Hyppää sisältöön

Puolustusvoimien alueellinen kirkkojuhla Rovaniemellä

JääkäriprikaatiKainuun prikaati
Julkaisuajankohta 17.3.2022 8.44
Tiedote
Rovaniemen kirkko

Puolustusvoimien alueellinen kirkkojuhla pidetään Rovaniemen kirkossa tiistaina 29.3.2022 klo 18.00. Järjestelyistä vastaavat Jääkäriprikaati ja Kainuun prikaati yhteistyössä Rovaniemen seurakunnan kanssa.

Kirkkojuhlassa puhuu kansanedustaja Markus Lohi ja tervehdyssanat lausuvat Lapin aluetoimiston päällikkö majuri Juhani Lehtinen ja Rovaniemen seurakunnan kirkkoherra Ilari Kinnunen. Saarnan pitää kenttäpiispa Pekka Särkiö. Musiikista vastaa Lapin sotilassoittokunta ja Pohjois-Suomen Reserviläiskuoro.

Puolustusvoimien kirkkojuhlalla on vahvat perinteet. Sotien ajasta lähtien kirkkojuhlaa on vietetty vuosittain tammikuussa Helsingin tuomiokirkossa ja alueellisina tapahtumina eri puolilla maata.

– Kirkkojuhlat ovat Kainuussa koonneet hyvin yleisöä, lähes kirkon täydeltä. Olemmekin kokeneet, että juhlille on tilausta, toteaa kenttärovasti Penna Parviainen Kainuun prikaatista.

– Sota Euroopassa puhuttelee ihmisiä. Kriisin keskellä on paljon kysymyksiä ja vähän vastauksia. Erityisesti tällöin rukouksen merkityksen koetaan kasvavan. On tärkeää, että saamme viettää kirkkojuhlaa nyt Rovaniemellä, ajattelee Jääkäriprikaatin sotilaspastori Juhana Nissinen.

– Myös korona-aika on koetellut kestävyyttämme. Uskoa parempaan huomiseen tarvitaan. Toisaalta koeteltu usko katsotaan usein vahvemmaksi kuin koettelematon. Kestävyys on siis myös sisua ja joustavuutta, jota yksittäinen taistelija ja joukko tarvitsee tehtävissään, taustoittaa kenttärovasti Parviainen.

Tilaisuus Rovaniemen kirkossa alkaa torstaina kello 18 ja se on avoin kaikille. Tilaisuus järjestetään koronarajoitukset huomioiden. Kirkkojuhlaa on myös mahdollista seurata suorana lähetyksenä osoitteessa:
Puolustusvoimien kirkkojuhla Rovaniemen kirkossa ─ Virtuaalikirkko

 

Kirkkojuhlan ohjelma

Hymni puolustusvoimille
Sävellys Martti Syrjäniemi, sovittanut Jyrki Koskinen:

Alkusanat, kirkkoherra Ilari Kinnunen

Tervetulosanat, Lapin aluetoimiston päällikkö majuri Juhani Lehtinen

Sheep may safely graze
Sävellys J. S. Bach, sovittanut Jarkko Aaltonen

Jumalan kunnia luonnossa 
Sävellys L. van Beethoven, sovittanut Arvo Kuikka

Virsi 574

Sana, kirkkoherra Jaakko Vainio

Saarna, kenttäpiispa Pekka Särkiö

Vuorovirsirukous 577 säk. 1-3, 5, 7 ja 9: Isänmaan puolesta

Marssi-sikermä 
Sävellys Jean Sibelius, sovittanut Kaj Skrabb

Virsi 727 
Toisinto Pohjois-Savosta, sovittanut Jaakko Nurila

Puhe, kansanedustaja Markus Lohi

Virsi 727

Isä meidän rukous ja Herran siunaus

Finlandia
Sävellys Jean Sibelius, sovittanut Arvo Kuikka 

Lähettäminen, kirkkoherra Ilari Kinnunen


Musiikki

 Lapin sotilassoittokunta, kapellimestari Jarkko Aaltonen
 Pohjois-Suomen reserviläiskuoro, johtajana Lauri Ahola
 

´