Osiot
Valikko
Maavoimat

Blogi: Asutuskeskuksen pioneeritoiminnan osaamisen merkitys kasvaa Suomessa

Kaartin jääkärirykmentti 16.6.2020 12.53
Tiedote

Urbanisoituminen on kansainvälisesti tunnistettu keskeiseksi globaaliksi kehitystrendiksi. Vaikka pienemmänkin metropolin syntymiseen Suomessa on vielä pitkä matka, on valmistauduttava siihen, että TRA (taistelu rakennetulla alueella) nousee tärkeimmäksi tavaksi puolustaa omaa maataan, ja että rakennettu alue on keskeisin osa tulevaisuuden maataistelun operatiivista toimintaympäristöä.

Jotta taistelutilan valmistelu on mahdollista, on pioneerien kyettävä muodostamaan mahdollisimman kattava tilannekuva ja -ymmärrys taistelualueen rakenteiden tarjoamasta suoja-arvosta ja toisaalta myös liikkeenedistämiselle aiheuttamista haasteista. Digitalisaatio johtaa vääjäämättä tilanteeseen, jossa asutuskeskuksen pioneerilla on oltava leveiden harteiden, nopeiden jalkojen ja pitkien käsien lisäksi myös kykyä ladata kryptatusta pilvestä seuraavan taisteluvaiheen rakennusten, kaupungin ja infran tietomallit. Lisäksi hänen pitää pystyä esittämään päällikölleen parhaimman suojan tarjoavat rakenteet ja laskea erikoismateriaalimäärän tarve, minkä esimerkiksi eteneminen rakennusten sisälle ja etenkin taistelun kannalta keskeisiin tiloihin vaatii.

Blogissa sotataidon professori Mäkitalon ajatuksia pioneeritoiminnan kehityksestä

Sotataidon professori, everstiluutnantti Janne Mäkitalo kertoo tuoreessa Kaartin jääkärirykmentin blogissa, minkälaista osaamista tulevaisuuden asutuskeskustaistelut vaativat. Hän pohtii muun muassa siitä, miten simulointia voi hyödyntää pioneeritoiminnan koulutuksessa.