Hyppää sisältöön

Paikallispuolustusharjoitus Savo-Karjala 20 näkyy Pohjois-Savossa

Kainuun prikaatiKarjalan lennosto
Julkaisuajankohta 17.2.2020 11.23
Tiedote

Paikallispuolustuksen suorituskykyä harjoitellaan yhdessä viranomaisten kanssa Pohjois-Savossa 24.-28.2.2020.

Harjoituksella kehitetään Maavoimien valmiutta siten, että tarvittaessa häiriötilanteissa pystytään reagoimaan nopeasti paikallisesti ja valtakunnallisesti yhdessä muiden viranomaisten kanssa. Samalla kehitetään paikallispuolustuksen suorituskykyä parantamalla paikallisjoukkojen johtamista, valmiutta ja varustusta.

Harjoituksessa ratkaistavat häiriötilanteet ovat luonteeltaan eri viranomaisten yhteistoimintaa vaativia kokonaisuuksia siviiliympäristössä. Kainuun prikaatin johtamaan harjoitukseen osallistuu henkilöstöä Kainuun prikaatista ja Karjalan lennostosta sekä eri viranomaisia Pohjois-Savon alueelta mm. poliisista, pelastuslaitoksista, rajavartiostosta, kaupungeista ja kunnista. Harjoituksessa on mukana reserviläisten lisäksi varusmiehiä Kainuun prikaatista ja Karjalan lennostosta. Puolustusvoimien osuus osallistuvasta henkilöstöstä on noin 460.

Pohjois-Savossa harjoitus tulee näkymään tiistain ja torstain välisenä aikana mm. Kuopiossa, Siilinjärvellä, Lapinlahdella ja Kiuruvedellä.

Harjoituksen aikana päivystää numero 041 751 9443 mahdollisia kansalaisten yhteydenottoja varten.

Harjoituksessa ei ole kovapanosammuntoja. Yksittäisissä harjoituskohteissa käytetään paukkupatruunoita. Harjoituskohteissa toimintaa on valvomassa sekä kouluttajia että erotuomareita.

Savo-Karjala 20 on viikolla 9 yhdessä Lappi 20 -harjoituksen kanssa osa valtakunnallista Maavoimien paikallispuolustusten harjoituskokonaisuutta, joka jatkuu seuraavalla viikolla Keski-Suomessa, Satakunnassa ja Uudellamaalla.

Harjoitusta voi seurata maavoimien sosiaalisen median kanavilla

  • #savokarjala20
  • #paikallispuolustus
  • Facebook.com/Maavoimat
  • Facebok.com/KainuunPR
  • Twitter.com/Maavoimat
  • Twitter.com/KainuunPR

Maavoimien harjoitukset sivustolla: maavoimat.fi/paikallipuolustusharjoitukset

´