Hyppää sisältöön

Pirkanmaa 23 -paikallispuolustusharjoitus järjestetään 6.–10. maaliskuuta

Panssariprikaati
Julkaisuajankohta 23.2.2023 11.20
Tiedote

Panssariprikaatin johtama Pirkanmaa 23 -paikallispuolustusharjoitus kokoaa Puolustusvoimien joukkoja harjoittelemaan yhteistoimintaa viranomaisten ja muiden yhteistyötahojen kanssa.

Harjoitukseen osallistuu Panssariprikaatin joukkoja, mukaan lukien Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Hämeen aluetoimistot sekä viranomaisia ja muita yhteistyötahoja. Harjoituksen johtaa Panssariprikaatin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Hannu Koivisto. Harjoitustoiminnan painopiste on Pirkanmaalla. Lisäksi harjoitustoimintaa on Hattulan, Hämeenlinnan, Jyväskylän ja Lahden alueella. Harjoitukseen liittyvät ammunnat toteutetaan Hämeenlinnassa Hätilän ampuma- ja taisteluharjoitusalueella 6.–10.3.2023.  

Pirkanmaa 23 -harjoitusjoukkojen kokonaisvahvuus on noin 1500 henkilöä, joista noin tuhat on reserviläisiä. Ajoneuvoja harjoituksessa on noin 200. Reserviläisten, varusmiesten ja Puolustusvoimien palkatun henkilökunnan lisäksi mukana on esimerkiksi kaupunkien, poliisin, pelastustoimen ja sosiaali- ja terveysalan viranomaisia, vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimijoita sekä teollisuus- ja energia-alan yrityksiä. 

Harjoituksessa paikallisjoukot harjoittelevat alueellisia suojaus- ja taistelutehtäviä sekä kehittävät johtamista, tiedonvaihtoa ja tilannekuvan jakoa muiden viranomaisten kanssa. Yhteisenä tavoitteena on häiriötilanteisiin varautuminen. 

Harjoituksen painopistealueella Pirkanmaalla harjoitusjoukot käyttävät sivullisille vaarattomia, mutta melua aiheuttavia paukkupatruunoita. Harjoitusviikon aikana Pirkanmaan alueella liikkuu Puolustusvoimien ja muiden viranomaisten joukkoja kalustoineen, myös raskaita ajoneuvoja, kaikkina vuorokauden aikoina. Liikenteessä kehotetaan varovaisuuteen kalustoa kohdattaessa. Hälytysajoneuvoja liikkuu harjoituskohteille normaalia hälytysajoa enemmän.

Paikallispuolustusharjoitus Pirkanmaa 23 on osa Maavoimien valtakunnallista paikallispuolustusharjoitusten kokonaisuutta. Maavoimien johtamaan harjoituskokonaisuuteen kuuluu kuusi alueellista harjoitusta. Harjoituksiin osallistuu Puolustusvoimista yli 6000 henkilöä. Harjoitukset kehittävät paikallisjoukkojen osaamista sekä viranomaisyhteistyötä koko maan alueella. 

Kalustonäyttely Tampereella

Puolustusvoimien ja viranomaisten kalustoa on nähtävillä Tampereella Multisillan ostoskeskuksella tiistaina 7.3.2023 klo 10.00–12.00. Esillä on muun muassa Puolustusvoimien Orbiter-lennokki sekä viranomaisten kalustoa. Kalustoon tutustumisen ohessa on mahdollisuus keskustella Puolustusvoimien henkilökunnan, viranomaisten sekä harjoitukseen osallistuvien reserviläisten ja varusmiesten kanssa. 

Pirkanmaa 23 -paikallispuolustusharjoituksen tiedottaja: Mirva Riihimäki, 0299 442 414, [email protected]

Seuraa harjoitusta 

Harjoitusta voi seurata Panssariprikaatin ja Maavoimien sosiaalisen median kanavilla ja verkkosivuilla. Somessa käytettävät aihetunnisteet ovat #pirkanmaa23 #paikallisturvallisuus #paikallispuolustajat ja #reservinura.

Panssariprikaati

twitter.com/PanssariPR

facebook.com/PanssariPR

Maavoimat

paikallisturvallisuus.fi 

https://maavoimat.fi/harjoitukset

twitter.com/maavoimat

facebook.com/maavoimat 

instagram.com/maavoimat 
 

Lisätietoja

Maavoimien tiedote: Paikallispuolustusharjoituksilla valmiutta häiriötilanteisiin

Näin haet paikallisjoukkoihin: https://intti.fi/paikallisjoukot 

Harjoitukset ja ammunnat Kanta-Häme Keski-Suomi Pirkanmaa Päijät-Häme
´