Saapumiserän 2/25 läheistenpäivä Parolannummella ja Riihimäellä
Panssariprikaati järjestää saapumiserän 2/25 varusmiehille ja heidän läheisilleen Parolannummella ja Riihimäellä läheistenpäivän. Päivän aikana läheisillä on mahdollisuus tutustua alokkaan yksikköön ja majoitustupaan, koulutukseen, varusteisiin ja kalustoon sekä vierailla yhdessä sotilaskodissa.
Tärkeintä on palveluspaikkaan tutustumisen ohella yhteinen aika. Läheistenpäivä järjestetään porrastetusti siten, että vain yhden joukkoyksikön läheiset vierailevat varuskunnassa kerrallaan. Kukin alokas voi kutsua tapahtumaan enintään neljä (4) vierasta. Jokainen alokas ilmoittaa omien vieraidensa nimet ennakkoon omassa yksikössään. HUOM! Varuskuntaan pääsevät sisään vain ne vieraat, joiden nimi on ennakkoon ilmoitettu ja listassa! Varaathan mukaan henkilöllisyystodistuksen, jotta voit tarvittaessa todistaa henkilöllisyytesi (yli 15-vuotiaat).
Parolannummella tilaisuudet alkavat lippukentältä (ennen pääporttia vasemmalla puolella), jossa läheisten henkilöllisyys tarkastetaan ja heidät ohjataan sisälle varuskuntaan ja alokkaan omaan yksikköön. Saavuthan annettuna aikana!
Riihimäellä vieraat saapuvat pääportille, josta heidät ohjataan rakennuksen 18 vieressä olevalle hiekkakentälle. Autot pysäköidään kentälle. Alokkaat ovat kentällä vastassa läheisiään. Yhdessä siirrytään rakennukseen 18, jossa yksikön päällikön tervetuliaispuhe, varuste- ja kalustoesittelyä sekä alokkaan omaan tupaan tutustuminen. Sotilaskoti on auki alokkaille ja heidän vierailleen.
LAUANTAI 12.7.
Riihimäki (Tykkikentäntie 5, 11311 Riihimäki)
Elektronisen sodankäynnin keskus (ELSOKESK) klo 13.00 – 15.00
Parolannummi (Parolannummentie 298, 13700 Parolannummi)
Helsingin ilmatorjuntarykmentti (HELITR) klo 10.00-12.00 (lippukentällä klo 09.50 mennessä)
Parolan huoltopataljoona (PARHP) klo 13.00-15.00 (lippukentällä klo 12.50 mennessä)
SUNNUNTAI 13.7.
Parolannummi
Hämeen panssaripataljoona (HÄMPSP) klo 09.00-11.00 (lippukentällä klo 08.50 mennessä)
Jääkäritykistörykmentti (JTR) klo 14.00-16.00 (lippukentällä klo 13.50 mennessä)
Lämpimästi tervetuloa Panssariprikaatiin!