Hyppää sisältöön

Urheilukoulu kotiuttaa tiedustelukoulutuksen saaneita varusmiehiä

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 28.3.2019 9.45
Tiedote
Torstaina reserviin siirtyvät tiedustelukomppanian varusmiehet palauttavat varusvarastolle tavaroitaan.

Puolustusvoimien urheilukoulussa 165 ja 347 vuorokautta palvelleet varusmiehet kotiutuvat torstaina. Reserviin siirtyy 52 tiedustelukoulutuksen saanutta varusmiestä.

Kaartin jääkärirykmentissä Urheilukoulussa vaativan tiedustelukoulutuksen suorittaneet varusmiehet kotiutuvat torstaina 28. maaliskuuta 2019. Yhteensä reserviin siirtyy 22 miehistökoulutuksen ja 30 johtajakoulutuksen saanutta varusmiestä.

Reserviin siirtyvä kaartinjääkäri Laatikainen kertoo palveluksen tuntuneen alkuun raskaalta, mutta helpottuneen ajan myötä. Laatikainen kokee vievänsä mukaan reserviin parantunutta sietokykyä eli sitä, että pystyy kestämään paremmin epämukavia oloja sekä henkisestä että fyysisesti.

Kaartin jääkärirykmentin komentaja eversti Petteri Tervonen korosti kotiuttamispuheessaan urheilijoiden roolimallina olemista nuoremmille ikäluokille sekä varusmiesten tukijoukkojen merkitystä. "Suomalaisen asevelvollisuuden yhtenä erityispiirteenä on saada koulutettua ikäluokkamme parhaat urheilijat. Ette ehkä vielä ymmärrä, millaisia esikuvia olette nuoremmillenne, kun olette päättäneet suorittaa kansalaisvelvollisuutenne kunniakkaasti. Vanhempanne voivat olla teistä ylpeitä. Niin fyysinen kuin henkinen kestävyys on ollut kovilla. Olette selvinneet näistä palvelusviikoista kunnialla. Olette varmasti tarvinneet palveluksen aikana myös vanhempien ja muiden läheisten tukea, ymmärrystä ja huolenpitoa. Muistakaa kiittää heitä siitä."

Urheilukoulun johtaja everstiluutnantti Mikko Mönkkönen toivotti reserviin siirtyville tiedustelijoille uskallusta kokeilla omia rajojaan urheilun saralla: "Tiedän, että kykenette ammentamaan saamastanne sotilaskoulutuksesta eväitä omalle urheilijan urallenne. Urheilun tarjoamaa mahdollisuutta kokeilla omia rajojaan ei kannata jättää käyttämättä. Menkää niin päätyy kuin pystytte ja tahtokaa, ajoittain sinne hulluuden rajamaillekin. Tahtomisen aika on nyt."

Kaartin jääkärirykmentti toivottaa kotiutuville tiedustelijoille menestystä reserviin!

´