Hyppää sisältöön

Paikallispuolustusharjoitukset alkavat eri puolilla Suomea

Maavoimat
Julkaisuajankohta 27.8.2019 12.31
Tiedote
Taistelija katolla

Maavoimat harjoittelee paikallispuolustuksen tehtäviä paikallispuolustusharjoituksissa Etelä-Pohjanmaalla, Kainuussa, Kanta-Hämeessä, Keski-Suomessa, Kymenlaaksossa, Lapissa, Pirkanmaalla ja Uudellamaalla 9.–13.9.2019. Harjoituksilla kehitetään paikallispuolustuksen valmiutta ja suorituskykyä sekä viranomaisten välistä yhteistoimintakykyä nopeasti kehittyvissä tilanteissa koko maan alueella. Harjoituksiin osallistuu yhteensä noin 4 100 Puolustusvoimien ja eri viranomaisten edustajaa.

Harjoituksissa on mukana palkatun henkilöstön sekä sotilaspoliisikomppanioiden ja valmiusyksiköiden varusmiesten lisäksi paikallisjoukkoja, joissa toimii oman alueensa tuntevia reserviläisiä.

– Harjoitukset ovat meille mahdollisuus kehittää paikallisjoukkojen valmiutta, taistelukykyä, johtamista ja varustusta, toteaa Maavoimien valmiuspäällikkö, eversti Pasi Hirvonen.

Paikallispuolustusharjoitukset näkyvät asutuskeskuksissa, joissa Puolustusvoimat ja viranomaiset harjoittelevat paikallispuolustuksen tehtäviä.

– Reserviläisistä ja palkatusta henkilökunnasta muodostetuilla paikallispataljoonilla on keskeinen rooli yhteiskunnan tärkeiden toimintojen turvaamisessa. Paikallisjoukkojen vahvuus on oman toiminta-alueen vankka tuntemus ja tehtävän mukaan räätälöity varustus ja koulutus. kuvailee eversti Hirvonen.

– Harjoiteltavia tehtäviä ovat muun muassa tärkeiden kohteiden suojaaminen, aluevalvonta, vastustajan erikoisjoukkojen torjunta ja muiden viranomaisten tukeminen. Harjoitukset ovat meille erinomainen mahdollisuus näiden tehtävien harjoitteluun yhdessä muiden viranomaisten kanssa. Harjoituksista saamme havaintoja ja palautetta, joka huomioidaan paikallispuolustuksen kehittämisessä, lisää Hirvonen.

Harjoitukset ovat Puolustusvoimien toimintasuunnitelman mukaisia. Maavoimien harjoitustoiminta perustuu poikkeusolojen tehtäviin sekä joukkojen suorituskyvyn ja osaamisen kehittämiseen.

Harjoituksissa käytetään sivullisille vaarattomia paukkupatruunoita, jotka aiheuttavat melua. Harjoituksissa liikkuu runsaasti sotilasajoneuvoja, kuten taistelupanssarivaunuja ja kuljetuspanssariajoneuvoja. Osaan harjoituksista liittyy lentotoimintaa.

Harjoituksien kulkua voi seurata Maavoimien sosiaalisen median kanavilla hashtagilla #paikallispuolustus:

maavoimat.fi/paikallispuolustusharjoitukset
facebook.com/maavoimat
twitter.com/maavoimat @maavoimat

Paikallispuolustusharjoitukset pähkinänkuoressa

  • Paikallispuolustusharjoituksia järjestetään Maavoimissa kahdesti vuodessa (keväällä ja syksyllä) koko Suomen alueella.
  • Paikallisjoukoissa toimii oman alueensa hyvin tuntevia reserviläisiä. Paikallisjoukkojen tehtäviä ovat mm.
    • Joukkojen perustaminen
    • Alueiden valvonta ja tärkeiden kohteiden suojaus
    • Erilaiset taistelutehtävät kuten erikoisjoukkojen vastainen toiminta
    • Muiden joukkojen tukeminen ja huolto paikallisesti
    • Muiden viranomaisten tukeminen
  • Harjoitusten tavoitteita ovat mm.
    • Tilannekuvan jakaminen eri viranomaisten välillä ja yhteisen tilannekuvan muodostaminen,
    • Johtaminen, tiedonvaihto ja yhteistoiminta eri viranomaisten välillä,
    • Toiminta moniviranomaistilanteissa, niiden käytännön johtaminen, tiedonvaihto ja raportointi,
    • Henkilöstön harjaannuttaminen sekä varusmiesten ja reserviläisten kouluttaminen paikallispuolustustehtäviin,
    • Valmiuden ja puolustuskyvyn luominen ja harjoittelu paikallistasolla

Harjoituksen nimi

Alueet

Joukkoja / panssari-ajoneuvoja

Johtava joukko-osasto

Tiedottaja

Kanta-Häme 19

Parolannummi - Hämeenlinna - Riihimäki - Lahti - Jyväskylä - Tampere

700 hlöä / 16 ps-ajon

Panssariprikaati

Kirsi Lehto, puh. 0299 442 414

Kehä 19

Helsinki

520 hlöä

Kaartin jääkärirykmentti

Mari Ukkonen, puh. 0299 421 233

Kymi 219

Vekaranjärvi - Kotka - Hamina

1 200 hlöä / 10 ps-ajon

Karjalan prikaati

Jani Talvensaari, puh. 0299 431 105

Pohjoinen 19

Rovaniemi - Kemijärvi - Salla ja Kajaani

1 200 hlöä / 4 ps-ajon

Jääkäriprikaati, Kainuun prikaati

Taina Pirinen (Lappi), puh. 0299 452 111, Satu Hujanen (Kainuu), puh. 0299 451 113

Seinäjoki 19

Seinäjoki - Ilmajoki

460 hlöä

Porin prikaati

Annu Porttila, puh. 0299 443 303

 

´