Hyppää sisältöön

Sarviniemen käyttöä suunnitellaan yhteistyössä

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 7.4.2016 15.39
Tiedote
Sarviniemen aluetta kehitetään yhteistyössä.

Etelä-Karjalassa viime syksynä puolustusvoimien käyttöön siirtyneen Sarviniemen alueen käyttöä suunnitellaan yhteistyössä. Metsähallituksen, Taipalsaaren kunnan, Etelä-Karjalan liiton, Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön ja puolustusvoimien edustajat kokoontuivat Maasotakoululla 6.4.2016.

Suuri Sarviniemi on tarkoitus säilyttää edelleen virkistyskäytössä. Muualla Sarviniemen alueella liikkuminen on sallittua muulloin kuin puolustusvoimien käyttäessä aluetta harjoitustoimintaan. Puolustusvoimat lisää kevään aikana alueelle uudet infotaulut, joissa tiedotetaan alueen käyttöajankohdista.

Taipalsaaren kunta ja puolustusvoimat ovat yhteistyössä sopineet kesän 2016 alueen käytön periaatteista ja alueen hoidosta. Puolustusvoimat on jo kunnostanut Sarviniemeen johtaneen tien ja järjestää tiedotustilaisuuden Taipalsaaren ampuma-alueesta 14.5.2016 lähialueen maanomistajille. Taipalsaaren kunta, Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö ja Etelä-Karjalan liitto toteuttavat kaikille avoimen kyselyn Sarviniemen alueen virkistyskäytöstä. Kyselyyn voi vastata kesän 2016 ajan. Yhteistyötahot jatkavat Sarviniemen alueen suunnittelua seuraavan kerran syyskuussa.

´