Hyppää sisältöön

Paikallispuolustusharjoitus Kehä 21 pääkaupunkiseudulla - Yhteistoimintaa pääkaupunkiseudun puolustamiseksi

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 27.8.2021 13.30
Tiedote
Valmiusyksikkö harjoittelee yhdessä poliisin kanssa

Kaartin jääkärirykmentin johtama Kehä 21 -paikallispuolustusharjoitus järjestetään 5.-10.9.2021 pääkaupunkiseudulla ja Itä-Uudellamaalla. Harjoitusjoukkojen vahvuus on noin 500 henkilöä koostuen varusmiehistä, reserviläisistä ja henkilökunnasta. Harjoituksen johtaa Kaartin jääkärirykmentin apulaiskomentaja, eversti Vesa Laitonen.

Vuoden toiseen paikallispuolustusharjoitukseen sisältyy myös paikallistason viranomaisyhteistyön harjoittelu, jonka tavoitteena on kehittää viranomaisten keskinäisiä toimintavalmiuksia. Viranomaisista mukana ovat Helsingin kaupungin pelastuslaitos ja Helsingin poliisilaitos. 

Kehä 21 -paikallispuolustusharjoituksessa joukkojen toiminta painottuu pääasiallisesti Helsingin alueelle. Muita harjoituskohteita ovat Tuusula sekä Kerava. Joukoilla on taisteluvarustus, mukaan lukien rynnäkkökivääri. Maaliosastot voivat käyttää myös siviilivaatteita. Henkilökunta käyttää keltaisia huomioliivejä maastopuvun päällä. Harjoituksessa on mukana noin 150 ajoneuvoa, joiden joukossa on myös panssaroituja ajoneuvoja.

Osassa kohteista käytetään harjoitusampumatarvikkeita, jotka saattavat aiheuttaa melua harjoituskohteiden lähistöllä. Tarkemmat paikat ja ajat julkaisemme melutiedotteessa.

Kehä 21 -harjoitus on osa paikallispuolustusharjoitusten jatkumoa. Paikallispuolustusharjoituksia järjestetään kaksi kertaa vuodessa eri puolella Suomea. Niissä korostuu paikallisjoukkojen suorituskyvyn kehittäminen sekä yhteistoiminnan harjoittelu eri viranomaisten kanssa.
Harjoitusta voi seurata sosiaalisessa mediassa tunnisteilla: #kehä21, #kaartjr, #maavoimat, #paikallisturvallisuus ja #paikallispuolustajat.

Median yhteydenotot: Lotta Laaksonen, harjoituksen tiedottaja, 0299 421 233, [email protected] 

Kehä 21-harjoitukseen osallistuva reserviläinen: huomioi seuraavat COVID-19-epidemiaan liittyvät varotoimet!

Jos olet sairastanut tai toipumassa koronasta 23.8.-4.9.2021 välillä, ole yhteydessä Uudenmaan aluetoimiston asiakaspalveluun ([email protected]) saadaksesi vapautuksen PAPU2/Kehä 21-kertausharjoituksesta (KH320121120). 

Liitä vapautushakemukseen omakanta.fi:stä tuloste / kuvakaappaus tai lääkärintodistus, josta ilmenee tarvittavat tiedot vapautuspäätöksen tekemiseen ja toimita se Uudenmaan aluetoimistolle sähköpostitse ([email protected]) ennen harjoituksen alkua.  
 
Ole välittömästi yhteydessä Uudenmaan aluetoimiston asiakaspalveluun 0299 422 211, mikäli sinulla on koronaan tai flunssaan liittyviä oireita ennen harjoituksen alkamista 30.8.-3.9.2021. 
Sinun on toimitettava jälkikäteen sähköpostitse Uudenmaan aluetoimistoon sairauteen liittyvä lääkärin- tai sairaanhoitajan todistus.       

Ilmoittaudu harjoitukseen aikaisintaan tuntia ennen käskettyä määräaikaa.

Et saa osallistua kertausharjoitukseen sairaana! 
 

´