Hyppää sisältöön

Puolustusvoimien helikopteritoimintaa Etelä-Karjalassa

Utin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 8.11.2022 14.50
Tiedote

Utin jääkärirykmentin Helikopteripataljoonan lento- ja tukeutumiskoulutus tuovat puolustusvoimien helikoptereita Etelä-Karjalaan 9. - 10. marraskuuta 2022.

Helikopterien lentotoimintaa on etenkin Taipalsaaren alueella, jossa toiminta painottuu keskiviikkona 9.11. ilta- ja yöaikaan. Helikopterit käyttävät ajoittain matalaa lentokorkeutta ja tekevät laskeutumisia maastoon, mistä saattaa aiheutua meluhaittaa.

Lentotoiminta liittyy Utin jääkärirykmentin Helikopteripataljoonan pimeälentoharjoituksiin, jotka aloitettiin syyskuussa. NH90-kuljetushelikoptereilla ja MD500-kevythelikoptereilla toteutettavat koulutuslennot keskittyvät noin 150 kilometrin säteelle Utin lentokentästä. 

Koulutusviikkoina lentotoiminta alkaa pääsääntöisesti maanantai-iltaisin ja päättyy torstain ja perjantain välisenä yönä. Koulutuslennot aloitetaan pimeän tultua ja ne päättyvät, kun suunnitellut lentokierrokset on saatu tehtyä, kuitenkin viimeistään kello 04 mennessä. 

Pimeälentoharjoitukset ovat osa helikopterimiehistöjen koulutusta, sekä virka-apuvalmiuteen kuuluvan pelastuspäivystyksen harjoittelua.

 

Utin jääkärirykmentin harjoitustoimintaan liittyvät yhteydenotot voi tarvittaessa tehdä Utin jääkärirykmentin internetsivuilla olevan sähköisen palautelomakkeen kautta, sähköpostitse tai puhelimitse: maavoimat.fi/utin-jaakarirykmentti/yhteystiedot.

´