Hyppää sisältöön

Valtakunnallinen ilmapuolustusharjoitus 2/2021

IlmasotakouluJääkäriprikaati
Julkaisuajankohta 2.11.2021 8.23
kuvituskuva

Valtakunnallinen ilmapuolustusharjoitus 2/2021 järjestetään 16.–25.11.2021 Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella.

Harjoitukseen osallistuu joukkoja Maa- ja Ilmavoimista. Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 1 100 henkilöä, joista noin 50 on reserviläisiä. Harjoituksen johtaa ilmatorjunnan tarkastaja, eversti Mikko Mäntynen.

Harjoitus on kaksivaiheinen. Ampumavaiheessa 16.–20.11. toteutetaan kovapanosammunnat ilmatorjunta-aseilla ja taisteluvaiheessa harjoitellaan ilmaoperaatioiden torjuntaa 21.–25.11. 
Harjoituksen tavoitteena on harjaannuttaa ja parantaa varusmiesten ja henkilökunnan osaamista sekä kykyä toimia monipuolisissa ja haastavissa poikkeusolojen ilmapuolustustehtävissä. Ilmapuolustusharjoitus on ilmatorjunnan varusmiesten ja reserviläisten tärkein ampumakoulutus- ja taisteluharjoitus.

Harjoituksen lentotoiminta:
Harjoitukseen liittyy helikopteritoimintaa sekä muuta lentotoimintaa eri konetyypeillä koko harjoituksen ajan. Lentotoiminnassa käytetään silppua ja soihtuja, mitkä saattavat ilmetä ylimääräisinä kaikuina esimerkiksi säätutkassa ja valopilkkuina taivaalla. Lennoista saattaa lisäksi aiheutua melua.

Harjoitusta voi seurata verkossa:
#iph221
Facebook.com/maavoimat
Facebook.com/ilmasotakoulu
Twitter.com/maavoimat
Twitter.com/ilmavoimat
Instagram.com/maavoimat
Instagram.com/ilmavoimat

Harjoitusjoukkojen moottorimarssit näkyvät liikenteessä:

Harjoitusjoukkojen moottorimarssit aiheuttavat normaalia suurempia liikennemääriä ja saattavat vaikuttaa muuhun liikenteeseen 15.–16.11. ja 25.11. Pienempiä marssiosastoja voi liikkua muinakin päivinä.

Moottorimarssiosastojen marssinopeus on 80 km/h ja ne liikkuvat seuraavilla reiteillä:

Vekaranjärvi – VT 15 – VT 13 Mikkeli – Jyväskylä – VT 4 Äänekoski – VT 13 – Kokkola – VT 8 Lohtaja
Rovaniemi – VT 4 – Oulu – VT 8 – Lohtaja
Riihimäki – Hämeenlinna – VT 3 Tampere (läntinen ohitustie) – VT 3 Seinäjoki – Kauhava – VT 8 Kokkola – Lohtaja
Tikkakoski – VT 4 Äänekoski – VT 13 Kokkola – VT 8 Lohtaja
Hamina – VT 15 Kouvola – KT 46 Heinola – VT 4 Äänekoski – VT 13 Kokkola – VT 8 Lohtaja
 

´