Hyppää sisältöön

Töissä Maasotakoulussa: ICT-erityisasiantuntija Anton Nurminen

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 3.10.2022 14.03
Uutinen
mies seisoo tietonepöydän edessä
Anton Nurminen viihtyy työssään ICT-erityisasiantuntijana. Hän on koulutukseltaan it-tradenomi.

Meitä Maasotakoululaisia, eli Maasotureita, on lähes 600. Maasotakoulussa on monipuolisia tehtäviä sekä sotilaille että siviileille. Esittelemmekin lokakuun aikana muutamia uratarinoita – ehkä joku niistä inspiroisi myös sinua hakeutumaan töihin Puolustusvoimiin?

Anton Nurminen työskentelee johtamisjärjestelmäsektorilla omien sanojensa mukaan ”tietohallintohommissa”. Päivät kuluvat siis IT-asioiden melskeessä – ja melskettä varmasti riittää, sillä Antonin toimialue kattaa koko Maasotakoulun, eli kaikki viisi paikkakuntaa, joissa koululla on toimintaa.

– Isossa talossa henkilöitä lähtee pois ja uusia tulee tilalle, joten työtehtäväni ovat esimerkiksi käyttövaltuuksien tilaamista ja vastaavaa. Myös kaikki laitteet, joissa kulkee sähkövirta, kuten läppärit, puhelimet, palvelimet, yhteydet, tulostimet ja kaikkien koneiden oheiskilkkeet tulevat kauttani. Usein myös selvittelen ongelmia vaikkapa ohjelmistojen kanssa. Meidän kontolla on, että ihmisillä olevat työkalut ovat iskussa.

Anton on koulutukseltaan it-tradenomi. Valmistumisen jälkeen vuonna 2010 it-työura alkoi rautakauppa-alalla, josta hän muutaman vuoden jälkeen siirtyi julkisen terveydenhuollon it-maailmaan ja lopulta Puolustusvoimiin vuonna 2020. 

– Satuin katsomaan valtiolle.fi-sivua, josko siellä olisi tässä lähialueilla pestejä auki. Silloisessa työpaikassa oli tulossa muutoksia, ja seitsemän vuoden jälkeen tuntui jo muutenkin, että olisi sopiva hetki vaihtaa. Haminassa oli tämä tehtävä auki, joten laitoin hakemuksen vetämään. Pian olinkin haastattelussa ja siitä kohta virkapaikalla.

Anton on ollut nykyiseen työnantajaansa tyytyväinen.

– Koen, että tätä tekemääni työtä arvostetaan, ja erityisesti silloin, kun joku asia ei toimi, hän naurahtaa.

– Eikä tässä kyllä sammaloitumaan pääse! Kahta samanlaista työpäivää ei tule vastaan, ja toimintaympäristökin vaihtelee onneksi mukavasti, sillä välillä pääsee työskentelemään toimistotöiden vastapainoksi esimerkiksi sotaharjoituksien tukiorganisaatioon. 

Millaisia ominaisuuksia ICT-asiantuntijan työssä Antonin mielestä sitten vaaditaan?

– Pitkäjänteisyyttä, rauhallisuutta ja asiakaspalveluhenkisyyttä ennen kaikkea. Kokemuksen ja sitä myöten kertyneen ammattitaidon kautta taas saa taitoa ongelmien syiden selvittämiseen. Usein ratkaisu löytyykin lopulta ihan nenän edestä, mutta joskus joutuu kaivelemaan ongelman juurisyitä monien yhteystyökumppaneiden kanssa. Toisaalta, on pystyttävä myös tarvittaessa myöntämään, että joskus paraskaan yritys ei onnistu. 

– On myös muistettava, että ollaan isojen asioiden kanssa tekemisissä. Jos esimerkiksi tietovuoto tapahtuisi, voi jossain alkaa yskiminen. 

Miksi suosittelisit Puolustusvoimia työnantajana?

– Mahdollisuuksia on vaikka mihin. Olen viihtynyt Maasotakoululla, täällä on hyvä porukka. Yhteistyö pelaa, ja aina on apua saanut, kun on tarvinnut.