Hyppää sisältöön

Väestönsuojelu teemana syksyn Kehä 23 -paikallispuolustusharjoituksessa pääkaupunkiseudulla

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 28.8.2023 12.10
Tiedote

Kaartin jääkärirykmentin johtama, vuoden 2023 toinen Kehä 23 -paikallispuolustusharjoitus järjestetään 3.–8.9.2023 pääkaupunkiseudulla. Harjoitusjoukkojen vahvuus on noin 800 henkilöä koostuen varusmiehistä, reserviläisistä ja henkilökunnasta. Harjoituksen johtaa Kaartin jääkärirykmentin apulaiskomentaja, eversti Vesa Laitonen.

Harjoitukseen sisältyy paikallistason viranomaisyhteistyön harjoittelu, jonka tavoitteena on kehittää viranomaisten keskinäisiä toimintavalmiuksia. Viranomaisista mukana ovat Helsingin poliisilaitos, Helsingin pelastuslaitos, Helsingin kaupunki ja Suomenlahden merivartiosto. Lisäksi harjoitukseen osallistuvat ensimmäistä kertaa Hautaustoimistojen liitto, Helsingin hiippakunta, Espoon hiippakunta ja Helsingin seurakuntayhtymä. 

Syksyn paikallispuolustusharjoitus on niin kutsuttu loppusota 255 vuorokautta palvelleille, miehistötehtäviin koulutettaville sotilaspoliiseille sekä joukolle Urheilukoulun tiedustelukomppanian varusmiesjohtajia ja miehistöä, jotka kotiutuvat syyskuussa.
Kehä 23 -paikallispuolustusharjoituksessa joukkojen toiminta painottuu pääkaupunkiseudulle.

Harjoituksia on Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Kirkkonummella, Lohjalla ja Järvenpäässä. Harjoitusjoukoilla on taisteluvarustus, mukaan lukien rynnäkkökivääri. Maaliosastot voivat käyttää myös siviilivaatteita. Henkilökunta käyttää keltaisia huomioliivejä maastopuvun päällä. Harjoituksessa on mukana noin 150 ajoneuvoa, joiden joukossa on myös panssaroituja ajoneuvoja. Osassa harjoituskohteista käytetään harjoitusampumatarvikkeita, jotka saattavat aiheuttaa melua harjoituskohteiden lähistöllä. Tarkemmat paikat ja ajat ilmoitamme myöhemmin julkaistavassa melutiedotteessa.

Seuraa harjoitusta sosiaalisen median kanavilla

Harjoitusta voi seurata sosiaalisessa mediassa tunnisteilla: #kehä23, #kaartjr, #maavoimat, #paikallisturvallisuus, #paikallispuolustajat ja #reservinura.

´