Hyppää sisältöön

UNIFIL:n läntisen sektorin apulaiskomentaja vaihtui

Maavoimat
Julkaisuajankohta 18.7.2016 17.41
Tiedote

Maanantaina 18.7.2016 UNIFIL:n läntisen sektorin apulaiskomentaja eversti Marko Alamäki luovutti tehtävänsä eversti Jyrki Kaisanlahdelle.

Eversti Alamäki toimi UNIFIL:n läntisen sektorin komentaja, prikaatinkenraali Arturo Nittin apulaiskomentajana kuusi kuukautta. Apulaiskomentajan tehtäviin kuuluu muun muassa komentajan sijaisuus sekä koulutuksen ohjaus ja toimintojen kehittäminen sektorin alueella. Apulaiskomentajan tehtävät eversti Alamäki kertoi luovuttavansa kaksijakoisin tuntein.

- Olen viihtynyt tehtävässä erinomaisesti. Toisaalta on myös hienoa palata Suomeen perheen luokse ja ehtiä nauttia Suomen suvesta.

Eversti Alamäen aikana läntisen sektorin alueella on panostettu erityisesti vastuualueen yhteiskunnan johtohenkilöiden ja alueen joukkojen välisen yhteistyön syventämiseen. Myös yhteistyö Libanonin asevoimien (LAF) kanssa on kehittynyt.

Eversti Kaisanlahti otti vastaan apulaiskomentajan tehtävät hyvillä mielin.

- Alueella palvelevat suomalaiset ovat ammattitaitoisia ja motivoituneita. Myös UNIFIL:n toimintaedellytykset jatkaa tehtävässään ovat erittäin hyvät.

Eversi Jyrki Kaisanlahti on aikaisemmin sotilasurallaan toiminut Kainuun jääkäripataljoonan komentajana 2012-2014 ja Maavoimien esikunnan strategisen suunnittelusektorin johtajana 2014-2016. Hän toimii läntisen sektorin apulaiskomentajana vuoden 2016 marraskuuhun asti Suomen johtovaltiovastuun ajan.

´