Yhdessä mikään ei ole mahdotonta!

Varusmiespalveluksen aloittaminen kahdesti aivan alusta asti ei ehkä kuulosta ihanteelliselta ratkaisulta, mutta niin voi tapahtua myös henkilön omasta tahdosta. Näin ainakin silloin, kun halu suorittaa varusmiespalvelus erikoisjoukossa on kova.

Laskuvarjojääkärikoulutus kestää kaikilla 347 vuorokautta. Muualla palveltua aikaa ei voida hyvittää Laskuvarjojääkärikomppanian poikkeavan koulutusohjelman ja palveluksen alkuvaiheessa käynnistyvän laskuvarjohyppykoulutuksen vuoksi. 

Upseerikokelas Markus ja aliupseerioppilas Jere olivat molemmat ehtineet jo aloittaa varusmiespalveluksensa muissa joukko-osastoissa, kun he tulivat valituiksi Utin jääkärirykmenttiin laskuvarjojääkärikoulutukseen. Kun tieto erikoisjoukkokoulutukseen valinnasta tuli kevättalvella, keskeytyi Markuksen ja Jeren palvelus aiemmissa yksiköissä ja he siirtyivät vapaalle odottelemaan heinäkuussa alkavaa laskuvarjojääkärikoulutusta. 

Näin he kertovat varusmiespalveluksen toisen kierroksen alkamisesta.

Vertaisjohtaminen tutuksi heti alussa 

Ensimmäisenä palveluspäivänä olo oli jännittynyt mutta innokas. Kumpikin meistä oli ehtinyt tottua muutaman kuukauden ajan taas siviilielämään ja nyt olisi aika aloittaa varusmiespalvelus uudelleen. Komppaniaan saapuessamme päällimmäisenä tuntemuksena oli epätietoisuus, sillä meidän piti sopeutua uuden paikan tavoille. Huhuja olimme kuulleet, mutta tarkemmat tiedot olivat hämärän peitossa. 

Kun aiemmissa palveluspaikoissa yksiköissä oli vanhemman saapumiserän alikersantteja johtamassa alokkaiden toimintaa, oli tilanne Laskuvarjojääkärikomppaniassa toinen. Koska yksikössä on vain yksi saapumiserä kerrallaan, ei aiemman vuosikurssin varusmiesjohtajia ole ja alokkaat vertaisjohtavat toisiaan. 

Vanhoina konkareina jouduimmekin heti kysymysmyrskyn keskelle alokkaiden ollessa vielä enemmän hukassa meihin verrattuna. Markus pääsi toimimaan oppilaspäällikkönä heti ensimmäisellä viikolla, mutta homma olikin jo suhteellisen tuttua RUK:n ajoilta. Alikersanttien puuttumisen myötä kasarmilla oleminen oli alusta lähtien paljon vapaampaa verrattuna aiempaan, mutta samalla vastuuta oli huomattavasti enemmän. Piti huolehtia yksikön yhteisistä asioista ja aikataulutuksesta heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Yksikössä päteekin sanonta: ”Kun tehdään, tehdään täysillä.” 

Asiat rullasivat hyvin, sillä kaikki laskuvarjojääkärikoulutukseen päässeet ovat todella motivoituneita ja haluavat tehdä asiat hyvin. Kun koko porukka yrittää täysillä ja puhaltaa yhteen hiileen, asioilla on pienempi todennäköisyys epäonnistua. Ensi hetkistä alkaen opimme, että aikamääreet ovat tiukkoja ja niihin pääseminen vaatii jokaiselta oman panoksensa. 

Ensimmäisinä viikkoina, varsinkin hyppykoulutuskauden myötä, kaikki ymmärsivät ryhmänä toimimisen merkityksen ja sen, että jokaisen yksilön on annettava kaikkensa ryhmän onnistumiseksi. 

HKK hitsaa porukan yhteen 

Lyhyen peruskoulutuskauden jälkeen alkoi hyppykoulutuskausi (HKK). Jokainen tiesi kolme viikkoa kestävän jakson olevan erittäin raskas paitsi fyysisesti, myös henkisesti. HKK:n aikana annetaan peruskoulutus joukkojenpudotusvarjolla hyppäämiseen. Riittävien toistojen myötä asiat opetetaan siten, että ne tulevat jokaisella selkärangasta. Hyppyharjoittelun ohella koulutuskausi on fyysisesti hyvin raskas ja siihen kuuluu muun muassa erilaisia kilpailuja. Tarkempi kuvaus jääköön seuraaville kursseille itse koettavaksi. 

Koronatilanteen takia suoritimme hyppykoulutuskauden neljän viikon yhtäjaksoisena kiinniolona, ilman välissä olevia lomia. Etukäteen ajatus kauhistutti, mutta kaikki puskivat sisukkaasti hyvällä menestyksellä eteenpäin. Aamuisin päällimmäisenä fiiliksenä oli epätietoisuus siitä, mitä uusi päivä tuo tullessaan. Se oli kuitenkin selvää, että itseään saisi jälleen haastaa toden teolla. 

Aamupalalla kaverit olivat huomattavasti hiljaisempia kuin muuhun aikaan päivästä. Jokainen valmistautui henkisesti antamaan itsestään kaiken. Ajatuksia ei kuitenkaan saanut viedä liian pitkälle, vaan oli keskityttävä aina seuraavaan hetkeen ja mentävä harjoitus kerrallaan eteenpäin. Muutoin kokonaisuus saattoi tuntua ylitsepääsemättömältä. Moni tsemppasikin itseään aina seuraavaan ruokailuun, jolloin oli aikaa hengähtää. 

Huumori piristi ja toi hymyn huulille, myös vaikeimpina hetkinä. Jokainen halusi laittaa ryhmän edun itsensä edelle. Iltaisin oli aina voittajafiilis, sillä olimme yhdessä suoriutuneet taas yhdestä päivästä. Parhaita hetkiä ovatkin olleet saunaillat, jolloin käytiin läpi päivän tapahtumia. 

Rankimmat koettelemukset naurattavat aina jälkikäteen eniten. 

Yhteistyö avain onnistumiseen

Heti hyppykoulutuskauden ensimmäisenä päivänä opittiin, että tehtävistä ei suoriuduta yksilöinä, vaan ryhmänä. Jos joku jäi jälkeen, niin häntä oli autettava. Ryhmä on valmis vasta, kun kaikki ovat paikalla. Tämä konkretisoitui juuri ryhmäkilpailuissa, sillä jokaisella on omat heikkoutensa ja vahvuutensa ja niiden mukaan on toimittava. Jokaiselle kehittyy myös oma paikkansa ryhmässä. Mahdottomilta tuntuvat haasteet ja niiden yhdessä selättäminen hitsaavat porukan väkisinkin yhteen. 

Kaikkien pitkään haaveilema ensihyppy koitti hyppykoulutuskauden toisella viikolla. Vaikka suoritus jännitti kaikkia, sen kokeminen yhdessä sai jännityksen unohtumaan. Reilun viikon tiukka valmistautuminen ja sen aikana kehittynyt yhteishenki loivat sanoinkuvailemattoman ilmapiirin, kun koneeseen kiivettiin ensimmäistä kertaa. Ryhmäpaineen myötä luovuttaminen hyppykoulutuskaudella ei ollut vaihtoehto ja sama päti myös ponnistaessamme ensi kertaa koneen ovesta. 

Yhteislaulu koneen noustessa ja viimeiset tsempit kavereilta olivat unohtumaton kokemus. Ensimmäisen hypyn myötä odotus purkautui ja se tiivisti myös hyvää yhteishenkeämme. Kaikki tämä konkretisoitui, kun saimme ylpeinä painaa laskuvarjojääkäreille tunnusomaisen punabaretin päähän ennen barettijuoksua. Vanha totuus on, että baretti saadaan vain kerran, mutta ansaitaan joka päivä. Noin kahden kilometrin barettijuoksu varjolaukku selässä oli ensimmäinen kerta, jolloin punainen baretti päästiin ansaitsemaan uudelleen. 

Muistellessa palveluksen alkuvaihetta ja hyppykoulutuskautta voi todeta, että kaikista huonoimpinakin hetkinä kaverit auttavat jaksamaan. Annettujen tehtävien suorittaminen yksin olisi paitsi fyysisesti, myös mentaalisesti miltei mahdotonta. Opimme sen, että jokaisella on joskus huonot hetkensä, jolloin omalla asenteella voi vaikuttaa myös kaverin jaksamiseen. Koska toimitaan porukassa, jokaisen on tuotava kortensa kekoon joukon ryhmähengen kasvattamiseksi. Erikoisjoukoille yksi tunnusomaisista piirteistä onkin juuri periksiantamattomuus. Luonnetta kasvattava koulutus perustuu siihen, sillä sodanajan tehtävien vaativuustaso tuo mukanaan jatkuvia haasteita.

Huonoistakin hetkistä on löydettävä jotain positiivista. Vaikka tilanne tuntuisi toivottomalta, aina kannattaa yrittää – muuten ei voi alun perinkään onnistua. Negatiivinen asenne vain tarttuu ennen pitkää ja saastuttaa ryhmän ilmapiiriä. Kun stressitaso nousee ja virheitä tapahtuu, on erityisen tärkeää malttaa olla kiukuttelematta kavereille. Näin myös kommunikaatio pysyy selkeänä. 

Vinkkinä tuleville kursseille onkin se, että asioita ei saa ottaa liian vakavasti ja koskaan ei saa antaa periksi. Suosittelemme kurssia kaikille, joita kiinnostaa haastava, mutta antoisa koulutus - tällaisia kokemuksia ei saa mistään muualta. Yhdessä mikään ei ole mahdotonta!