Hyppää sisältöön

Viranomaisyhteistyö häiriötilanteissa teemana kevään Kehä 24 -paikallispuolustusharjoituksessa Itä-Uudellamaalla

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 15.2.2024 16.37
Tiedote
Kolme sotilasta aseiden kanssa ulkona talvella.

Kaartin jääkärirykmentin johtama, vuoden 2024 ensimmäinen Kehä 24 -paikallispuolustusharjoitus järjestetään 3.–8.3.2024 Itä-Uudellamaalla. Harjoitusjoukkojen vahvuus on noin 1 000 henkilöä koostuen varusmiehistä, reserviläisistä ja henkilökunnasta. Harjoituksen johtaa Kaartin jääkärirykmentin apulaiskomentaja, eversti Vesa Laitonen.

Puolustusvoimista harjoitukseen osallistuvat Kaartin jääkärirykmentin lisäksi Rannikkoprikaati, Karjalan prikaati, 1. Logistiikkarykmentti ja Merisotakoulu.

Harjoitukseen sisältyy paikallistason viranomaisyhteistyön harjoittelua, jonka tavoitteena on kehittää viranomaisten keskinäisiä toimintavalmiuksia. Viranomaisista ja yhteistyökumppaneista mukana ovat Helsingin poliisilaitos, Itä-Uudenmaan poliisilaitos, Helsingin pelastuslaitos, Itä-Uudenmaan pelastuslaitos, Helsingin kaupunki, Porvoon kaupunki, Loviisan satama, Fortum, Helsingin seudun ympäristöpalvelut, Säteilyturvakeskus, Suomenlahden merivartiosto ja Maanpuolustuskoulutus.

Kehä 24 -harjoituksessa viranomaiset torjuvat yhteisvoimin muun muassa energialaitokseen kohdistuvaa uhkaa sekä testaavat eri toimijoiden osaamisen rauniopelastustehtävässä ja vesihuoltoon liittyvässä tehtävässä.

Kevään paikallispuolustusharjoitus on niin kutsuttu loppusota 255 vuorokautta palvelleille, miehistötehtäviin koulutettaville sotilaspoliiseille sekä joukolle Urheilukoulun tiedustelukomppanian varusmiesjohtajia ja miehistöä, jotka kotiutuvat maaliskuussa.
Kehä 24 -paikallispuolustusharjoituksessa joukkojen toiminta painottuu Itä-Uudellemaalle. Harjoituksia on Helsingissä, Vantaalla, Porvoossa, Sipoossa, Keravalla, Tuusulassa, Järvenpäässä ja Loviisassa. 

Harjoitusjoukoilla on taisteluvarustus, mukaan lukien rynnäkkökiväärit. Maaliosastot voivat käyttää myös siviilivaatteita. Henkilökunta käyttää keltaisia huomioliivejä maastopuvun päällä. Harjoituksessa on mukana noin 200 ajoneuvoa, joiden joukossa on myös panssaroituja ajoneuvoja. Osassa harjoituskohteista käytetään harjoitusampumatarvikkeita, jotka saattavat aiheuttaa melua harjoituskohteiden lähistöllä. 

Kehä 24 -harjoitus on osa paikallispuolustusharjoitusten jatkumoa. Paikallispuolustusharjoituksia järjestetään kaksi kertaa vuodessa eri puolella Suomea. Niissä korostuu paikallisjoukkojen suorituskyvyn kehittäminen sekä yhteistoiminnan harjoittelu eri viranomaisten kanssa.

Seuraa harjoitusta sosiaalisen median kanavilla

Harjoitusta voi seurata sosiaalisessa mediassa tunnisteilla: #kehä24, #kaartjr, #maavoimat, #paikallisturvallisuus, #paikallispuolustajat ja #reservinura.

Median yhteydenotot

Meri Leppänen, harjoituksen tiedottaja, 0299 421 235, [email protected] 

´