä. Lisäksi harjoituksessa testataan suojelutiedustelun ja erikoisraivaamisen suorituskykyjä yhteistoiminnassa muiden viranomaisten kanssa.

Harjoituksesta saatavaa tietoa hyödynnetään pioneeriaselajin valmiuden ja suorituskykyjen kehittämisessä. Harjoitus kehittää Puolustusvoimien valmiuksia normaaliolojen virka-avun antamisessa.  

– Tavoitteena on testata pioneeriaselajin suorituskykyjä. Kyseessä on tärkeä mahdollisuus harjoitella suluttamista ja raivaamista todenmukaisessa ympäristössä Ilmavoimien tukikohdassa, toteaa everstiluutnantti Timo Ronkainen Maavoimien esikunnasta. 

Harjoituksen johtaa eversti Juha Helle Maavoimien esikunnasta ja siihen osallistuu yhteensä noin 80 varusmiestä ja henkilökuntaan kuuluvaa. Mukana on myös yhteistyökumppaneita eri organisaatioista. Harjoitus toteutetaan Pirkkalan lentokentän alueella ja sen lähiympäristössä. Alueella voidaan satunnaisesti rajoittaa muuta liikennettä ja harjoituksesta voi aiheutua meluhaittoja. Alueella liikkuu harjoituksen aikana sotilaita ja sotilasajoneuvoja.  

Harjoitusta voi seurata sosiaalisessa mediassa: