Hyppää sisältöön

Yli 1200 naista haki asepalvelukseen

Maavoimat
Julkaisuajankohta 6.3.2019 11.00
Tiedote

Vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki 1. maaliskuuta päättyneessä haussa 1265 naista.

Hakijoiden määrä säilyi edellisvuosien tapaan erittäin hyvällä tasolla. Vuonna 2018 hakijoita oli ennätysmäärä, yli 1 500 naista. Tämän vuoden tulos on naisten vapaaehtoisen asepalveluksen historian toiseksi paras.

Eniten hakijoita oli Porin prikaatiin, jonne haki tänä vuonna 307 naista. Viime vuonna hakijoita oli 343. Seuraavaksi eniten hakijoita oli Kainuun prikaatiin 178 (233), Kaartin jääkärirykmenttiin 165 (186) ja Panssariprikaatiin 128 (151).

Alueellisesti hakijoita oli eniten Uudellamaalla 320 (392) ja Lounais-Suomessa 181 (173).

Valintatilaisuudet huhtikuussa

Aluetoimistoissa pidetään huhtikuun aikana valintatilaisuudet vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeneille naisille, ja heidät määrätään palvelukseen kuluvan vuoden heinäkuun ja seuraavien kolmen vuoden tammi- ja heinäkuun saapumiseriin. Suurin osa aloittaa palveluksensa vuonna 2020.

Reserviin on koulutettu vuodesta 1995 lähtien yhteensä yli 8 600 naista. Viime vuosina noin 65–70 prosenttia heistä on saanut johtajakoulutuksen.

Naisten vapaaehtoisen asepalveluksen seuraava hakuaika päättyy 1.3.2020.

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeneet vuosittain:

Tilasto aiempina vuosina palvelukseen hakeutuneista naisista. Vuosina 1995-2016 määrät vaihtelevat 430 ja 842 välillä. Vuonna 2017: 1126, vuonna 2018: 1516 ja vuonna 2019: 1265.

´