Hyppää sisältöön

Jääkäriprikaatin valmiusyksikkö valmistautuu tehtäväänsä Northern Wind 2019 -harjoituksessa

Jääkäriprikaati
Julkaisuajankohta 25.2.2019 18.02
Uutinen
Visiiri joka on kiinni puisessa telineessä jossa lukee: Röyhkeästi päälle vain. Visiirissä lukee: 1940 Nietjärvi.

Jääkäriprikaatista Northern Wind 2019 -harjoitukseen osallistuvat valmiusyksikön varusmiehet ovat saaneet harjoitukseen valmistavaa koulutusta muun muassa taistelu- ja ampumaharjoituksissa sekä kahden viikon mittaisella talvisodankäynnin peruskurssilla, jolle osallistui puolustusvoimien henkilöstön lisäksi myös yhdysvaltalaisia ja virolaisia sotilaita.

Kolme sotilasta poterossa lumisessa metsässä. Yksi tähystää kiikareilla, yksi käyttää tietokonetta ja yksi puhuu radiopuhelimeen.

Peruskurssin ensimmäisessä vaiheessa osallistujille koulutettiin talvisodankäynnin perusteet sekä selviytymistaidot toimintakyvyn säilyttämiseksi. Toisessa vaiheessa testattiin sotilaiden osaaminen koulutetuissa kokonaisuuksissa sovelletussa harjoituksessa, tässä vaiheessa valmiusyksikön varusmiehet toimivat vastaosastona.

– Ensimmäinen vaihe on ankara koulutusviikko aiheinaan muun muassa oikea pukeutuminen, kylmävammoilta suojautuminen ja niiden hoitaminen sekä toimintakyvyn säilyttäminen, tulenteko tilapäisvälinen, monipuolinen hiihtoharjoittelu (ylä- ja alamäki, hiihdon taitorata, hiihtoa rinkka selässä ja ilman jne.), runsaasti ammuntaa pimeänäkölaitteilla ja ilman, ammuntaa sukset jalassa, lumiajoneuvojen käyttöä, lumeen linnoittamista, taistelua lumiolosuhteissa jalkaväkijoukon osana sekä jäiden ylittämistä ja jäistä pelastautumista, kertoo kurssista everstiluutnantti Ari Mure artikkelissaan Arktinen koulutus - suorituskyvyn perusta Lapissa.

Sotilas tähtää rynnäkkökiväärillä maalitauluun lumisessa maisemassa, kädessään hänellä on myös hiihtosauvat

Talvisodankäynnin peruskurssin tavoitteena on kouluttaa sotilas, joka ei pelkästään selviydy, vaan kykenee myös täyttämään tehtävänsä ja mikäli tilanne sitä vaatii, tekee vastustajan selviytymisestä mahdotonta.

Valmiusyksikön varusmiehet saivat kurssilta erittäin hyvät valmiudet harjoitteluun Pohjois-Ruotsin haastavissa talviolosuhteissa Northern Wind 2019 -harjoituksessa.

Suomi osallistuu Ruotsin maavoimien järjestämään Northern Wind 2019 -harjoitukseen Norrbottenissa Pohjois-Ruotsissa 18.–27.3.2019. Suomesta harjoitukseen ottaa osaa yli 1 500 sotilasta ja 500 ajoneuvoa. Northern Wind 2019 on suunnitelmallinen osa Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön kehittämistä ja suurin maavoimien välinen harjoitus tähän mennessä. Lue lisää: https://maavoimat.fi/northernwind19

Harjoitukset ja ammunnat Joukko-osasto Sodankylä
´