Hyppää sisältöön

Kutsunnat alkavat – asevelvollinen, näin valmistaudut

Maavoimat
Julkaisuajankohta 12.8.2021 13.52
Tiedote
Asevelvollisia kutsuntatilaisuudessa

Puolustusvoimien aluetoimistot järjestävät asevelvollisuuslain mukaiset kutsunnat 16.8.–15.12.2021. Syksyn aikana pidetään yhteensä 490 kutsuntatilaisuutta 240 paikkakunnalla. Covid-19-tilanne huomioidaan kutsuntojen järjestelyissä.

Tänä vuonna kutsuntavuorossa ovat vuonna 2003 syntyneet miehet. Kutsuntoihin osallistuvat myös aiemmilta vuosilta uudelleen tarkastettavaksi määrätyt ja ilman laillista estettä aiemmin kutsunnoilta poissaolleet. Kutsunnanalaisia on tänä vuonna yhteensä noin 35 700. Asevelvollisen on osallistuttava kutsuntatilaisuuteen henkilökohtaisesti, ellei aluetoimisto ole häntä erikseen vapauttanut läsnäolovelvollisuudesta.

Kutsunnoissa päätetään palveluksesta

Kutsuntatilaisuuden tarkoituksena on määrittää asevelvollisten palveluskelpoisuus ja sen perusteella päättää palveluksesta. Lisäksi annetaan tietoa maanpuolustusvelvollisuudesta ja edistetään kansanterveystyötä. 

Kutsuntatilaisuudet ovat Puolustusvoimille tärkeitä, sillä niissä kohdataan nuoret asevelvolliset henkilökohtaisesti ja tavoitetaan viimeistä kertaa koko miespuolinen ikäluokka. Kutsunnoissa pidetään myös yhteyttä kuntiin ja paikallisiin viranomaisiin kokonaisturvallisuuden ja viranomaisyhteistyön kehittämiseksi. 

Nuori voi kutsuntatilaisuudessa esittää palvelusta koskevat toiveensa kutsuntalautakunnalle. Kun palvelustoiveen esittää jo kutsunnoissa, on hyvät mahdollisuudet päästä itselle mieluisaan tehtävään.  

Näin valmistaudut kutsuntapäivään

Selvitä kutsuntapäiväsi ja -paikkakuntasi intti.fi-sivustolta löytyvästä alueesi kutsuntakuulutuksesta. Mikäli tiedät jo nyt, että sinulla on este omalle kutsuntapäivällesi, ole välittömästi yhteydessä aluetoimistoosi ja sovi uusi ajankohta.

Saavu ajoissa kutsuntapaikalle ja varaudu siihen, että tilaisuus voi kestää koko päivän. Mukaasi tarvitset henkilöllisyystodistuksen sekä tarvittavat lääkärin- ja opiskelutodistukset.  

Kutsuntoihin valmistaudut parhaiten ottamalle selvää erilaisista palvelustehtävistä ja pohtimalla omia toiveitasi palveluksen suhteen. Kun osaat toivoa tiettyä palvelustehtävää tai -paikkaa jo kutsunnoissa, pääset varmemmin itsellesi mieluisiin tehtäviin.

Covid-19 vaikuttaa järjestelyihin edelleen 

Puolustusvoimat pyrkii varmistamaan asevelvollisille mahdollisimman turvallisen kutsuntapäivän. Viime syksyn kutsunnoissa hyväksi todetut Covid-19-käytännöt on huomioitu myös tänä vuonna. Kutsuntatilaisuuksien määrää on esimerkiksi lisätty tai kutsuntapäivä on jaettu kahteen osaan. Tarvittaessa kutsuntojen ohjelmaa typistetään, istumajärjestystä väljennetään ja kutsunnanalaisten saapumista tilaisuuteen porrastetaan. Saapumista saatetaan porrastaa kutsuntapäivän aamuna, jolloin erillistä ilmoitusta asiasta ei lähetetä ennen tilaisuutta. Näillä toimilla pyrimme huolehtimaan siitä, että osastot pysyvät mahdollisimman pieninä ja kontaktiajat toisiin kutsunnanalaisiin ovat mahdollisimman lyhyet. Kutsuntapaikoilla jaetaan tarvittaessa kasvomaskeja osallistujille. 

Asevelvollinen – huomioi seuraavat varotoimenpiteet kutsunnoissa: 

  • Jos olet selvästi sairas, ota yhteyttä aluetoimistoosi ja sovi kutsuntavelvollisuuden hoitamisesta
  • Pese kätesi huolellisesti heti tilaisuuteen saapuessasi ja huolehdi käsihygieniasta läpi tilaisuuden
  • Pidä turvaväli muihin tilaisuudessa oleviin henkilöihin.

Katso myös:

Covid-19 ja Puolustusvoimat

Erikoistehtäviin haetaan ennen palvelusta – katso hakuohjeet!

´