Reserviläiset kävivät Haminassa kertaamassa -laaja harjoitus yli sadalle
Yli sata Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen eli MPK:n reserviläistä eri puolilta Suomea kokoontui Haminaan 18.-22.10.2021, kun Maasotakoulu johti heille aselajikouluttajakoulutusta kertausharjoituksessa.
Reserviläiset saivat kouluttajakoulutusta ja päivittivät uusimpia tietoja, taitoja ja menetelmiä ja niiden opettamista oman aselajin osalta. Kehyksenä opetukselle oli taktiikka, taistelutekniikka ja taisteluvälineet. Koulutettava pystyy kurssin jälkeen toimimaan oman alansa opetustapahtuman johtajana Puolustusvoimien ja MPK:n harjoituksissa.
Harjoituksessa annettiin reserviläisille kouluttajakoulutusta kuudessa eri koulutusryhmässä:
• simulaattori,
• panssarintorjunta,
• huolto,
• pioneeri,
• sotilaspoliisi eli SPOL ja
• kranaatinheitin eli KRH.
Reservin kersantti Tomi Purhonen Lappeenrannasta osallistui kertausharjoitukseen sotilaspoliisiryhmässä. Hän on aktiivinen reserviläinen, hän ollut mukana MPK:ssa noin 20 vuotta.
- Mielestäni maanpuolustus on laaja-alainen kokonaisuus, johon kuuluu kaikista yhteiskunnan toiminnoista huolehtiminen – jokaiselle löytyy paikkansa tässä kokonaisuudessa. Minulle isänmaallisuus on sitä, että pidetään Suomi jatkossakin turvallisena ja tasavertaisena maana kaikille suomalaisille ja Suomessa oleville ihmisille.
Sisäampumasimulaattoria kokeili reservin ylikersantti Eve (ei kuvassa) Sodankylästä. Hän kävi armeijan Lapin ilmatorjuntarykmentissä vuonna 2009. Hän antaa ase- ja ampumakoulutusta MPK:ssa. Sisäampumasimulaattori on hänen mielestään hyvä lisä koulutukseen.
- Hyvä tapa aloittaa ampuminen pitkänkin tauon jälkeen, ennen kuin menee oikeasti ampumaradalle.
Hänelle maanpuolustus on tärkeää.
- Miksei olisi? Meillä on Suomessa kaikki puolustamisen arvoiset asiat, Eve sanoo.
- Harjoitus onnistui hyvin, ja saimme hyvää palautettaa osallistujilta. Palautteen pohjalta kehitämme seuraavia harjoituksia, harjoituksen johtaja majuri Pekka Rytkölä Maasotakoulusta.
Nyt oli ensi kertaa kokeiltavana konsepti, joka oli kolmiosainen: ensin vapaaehtoinen PVVEH eli Puolustusvoimien vapaaehtoinen harjoitus, joka valmisteli harjoitukseen osallistuvia reserviläisiä. Sitten, keväällä 2021 oli "verkkosotakoulu", jonka reserviläiset suorittivat itsenäisesti verkko-opintoina. Myös tämä valmisteli varsinaista kertausharjoitusta, joka oli nyt lokakuussa Haminassa.
Harjoitus onnistui myös terveysturvallisuuden osalta. Harjoituksen aikana ei tullut ilmi yhtään koronapositiivista tapausta.
- Kaksi henkilöä kuitenkin varmuuden vuoksi kotiutettiin flunssaoireiden takia, Rytkölä kertoo.
Panssarintorjuntaohjuskoulutusta sai reservin vääpeli Markus Kahelin Iisalmesta (kuvassa pst-ohjus olalla). Hän kävi armeijan Kainuun prikaatissa 1998-99 ja on aktiivinen reserviläinen.
- Puolustusvoimien tapa kouluttaa on hyvä: tarkoituksenmukainen, ei mitään turhaa, ei äksiisiä tai juoksemista vaan käytännönläheistä. Jos vertaa omiin varusmiesaikoihin, on muutos valtava, vaikka asiat sinänsä ovat aikalailla samoja, hän pohtii.