Hyppää sisältöön

Suluttaminen sujuu suomalaisilta

Maavoimat
Julkaisuajankohta 9.6.2018 21.26
Uutinen
Kaksi sotilasta korkeassa polviasennossa puiden välissä

Suomalaiset taistelupioneerit osallistuvat Saber Strike 18 -harjoitukseen Virossa. Suomalaisten pioneerien erityisammattitaito ja kalusto kiinnostavat kansainvälisiä harjoituskumppaneita. Tästä syystä suomalaiset ovat haluttuja osallistujia kansainvälisiin harjoituksiin. Mutta mitä Suomi saa kansainvälisistä harjoituksista? Tähän vastaa pioneeritarkastaja, eversti Matti Lampinen.

– Meillä on käytössämme erityissuorituskykyjä, eli sellaista osaamista, kalustoa ja menetelmiä, joista kumppanimaamme haluavat ottaa opiksi, toteaa pioneeritarkastaja, eversti Matti Lampinen.

Lampisen mukaan tällä hetkellä erityisen kysyttyä suomalaisten pioneerien erityisosaamista on suluttaminen, ja tämä kiinnostaa kansainvälisesti.

– Useat maat eivät ole harjoitelleet suluttamista 15 viime vuoteen. Me olemme aina harjoitelleet sitä ja näin ollen olemme Euroopan kärkimaita suluttamisessa niin välineiden kuin ammattitaidon osalta.

– Vahvuutemme on myös vankka yhteistyö viranomaisten ja muiden siviilitoimijoiden kanssa. Vastaavaa yhteistyön lujuutta, syvyyttä ja toimintavalmiutta on hankalaa löytää ammattiarmeijoista, hän korostaa.

Kansainvälisen harjoittelun tavoitteena on kehittää Puolustusvoimien valmiutta antaa ja vastaanottaa kansainvälistä apua.

– Kehitämme paitsi kykyämme toimia kumppaneiden kanssa yhdessä myös perustaistelumenetelmiämme. Annamme lisäksi uskottavan kuvan harjoituskumppaneillemme omasta osaamisestamme, kuvaa Lampinen.

Kansainvälisen harjoittelun osuus Maavoimissa kasvaa jatkuvasti. Pioneerit osallistuvat vuosittain useisiin kansainvälisiin harjoituksiin.

– Harjoituksiin osallistuvat pioneerisuorituskykyjen huippuosaajamme, kuten raivaamisen erikoisosasto, suojelun erikoisosasto ja taistelupioneerit.

Taistelun ytimessä

Saber Strike 18 -harjoituksessa pioneerit ovat taistelun ytimessä ja näyttävät monipuoliset kykynsä.

– Harjoittelemme mekanisoidun komppanian taistelun tukemista. Pioneerit edistävät liikettä raivaamalla ja rakentamalla siltoja. Harjoittelemme lisäksi suluttamista taistelun eri vaiheissa. Pioneerit taistelevat myös muun jalkaväen tapaan, Lampinen kuvailee.

Sotilaat seisovat hiekkatiellä punaiset kepit kädessä. Tien varressa kyltti jossa lukee "miinoja, mines".

Harjoittelulla lisätään suomalaisten sotilaiden ja välineiden kansainvälistä yhteensopivuutta. Osallistumisella kansainvälisiin harjoituksiin varmistetaan, että välineet ja toimintamenetelmät kestävät kansainvälisen vertailun.

– Harjoittelusta saamme ensi arvoisen tärkeää kokemusta kyvystämme toimia yhdessä kansainvälisten joukkojen kanssa. Harjoittelussa nousee esiin asioita, joita meidän pitää kehittää omassa toiminnassamme. Seuraamme myös muiden maiden käyttämiä välineitä, joista saamme ajatuksia välineistömme ja kalustomme kehittämiseen, Lampinen toteaa.

Sotilaat juttelevat metsässä

– Harjoituksessa käytetään englannin kieltä. Tämä luo myös oman haasteensa harjoitteluun, hän lisää. Varusmiehille koulutetaan ennen harjoitusta pioneerialan keskeistä englanninkielistä sanastoa.

Aiemmin Saber Strike -harjoituksiin on osallistunut Porin prikaatin pioneerijoukkoja. Nyt harjoitukseen ottaa osaa Karjalan prikaatin pioneerijoukkue.

– Porin prikaatin pioneerit osallistuivat tänä vuonna Viron Siil 18 -pääsotaharjoitukseen. Kehitämme nyt myös Karjalan prikaatin pioneerien kykyä osallistua kansainvälisiin harjoituksiin.

Mitä suluttaminen on?Miinapora on kaivinkoneen tyyppisessä ajoneuvossa kiinni oleva piikikäs iso pora
Suluttaminen on osa kokonaistulenkäyttöä. Suluttamisella parannetaan maaston luonnollista estearvoa. Suluttamalla pyritään vastustajan liikkeen ohjaamiseen, pysäyttämiseen tai hidastamiseen ja tappioiden tuottamiseen. Suluttamisen osa-alueet ovat miinoittaminen ja estetyöt.

Suluttaminen perustuu konetöihin ja manuaaliseen fyysiseen työhön. Konetöillä muokataan haluttu alue siten, että miinoittaminen ja estetyöt voidaan suorittaa miestyövoimalla. Keskeisin suorituskyky on pioneerikomppania, joka omalla kalustollaan rakentaa sulutteita. Keskeisimpänä kalustona kaivinkoneet, joissa lisävarusteena miinapora, ja tietysti pioneerit, jotka tekevät kaiken muun työn. Miinapora on uusin suorituskyky tällä hetkellä.

Kaivinkone kaivaa piennarta hiekkatiellä ja sotilas seuraa vierestä

Suluttaminen on laajamittaista toimintaa ja nivoutuu vahvasti muuhun tulenkäyttöön. Suluttamisen suunnittelu, tarkkuus ja dokumentointi on kehittynyttä ja pitkäjänteistä toimintaa.

Asfalttiin miinoille tehtyjä reikiä

´