Hyppää sisältöön

Maavoimat osallistuu Reccex 22 -harjoitukseen Ruotsissa

Maavoimat
Julkaisuajankohta 29.8.2022 13.37
Tiedote
Suojeluosaston varusmiehiä harjoittelemassa suojelutoimintaa.

Maavoimat osallistuu Ruotsissa järjestettävään kansainväliseen Reccex 22-harjoitukseen 5.—14.9.2022.

Harjoitus järjestetään Uumajan varuskunta- ja harjoitusalueella. Harjoituksen johtaa Ruotsin puolustusvoimat, ja siihen osallistuu joukkoja lisäksi Tanskasta ja Norjasta.

Reccex 22 -harjoituksen tavoitteena on integroida suomalaiset osastot osaksi monikansallista joukkoa sekä suunnitella ja toteuttaa CBRN-tehtäviä (Chemical, Biological, Radiologial, Nuclear) yhdessä muiden pohjoismaisten joukkojen kanssa.

Suomesta harjoitukseen osallistuu suojelun erikoisosasto (SEO) ja raivaamisen erikoisosasto (REO). Reserviläisistä, varusmiehistä ja henkilökunnasta muodostetun suomalaisosaston vahvuus on noin 40 henkilöä. Osastoa johtaa Porin prikaati.

Harjoitus on osa Puolustusvoimien vuoden 2022 kansainvälistä harjoitus- ja koulutustoimintaa. Pohjoismaisia suojeluharjoituksia on järjestetty vuodesta 2009 alkaen Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Maavoimat osallistui harjoitukseen viimeksi vuonna 2017.

Harjoitusta voi seurata verkossa aihetunnisteella #RECCEX22 

´