Hyppää sisältöön

Puolustusvoimat harjoittelee Tampereella ja lähiseudulla

Utin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 15.5.2023 8.33
Tiedote

Utin jääkärirykmentin käynnissä oleva Southern Griffin 23 -harjoitus näkyy alkavalla viikolla myös Pirkanmaalla. Osaan harjoitustilanteista liittyy helikopterien lentotoimintaa.

Harjoitustoimintaa on 15. – 20.5.2023 Tampereella ja sen ympäristössä alueella, jonka kulmapisteet ovat Tottijärvi, Huhkaankylä, Orivesi ja Sappee. 

Sotilaat harjoittelevat kohteissa, joiden käytöstä on sovittu ennakkoon. Harjoitustoimintaa on eri vuorokauden aikoina, myös taajama-alueilla.

Harjoituksen lentotoiminta sekä koulutuksessa käytettävät harjoitusampumatarvikkeet voivat aiheuttaa meluhaittaa. 

Southern Griffin 23 on kansainvälinen harjoitus, johon osallistuu Puolustusvoimien henkilöstöä, viranomaisyksiköiden edustajia sekä kansainvälisiä kumppaneita Yhdysvalloista ja Euroopasta, yhteensä noin 1150 henkilöä. Southern Griffin 23 -harjoitus kestää 21. toukokuuta asti ja siinä on mukana lentokalustoa Suomesta, Ranskasta ja Yhdysvalloista.

Utin jääkärirykmentin harjoitustoimintaan liittyvät yhteydenotot voi tarvittaessa tehdä Utin jääkärirykmentin internetsivuilla olevan sähköisen palautelomakkeen kautta, sähköpostilla tai puhelimitse: maavoimat.fi/utin-jaakarirykmentti/yhteystiedot.

´