Hyppää sisältöön

Puolustusvoimien virka-apu Uudenmaan eristämiseksi päättyi

Maavoimat
Julkaisuajankohta 15.4.2020 15.54
Tiedote

Puolustusvoimien antama 28.3.2020 alkanut virka-apu poliisille Uudenmaan eristämiseksi päättyi 15.4.2020. Virka-apuosastot palaavat kotivaruskuntiinsa viimeistään torstain 16.4. aikana.

Virka-apuun osallistui varusmiehiä ja henkilökuntaa Maavoimien ja Merivoimien joukko-osastoista Kaartin jääkärirykmentistä, Karjalan prikaatista, Maasotakoulusta, Porin prikaatista, Panssariprikaatista sekä Rannikkoprikaatista ja Uudenmaan prikaatista. Virka-apuun osallistui enimmillään noin 800 varusmiestä ja 50 palkattuun henkilökuntaan kuuluvaa sotilasta 31 kulunvalvontapaikalla. Vähimmillään virka-apuun osallistui noin 300 varusmiestä ja noin 35 palkattuun henkilökuntaan kuuluvaa sotilasta 12 kulunvalvontapaikalla.

-Yhteistyö poliisin ja Puolustusvoimien välillä toimi erinomaisesti. Puolustusvoimat oli suunnitteluvaiheessa aktiivisesti yhteydessä poliisiin ja itse virka-apu saatiin toteutettua suunnitelmallisesti, toteaa maavoimien valmiuspäällikkö eversti Pasi Hirvonen

Varusmiehet toimivat virka-aputehtävässä liikenteenohjaus- ja laskentatehtävissä. Lisäksi Puolustusvoimat järjesti esimerkiksi ruokahuollon kaikille tarkastuspisteillä toimineille henkilöille. 

-Haluan kiittää kaikkia tehtävään osallistuneita niin varusmiehiä kuin palkattuun henkilökuntaan kuuluvia erinomaisesta sitoutumisesta tehtävään ja hyvästä asenteesta, jolla jokainen suhtautui annettuihin tehtäviin, kiittää eversti Hirvonen. 

Katso video Puolustusvoimien antamasta virka-avusta (YouTube)

´