Porin prikaati harjoittelee paikallispuolustusta Etelä-Pohjanmaalla
Etelä-Pohjanmaan alueelle keskittyvä Porin prikaatin johtama paikallispuolustusharjoitus Etelä-Pohjanmaa 23 kokoaa yhteen noin 800 henkilön vahvuisen harjoitusjoukon 1.–8. syyskuuta. Harjoitukseen osallistuu Porin prikaatin lisäksi joukko alueen viranomaisia, Seinäjoen kaupunki sekä alueen yrityksiä ja toimijoita.
Harjoitustoiminta alkaa ampumaharjoitusvaiheella Säkylän Huovinrinteellä 1. syyskuuta. Suurin osallistujamäärästä koostuu reserviläisistä, joita harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 400. Varusmiehiä harjoitukseen osallistuu noin 200 ja kokonaisuudessaan harjoitusjoukon vahvuus on noin 800 henkilöä. Harjoituksen tavoitteena on harjaannuttaa henkilöstöä sekä kouluttaa reserviläisiä ja varusmiehiä paikallispuolustuksen tehtäviin, kuten kohteiden suojaamiseen, aluevalvontaan ja virka-avun antamiseen toiselle viranomaiselle. Paikallispuolustuksella pyritään turvaamaan esimerkiksi Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen perustaminen, kansainvälisen avun antaminen ja vastaanotto, kriittisen infrastruktuurin käytettävyys ja kansalaisten elinmahdollisuudet sekä estämään tilanteen leviäminen laajemmalle alueelle.
Paikallispuolustuksen lisäksi harjoituksen keskeisiin pääteemoihin lukeutuu moniviranomaisyhteistyö. Harjoituksen tavoitteena on muun muassa yhteisen tilannekuvan muodostaminen ja jakaminen viranomaisten välillä. Harjoitukseen osallistuvat muun muassa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan poliisilaitos, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue ml. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos, Seinäjoen kaupunki ja Seinäjoen koulutuskuntayhtymä SEDU.
Harjoituksen johtaa Porin prikaatin apulaiskomentaja, eversti Marko Kivelä.
Harjoituksen aikana eri puolilla Etelä-Pohjanmaata näkyy harjoitukseen kuuluvaa kalustoa sekä aseistettuja sotilaita. Ulkopuolisille aiheutuvaa häiriötä ja haittaa pyritään välttämään, mutta harjoitus voi aiheuttaa hetkellisiä liikennekatkoksia ja meluhaittaa. Harjoitusampumatarvikkeita käytettäessä meluvaara-alue on huomioitu.
Harjoituksen yhteydessä keskiviikkona 6. syyskuuta järjestetään viranomaisten yhteinen toritapahtuma kello 10.00–18.00. Toritapahtumassa mukana ovat esimerkiksi Pohjanmaan poliisilaitos, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Seinäjoen kaupunki sekä paljon muita toimijoita. Tämän lisäksi tapahtumassa on mahdollista tutustua Puolustusvoimien kalustoon. Paikalta löytyy myös Sotilaskoti. Tilaisuus on kaikille avoin ja ilmainen yleisötapahtuma, tervetuloa!
Etelä-Pohjanmaa 23 -harjoitus on yksi osa Maavoimien johtamasta paikallispuolustuksen harjoituskokonaisuudesta, joka järjestään kaksi kertaa vuodessa eri puolilla maata.
Harjoitusta voi seurata Maavoimien ja Porin prikaatin sosiaalisen median kanavissa asiatunnisteilla: #EteläPohjanmaa23, #paikallispuolustus ja #porpr.
www.facebook.com/maavoimat
www.twitter.com/maavoimat @maavoimat
Paikallisturvallisuus.fi
www.facebook.com/PorinPR
www.twitter.com/porinpr @PorinPR