Hyppää sisältöön

Toiminnan yhteensovittaminen luo pohjan yhteiselle suorituskyvylle

Porin prikaati
Julkaisuajankohta 22.5.2022 17.10
Tiedote
Kaksi SKVJ reserviläistä Hedgehog 22 -harjoituksessa.

Hedgehog 22 -harjoitukseen osallistuva suomalainen harjoitusjoukko saapui Viroon kahdessa osastossa 18.–19. toukokuuta. Perillä aloitimme yhteistoiminnan Viron puolustusvoimien 1. Prikaatin Scouts-pataljoonan kanssa, jonka osana toimimme harjoituksessa.

Toiminnan yhteensovittamisen vaiheeseen (Combat Enhancement Training/Force Integration Training, CET/FIT) oli varattu yksi ilta ja kaksi kokonaista päivää ennen soveltavan vaiheen alkamista. Tämä aika piti sisällään myös kaikki käskynannot ja tarvittavat valmistelut. Reserviläisjoukollemme harjoittelu tarjosi samalla mahdollisuuden oman suorituskyvyn kehittämiselle halutulle tasolle, sillä Suomessa olimme harjoitelleet yhden päivän ennen lähtöä.

Kolme maavoimien pasia hiekkatiellä Virossa Hedgehog 22 -harjoituksessa.


Harjoittelutoiminta alkaa

Aloitimme harjoittelun FIT -vaiheella, jossa pääsimme perehtymään virolaiseen pataljoonaan sekä esittelimme heille omat joukkomme ja suorituskykymme. Vaikka olemmekin virolaisten kumppaniemme kanssa täysin tietoisia toistemme organisaatioista, oli niiden yksityiskohtiin perehtyminen välttämätöntä joukkojemme integroimisessa yhdeksi joukoksi.  Tässä yhteydessä täytyi muun muassa yhteensovittaa johtamisen ja huollon järjestelyt. Näiden merkitystä monikansallisessa yhteistoiminnassa ei voi olla korostamatta liikaa. FIT-vaiheen tavoitteena oli saavuttaa riittävä ymmärrys toimintatavoista, suorituskyvyistä sekä koordinoida yhteistoiminta riittävällä tarkkuudella. Tämän saavutimmekin suhteellisen nopeasti ja olimme valmiit siirtymään seuraavaan vaiheeseen.

Pääsimme hiomaan yhteistoimintaa esimerkiksi ylimenon varmistamisen järjestelyissä ja epäsuorantulen johtamisessa.

Heti seuraavana päivänä toteutimme CET -vaiheen. Käytännössä tämä tarkoitti yhden päivän kaksipuoleista taisteluharjoitusta, jonka virolaiset olivat meitä varten valmistelleet. Harjoitukseen oli sisälletty keskeiset taistelutekniset ja taktiset osiot, joiden avulla pystyimme molemmin puolin varmistumaan kyvystä toimia yhdessä monikansallisena pataljoonana osana prikaatin taistelua. Harjoitus oli hyvin valmisteltu ja pääsimme hiomaan yhteistoimintaa esimerkiksi ylimenon varmistamisen järjestelyissä ja epäsuorantulen johtamisessa.

Viimeinen harjoituspäivä (CET) käytettiin yksikkökohtaiseen harjoitteluun sekä soveltavassa vaiheessa tehtävän operaation yhden osakokonaisuuden harjoitteluun. Tämän toisen päivän päätteeksi pystyimme toteamaan, että kaikki tarvittavat valmistelut ovat tehty ja joukkomme on valmis tehtävään. Huolimatta CET/FIT -harjoittelun tiukasta aikataulusta, hyvät valmistelut ja erinomainen tuki virolaisilta isänniltä mahdollistivat tavoitteiden saavuttamisen.

SKVJ koulutettuja reserviläisiä harjoittelemassa kranaatinheittimellä.

Saumatonta yhteistyötä

CET/FIT -harjoittelun toteuttaminen kansainvälisissä harjoituksissa kehittää merkittävästi osapuolten kykyä toimia yhdessä ja varmistaa saumattoman sekä turvallisen yhteistoiminnan. Tämän toiminnan aikana pystymme myös vaihtamaan ajatuksia, vertailemaan toimintatapamalleja ja keskustelemaan syvällisemmin kumppaniemme kanssa. Harjoitusten soveltavissa vaiheissa painopiste on jo enemmän joukkojen suorituskyvyn testaamisessa ja taktisen sekä taisteluteknisen toiminnan kehittämisessä. Toiminnan yhteensovittamisen vaihe luo monikansallisissa harjoituksissa pohjan toiminnalle, mutta myös mahdollisissa todellisissa tilanteissa. Siispä harjoituksen jälkeen tämäkin joukko on taas yhtä kokemusta rikkaampi.

Artikkelin on kirjoittanut Hedgehog 22 -harjoitukseen osallistuvan suomalaisen harjoitusjoukon kansallisena vanhimpana toimiva everstiluutnantti Risto Kohonen.
 

´