Hyppää sisältöön

Maavoimien pääharjoitus Pohjoinen 18 alkaa Rovajärvellä

Maavoimat
Julkaisuajankohta 16.5.2018 12.28
Tiedote

Maavoimien taistelu- ja ampumaharjoitus Pohjoinen 18 toteutetaan Rovajärven harjoitusalueella 24.5.–7.6.2018.

Pohjoinen 18:ssa tarkastetaan joukkojen koulutustaso, harjoitellaan Maavoimien joukkojen tulenkäyttöä ja joukkojen keskittämistä. Lisäksi harjoitellaan eri johtamistasojen sekä aselajien yhteistoimintaa taisteluharjoituksessa ja ammunnoissa. Harjoitus päättyy vaativaan yhteisammuntaan, jossa taistelevia joukkoja tuetaan keskitetyllä tulenkäytöllä.

Harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 8 200 sotilasta ja noin 1 800 ajoneuvoa Puolustusvoimista, Poliisista ja Rajavartiolaitoksesta. Harjoituksen johtaa eversti Asko Muhonen Maasotakoulusta.

Mukana on mekanisoitu joukkue Ruotsin maavoimien Norrbottenin rykmentistä. Harjoittelu on osa Suomen ja Ruotsin maavoimien välistä FISE-yhteistyötä. Harjoitus on Maavoimien vuosisuunnitelman mukainen.

Harjoituksessa on kaksi vaihetta: taisteluharjoitus 24.–29.5. ja Maavoimien vaikuttamisharjoitus (ampumaharjoitus) 28.5.–7.6.2018. Harjoitukseen liittyy Ilmavoimien lentotoimintaa Rovajärven alueella. Harjoitusjoukkoja näkyy myös Rovaniemen alueella.

Seuraa harjoituksen kulkua harjoituksen verkkosivulla maavoimat.fi/pohjoinen18 tai sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #pohjoinen18

Harjoitusjoukkojen moottorimarssit näkyvät liikenteessä

Harjoitusjoukkojen moottorimarssit aiheuttavat normaalia suurempia liikennemääriä ja saattavat vaikuttaa muuhun liikenteeseen.

Marssiosastot liikkuvat 80 km/h:n nopeudella 24.–25.5. ja 7.–8.6. teillä E 8 Pori–Oulu, E 63 Kajaani–Kemijärvi, E 75 Oulu–Vikajärvi, E 12 Hämeenlinna–Tampere, E 63 Tampere–Kuopio ja KT 82 Vikajärvi–Kemijärvi. Jälkimmäisellä tieosuudella (KT 82) nopeutta rajoitetaan paikoitellen harjoituksen ajan.

´