Hyppää sisältöön

Maavoimat osallistuu Ruotsin maavoimien juhlaparaatiin

Maavoimat
Julkaisuajankohta 24.5.2023 10.58
Tiedote

Ruotsin maavoimien 500-vuotisjuhlaparaati järjestetään Tukholmassa lauantaina 27. toukokuuta.

Ruotsin maavoimat viettää tänä vuonna 500-vuotisjuhlaansa. Yksi juhlavuoden tapahtumista on Tukholmassa 27. toukokuuta järjestettävä sotilasparaati, johon Suomen maavoimat osallistuu Maavoimien komentajan, kenraaliluutnantti Pasi Välimäen johdolla. 

Maavoimat asettaa paraatiin Porin prikaatin, Karjalan prikaatin, Kainuun prikaatin sekä Kaartin jääkärirykmentin henkilökunnasta koostuvat lippuvartiot. 

- On ilo ja kunnia olla mukana parhaan kumppanimme Ruotsin maavoimien 500-vuotisjuhlaparaatissa. Meitä yhdistävät nyt ja tulevaisuudessa vuosisataiset sotilasperinteet, yhdessä tekemisen kautta muodostunut vahva keskinäinen luottamus ja osaaminen sekä halu turvata rauha Pohjolassa, kenraaliluutnantti Välimäki sanoo.

Paraatin ohella Ruotsissa kootaan touko-kesäkuussa juhlatervehdyksiä 500-vuotiaille maavoimille. Suomen maavoimat lähettää oman juhlatervehdyksensä, jonka allekirjoittavat paraatiin osallistuvien joukko-osastojen komentajat. Juhlatervehdykset luovutetaan Ruotsin maavoimien komentajalle, kenraalimajuri Karl L.E. Engelbrektsonille 17. kesäkuuta järjestettävässä tilaisuudessa.
 

´