Hyppää sisältöön

Sotilaskoti toimii varuskunnassa ja…

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 27.12.2022 8.39
Tiedote
Vihreän Sotilaskoti-pakettiauton keula talvisella metsämaisemassa.

Vuoden 2022 jälkipuoliskon aikana sotilaskodissa palattiin pääosin entisiin toimintatapoihin. Varusmiehet ovat saaneet viettää vapaa-aikaansa sotilaskodissa ja valallakin saimme palvella varusmiehiä ja heidän läheisiään.

Varusmiestoimikunnan tilojen käyttö sotkun yläkerrassa lisääntyi. Samalla varusmiehet löysivät myös kirjastomme palvelut. Lainauksia tehtiin, lehtiä ja kirjoja luettiin kirjastossa. Monelle varusmiehelle kirjasto on myös sopiva ympäristö olla välillä ihan omassa rauhassa.

...maastossa

Myös Vuosangan leirikoti on saanut olla auki ja palvella harjoituksessa olevia joukkoja. Toki vapaaehtoiset ovat tehneet myös autokeikkoja leirien lisäksi. Yhteistyö henkilökunnan ja vapaaehtoisten kesken on edesauttanut palvelujen kehittämistä. Tavoitteena on kaiken aikaa tuottaa varusmiehille ja reserviläisille virkistystä ja hyvinvointia ja siten edistää koulutuksessa jaksamista.

Vuoden 2022 Puolustusvoimien pääsotaharjoitukseen Kontio 22:een osallistuimme usean sisaren voimin. Yhdistyksemme jäsen, kokenut ja osaava Päivikki Pajunen toimi sotilaskotitoiminnan johtajana harjoituksessa. Harjoituskokemuksen kruunasi Tasavallan Presidentin vierailu Sotinpuron sotilaskodissa, jossa kotiinviemiseksi sisaret lahjoittivat koko perheelle maistuvaa ja lämmintä!

Varusmiehiä muistettiin

Kolmen vuoden tauon jälkeen järjestettiin yhdessä VMTK:n kanssa kotiuttamiskonsertti Kajaanihallilla. Pari sataa kotiutujaa vietti samaan aikaan yhteisen illan kenttärovastin johdolla ja nautti sotkun tarjoamat kahvit. 

Perinteisesti kotiutujat saavat jokainen pienen kotiuttamislahjan yhdistykseltä. Nohevimmat taistelijat palkitaan paraatissa vielä stipendein ja villasukin.

Jäsentoimintaa syksyn aikana

Sotilaskodin toiminnassa on mukana palkatun henkilöstön lisäksi myös runsaasti vapaaehtoisia. Molempien ryhmien hyvinvoinnista huolehtiminen onkin tärkeää yhdistykselle. Vain siten pystymme palvelemaan asiakkaitamme. Henkilökunnalla on omat virkistystapahtumat ja tuki omaehtoiseen hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Vapaaehtoisille järjestetään erilaisia jäsentapahtumia. Ihan syksyn alkajaisiksi linja-autolastillinen jäseniämme osallistui Tampereen valtakunnallisille sotilaskotipäiville. 

Syksyllä 2022 saatiin tauon jälkeen aloittaa jokaviikkoiset jumpat Heikinhallissa. Jäsenemme Sanna ohjasi vaihtelevat liikuntatunnit halukkaille. Jumpan jälkeen vielä pääsi pulahtamaan uima-altaaseen ja saunan lämpöön. 

Jäsenilloissa saimme yhdistyksemme yhteysupseerilta kapteeni Jari Perttulalta erinomaisen päivityksen Kainuun prikaatin toiminnasta ja yleisestä turvallisuustilanteesta. Samana iltana kuulimme myös kainuulaisesta Lottaperinnetyöstä.

Marraskuussa vietimme pikkujoulua Wanhalla Kerholla noin 160 jäsenen voimin. Hyvä ruoka ja mukava ohjelma sekä mahdollisuus jutella pitkästä aikaa sisarten ja veljien kanssa oli virkistävä ja rentouttava iltapäivä. 

Yhdistys halusi vielä joulukuussa muistaa ahkeria sisaria ja veljiä elokuvaillalla. Täysi sali jäseniä nauttikin lämminhenkisestä elokuvasta.

Vauhdilla vuoteen 2023

Yhdistyksen syyskokouksessa hyväksyttiin mm. tulevan vuoden toimintasuunnitelma. Tavoitteena on entistä paremmin palvella asiakkaita, kehittää toimintaa ja aktivoida jäseniä ja saada uusia veljiä ja sisaria. 

Hyvä yhteistyö Kainuun prikaatin johdon ja henkilöstön kanssa on mahdollistanut toiminnan ja kehittämisen. Meillä on yhteinen tavoite: Innostunut ja hyvinvoiva varusmies, joka onnistuu koulutuksessa ja palveluksessa.

Pienen joulutauon jälkeen jatkamme hymyllä ja sydämellä. Uudet alokkaat tulevat jo ihan tammikuun alussa. Suunnitelmat ja työvuorot on sotilaskodin osalta jo tehty. Varaudumme myös tuleviin harjoituksiin ja leireihin sekä jäsenten hyvinvoinnista huolehtimiseen ja kouluttamiseen.

On palkitsevaa olla osa Suomen vanhinta maanpuolustusjärjestöä. Järjestön teeman mukaisesti Sydämellä mukana maanpuolustustyössä jatkamme varusmiesten ja reserviläisten hyvinvoinnin tukemista.

Heli Itkonen, Kajaanin sotilaskotiyhdistyksen puheenjohtaja
 

´