Hyppää sisältöön

Reserviupseerikurssin 262 nimeksi Kajastus

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 27.6.2023 10.01
Tiedote
mustavalkoinen graafinen kurssin logo
Kurssin Kajastus logo.

Reserviupseerikoulun johtaja, eversti Mikael Salo vahvisti nimen oppilaskunnan esityksen pohjalta. Näin nimeä perusteltiin:

Kajastus – vahva, lupaava & unohtumaton


Kajastus, se sisäinen valo ja voima, joka ajaa eteenpäin jokaista upseerioppilasta. Sen lämpö, kestävyys ja uskoa tuova energia muovaavat meidät osaksi reserviupseerikurssien jatkumoa. Siksi on aika antaa kajastuksen sarastaa ja valaista kurssimme yhteinen matka – Kurssi 262
Kajastus.

Viime vuosien aikana monet globaalit tapahtumat ovat tuoneet synkkyyttä ja epätoivoa yhteiskunnan ylle, mutta näistä huolimatta on tapahtunut myös paljon hyvää. Kasvanut yhteistyö valtioiden ja liittojen välillä on tuonut turvaa sekä luonut varmemman kuvan tulevasta. Jokaisen meistä on parempi kulkea kajastuksen valaisemaa tulevaisuuden polkua.

Kajastus antaa voimaa tähän hetkeen ja uskoa tulevaan. Kajastus avaa silmiämme yhteistyön ja tuen tärkeydelle. Vaikka oma palo olisikin ajoittain heikompi, voi jokainen kuitenkin tukeutua ympärillään kajastaviin. Tämä upseerioppilaista huokuva kajastus on meidän
yhteinen voimamme.

Jokainen johtaja on joukolleen johtotähti, joka luo oman kajastuksensa kautta luottamusta ja rohkeutta joukkoonsa. Kajastus kuvastaa kurssin 262 halua kehittää jokaisen upseerioppilaan sisimmästä löytyvää hyvää johtajaa. Hyvä johtaja suuntaa joukkonsa taistoon aamuauringon kajastuksessa, jonka lämpimät säteet vahvistavat jokaista taistelijaa. Vahvempina meidän on hyvä lähteä kohti tulevaisuuden tavoitteitamme ja kajastavaa reservin upseerin polkua. Aikamme on koittanut, vain askeleen ottaminen kohti kajastusta odottaa. 

´