Koulutus Jalkaväkikoulussa – Pohdintaa Ukrainan sodan opeista ja liittoutumisesta
Jalkaväkikoulu kouluttaa aliupseereita eri kurssitasoilla sekä Maavoimien kadetit Maavoimien koulutusohjelmassa ja jalkaväkiopinnoissa. Lisäksi koulussa opintojaan suorittavat vuosittain sotatieteiden maisterikurssin jalkaväkilinjan opiskelijat. Aliupseereiden kurssitasot muodostuvat perustason opintokokonaisuudesta ja siihen liittyvistä jalkaväen aselajiopinnoista sekä yleis- ja mestaritason opintokokonaisuuksista. Todettakoon, että perustason opintokokonaisuutta kutsutaan myös kersanttikurssiksi. Jalkaväkikoulun toimeenpanovastuulla on myös merkittävä määrä jalkaväen täydennyskoulutustilaisuuksia.
Jalkaväkikoululla annetaan koulutusta seuraavista jalkaväen koulutushaaroista:
- jääkäri
- kranaatinheitin
- tiedustelu
- sotilaspoliisi ja
- panssarintorjunta.
Lisäksi ase- ja ampumakoulutus on aivan keskeinen osa Jalkaväkikoulun toimintaa.
Jalkaväkikoulussa annettava opetus ja koulutus painottuu käytännönläheiseen tekemiseen. Taistelutekniikkaa ja joukkojen taktista käyttöä ei opita pelkästään luennoilla tai karttaharjoituksissa, vaikka niillekin löytyy oma paikkansa opetussuunnitelmista. Sen lisäksi, että aliupseereille ja kadeteille koulutetaan uusia taitoja, ohessa kulkee aina kouluttamistaidon opettaminen.
Mitkä asiat ovat tällä hetkellä koulutuksessa painopisteenä? Miten Ukrainan opit on otettu koulutuksessa huomioon?
Kaikkien kurssitasojen opetuksen läpikäyminen lyhyessä tekstissä on haastavaa, joten tarkastelukohteiksi tähän kirjoitukseen valikoitui aliupseereiden perustason opintokokonaisuus ja kadettien koulutus yleisellä tasolla. Otetaan ensin tarkasteluun aliupseereiden perustason opetus eli kersanttikurssi. Havainnot Ukrainasta ovat osoittaneet, että parhaiten taistelukentällä ovat pärjänneet ne, jotka hallitsevat sotilaan perustaidot. Kersanttikurssilla koulutuksen painopisteenä on nimenomaan sotilaan perustaitojen oppiminen.
Sotilaan perustaidot ovat yksittäisen taistelijan perusosaamisvaatimuksia ja niihin voidaan lukea:
- ampumataito
- aseenkäsittelytaidot
- eri välineiden ja taistelutekniikoiden hallinta
- olosuhdekoulutus
- palvelusturvallisuus
- kouluttamistaito ja
- fyysinen toimintakyky.
Perustason opetuksessa keskitytään erityisesti yksittäisen taistelijan taitojen ja kouluttamistaidon oppimiseen sekä ryhmän taistelutekniikan hallintaan.
Havainnot Ukrainasta ovat osoittaneet, että parhaiten taistelukentällä ovat pärjänneet ne, jotka hallitsevat sotilaan perustaidot.
Perustason yhteisten opintojen harjoituksissa lennokkiuhka, toiminta linnoitetuissa asemissa, taisteluensiapu, ase- ja ampumakoulutus sekä fyysinen toimintakyky on nostettu korostetusti esille. Kaikki edellä mainitut ovat myös keskeisiä taistelukentällä menestymiseen liittyviä havaintoja Ukrainasta. Lisäksi esimerkiksi taistelukentän läpinäkyvyyttä tuodaan esille opetuksessa myös vahvasti. Eri olosuhteiden vaikutusta omaan toimintaan pyritään arvioimaan kaikessa toiminnassa. Kyky sopeutua eri tilanteisiin on siis jo peruskoulutuksessa hyvin keskeisessä roolissa.
Suomen toimintaympäristö ja olosuhteet eroavat merkittävästi Ukrainasta ja näin ollen kansalliset olosuhteet on huomioitu koulutuksessa vahvasti. Suomalaiset olosuhteet tulee jatkossakin nähdä meille mahdollisuutena ja etuna. Harjoitustoimintaa toteutetaan suomalaisessa ”perusmaastossa”, mutta myös vaativimmissa olosuhteissa Pohjois-Suomessa. Tällä vahvistetaan opiskelijoiden osaamista vaativista ja erilaisista olosuhteista ja toisaalta testataan ja harjoitutetaan yksilöiden fyysistä toimintakykyä. Perustason yhteisten opintojen lopussa aliupseereiden osaamista mitataan ammattisotilaan perustaitojen näyttökokeella, jolla varmistutaan siitä, että sotilaan perustaidot ovat todellakin hallussa. Toisaalta näyttökoe mittaa sitä, että opiskelijoilla on valmiudet jatkaa aselajiopintoihin, ja toisaalta valmiudet viedä osaaminen varusmiesten koulutukseen joukko-osastoissaan.
Perustason yhteisten opintojen jälkeen jalkaväen aliupseerit suorittavat Lappeenrannassa aselajiopinnot aiemmin mainittujen jalkaväen koulutushaarojen mukaisesti. Tavoitteena aselajiopinnoissa on hankkia osaaminen eri koulutushaarojen välineiden ja taistelutekniikoiden perusosaamisesta ja laajentaa esimerkiksi ase- ja ampumakoulutukseen liittyvää osaamista. Fyysistä kuormitusta nostetaan aselajiopinnoissa asteittain ja henkistä paineensietokykyä testataan tarkoituksella. Opiskelijoita testataan muun muassa fyysisesti vaativilla pikamarsseilla ja sotaharjoituksilla. Aselajiopinnoissa siirretään painopistettä myös enemmän johtamiseen ja sitä kautta aloitteellisuuden ja aktiivisuuden hallintaan. Yksi merkittävä havainto Ukrainan taistelukentiltä onkin, että johtajilla tulee olla kyky toteuttaa itsenäisiä ratkaisuja osana joukkueen, komppanian tai pataljoonan taistelusuunnitelmaa.
Jos siirrytään tarkastelemaan kadeteille annettavaa opetusta, heidän opetuksessaan pätee samat edellä mainitut oppisisältöjen teemat, vaikka yksilö- ja ryhmätasolta siirrytään vaiheittain joukkue- ja komppaniatasolle. Maavoimien koulutusohjelman kadetit saapuvat Jalkaväkikoululle mukanaan Maanpuolustuskorkeakoululla koulutetut sotilaan perustaidot ja näitä taitoja syvennetään edelleen Lappeenrannassa kevään aikana, mutta koulutuksen painopiste siirretään nopeasti joukkueen taktiikkaan ja taistelutekniikkaan eli enemmän joukkojen käytön kokonaisuuteen. Myöhemmin kandidaattivaiheessa opetuksen painopiste siirtyy jalkaväkiaselajin opiskelijoilla jalkaväen komppanian taktiikkaan ja vastaavan tason eri koulutushaarojen aseiden ja välineiden opetukseen.
Lähdemme Jalkaväkikoulussa siitä, että esimerkiksi joukkueen ja komppanian taistelutekniikan ja taktiikan perusteet on jatkossakin osattava, mutta niitä on osattava myös soveltaa. Kun taistelutekniseltä tasalta siirrytään joukkojen käyttöön, eteen tulee yhä laajempia kysymyksiä: Miten käytämme joukkoja esimerkiksi linnoitettujen asemien lyömiseen? Miten toteutamme vasta-lennokkitoimintaa? Miten käytämme lennokkeja vaikuttamiseen? Mitä mahdollisuuksia uusi teknologia antaa joukkojen käyttöön? Miten mahdollistamme aloitteellisuuden? Miten suojaamme joukkojen käyttöä ilmasta tulevaa uhkaa vastaan?
Edellä esitettyyn kysymyspatteriin voidaan lopulta vastata varsin yksinkertaisten teemojen kautta. Taisteluteknisen tasan lisäksi myös joukkojen käytön suunnittelussa tulee huomioida drooniverkot, häirintälaitteet, erilaiset omasuoja-aseet, FPV-lennokit, yhteistulenkäyttö, aselajien yhteistoiminta, tehtävätaktiikka, huollon suojaaminen. Menemättä yksityiskohtaiseen kuvailuun edellä mainituista teemoista, voidaan kuvainnollisesti todeta, että kyllä pelimerkkejä nykyaikaisella taistelukentällä pärjäämiseen on olemassa. Ja niitä pelimerkkejä kadeteillekin koulutuksessa jaetaan.
On totta, että lennokit ovat tulleet kiinteäksi osaksi taistelukenttää ja ne ovat näin ollen kiinteä osa jalkaväen taistelua.
Yhtenä nostona on kuitenkin todettava, että usein nykyaikaisesta taistelukentästä käytävää keskustelua leimaa erittäin vahvasti keskustelu lennokeista. On totta, että lennokit ovat tulleet kiinteäksi osaksi taistelukenttää ja ne ovat näin ollen kiinteä osa jalkaväen taistelua. Samalla myös lennokkien torjunta on tullut osaksi jalkaväen taistelua. Omien joukkojen suorituskykyyn ollaan myös tuotu lennokkien käyttö osana tiedustelua ja tulenkäyttöä. Lennokit on siis nähtävä osana jalkaväkijoukkojen perusvälineistöä.
Mutta toisaalta, on pidettävä mielessä, että lennokit eivät ole toistaiseksi ratkaisseet yhtäkään sotaa. Voi olla, että ase – vasta-ase –periaatteella niillekin löytyy vielä rajoittajansa. Siitäkin huolimatta, että niihin tulevaisuudessa liittyisikin entistä vahvemmin tekoälyn käyttö ja autonomia.
Meillä tulee siis jatkossakin olla kyky sopeuttaa taistelutekniikkaamme ja taktiikkaamme. Adaptiivisuus eli kyky muuttaa nopeasti toimintatapoja on jo tällä hetkellä vahvasti läsnä, kun uusia välineitä ja koulutusmenetelmiä jalkautetaan kiihtyvällä tahdilla. Kaiken kaikkiaan koulutuksen ytimenä on siis rakentaa opiskelijoille valmiudet nykypäivän taistelukentälle. Siis valmiudet säilyttää omasuoja, tulenkäyttökyky, aloitekyky ja toisaalta luoda valmiudet sopeutua nopeastikin esimerkiksi uuden teknologian mahdollistamaan toimintaan. Voi olla, että 10 vuoden päästä tekniikka on päivittynyt, mutta tavoiteltavat valmiudet säilyvät hyvin todennäköisesti ennallaan.
Liittoutumisesta ja jalkaväen roolista taistelukentällä
Liittoutumisen vaikutukset ovat jo arkipäivää Jalkaväkikoulun toiminnassa. Vaikutukset koostuvat lopulta varsin yksinkertaisista asioista, joissa kaikissa on taustalla yhteistyö eri muodoissa. Kumppanimaiden kanssa käydään erilaista tiedonvaihtoa eri koulutushaarojen osalta lähes viikoittain.
Jalkaväen rooli taistelukentällä on edelleen keskeinen.
Harjoituksia ja opetustapahtumia käydään seuraamassa tiiviisti molemmin puolin. Mutta pelkästään se, että esimerkiksi harjoitusten perusteasiakirjoja laaditaan englanniksi, ei tee meistä vielä hyviä liittolaisia. Tai se, että käytämme englannin kieltä harjoituksissamme, ei vielä integroi meitä riittävästi. Mutta se, että ymmärrämme (opiskelijat ja henkilökunta) kumppaneidemme taistelutekniikan ja -taktiikan ja osaamme liittää siihen oman osaamisemme, on yhteistoiminnan kulmakivi. Liittolaisten suorituskykyjen tunteminen ja esimerkiksi tehtävätaksonomian ja suunnitteluprosessin hallinta ovat edellytyksiä menestyksekkäälle yhteistoiminnalle.
Jalkaväen rooli taistelukentällä on edelleen keskeinen. Vaikka vaikuttamisen muodot ovat monipuolistuneet ja kauaskantoisilla asejärjestelmillä voidaan vaikuttaa kaukaa etulinjan takaa, on jalkaväellä edelleen keskeinen rooli alueiden hallinnassa. Alueita on vaikea hallita ilman, että ne ovat joukkojen hallinnassa. Toisin sanoen, rintamalinjoja tai puolustustasoja ei voida hallita ilman jalkaväkeä.
Ehkä uudet teknologiat kuitenkin pakottavat jonkin verran muuttamaan ajattelua perinteisestä jalkaväen käytöstä taistelukentällä. Voi olla, että taistelukentällä suurimmat tappiot muodostavat nykyisin kauaskantoiset aseet mukaan lukien erilaiset lennokit. Mutta alueiden haltuunottoon ja hallintaan tarvitaan jatkossakin maajoukkoja. Kuka pysäyttää vastustajan jalkaväen panssarivaunuineen ja ottaa alueita haltuun, jollei jalkaväki? Annettakoon siis sille mahdollisuus, että jalkaväki luovuttaa tappioiden tuottamisesta enemmän vastuuta epäsuoran tulen ja muun vaikuttamisen joukoille. Mutta pidetään samalla huoli siitä, että jalkaväki osaa ja kykenee toimia siellä, jossa ratkaisut alueiden hallinnasta toteutetaan.
Kirjoittaja on Jalkaväkikoulun johtaja, everstiluutnantti Markku Saarelainen
