Hyppää sisältöön

Reccex 23 -harjoituksen joukkoja liikenteessä

Porin prikaati
Julkaisuajankohta 23.8.2023 11.01
Tiedote
Kuvituskuva, jossa on Puolustusvoimien ajoneuvoja liikkeellä taajamassa.

Reccex 23 -harjoitus alkaa Säkylän Huovinrinteellä maanantaina 28. elokuuta. Harjoitukseen liittyvät moottorimarssit voivat vaikuttaa liikenteeseen jo edeltävänä viikonloppuna.

Porin prikaatin johtamaan Reccex 23 -harjoitukseen osallistuva kansainvälinen kalusto ja henkilöstö siirtyy Säkylän ampuma- ja harjoitusalueelle Vuosaaren ja Vaasan satamista.

Joukot liikkuvat pääasiassa maasto- ja siviiliajoneuvoilla mutta mukana on myös muutamia kuljetuspanssariajoneuvoja. Maanteillä moottorimarssit voivat vaikuttaa liikenteen sujuvuuteen osastojen marssinopeuksien ollessa 80–100 km/h.

Perjantaina 25. elokuuta noin 15 ajoneuvon marssiosasto liikkuu Uudeltamaalta pohjoiseen päin reittiä: E18, VT2, E63 ja tie 213. Sunnuntaina 27. elokuuta noin 25 ajoneuvon marssiosasto liikkuu Pohjanmaalta etelään päin teillä E8, VT2, KT43 ja tie 204.

Lisätietoa harjoituksista tästä linkistä.

´