Hyppää sisältöön

Vigilant Knife -taisteluharjoitus hioi joukkojen yhteensopivuutta Rovajärvellä

Maavoimat
Julkaisuajankohta 1.9.2022 13.13
Tiedote

Maavoimien taisteluharjoitus Vigilant Knife 29.8.-2.9.2022 kehitti erityisesti Suomen ja Ruotsin joukkojen yhteensopivuutta Pohjois-Suomen olosuhteissa. Harjoitukseen osallistui myös 80 sotilasta Iso-Britanniasta.

Harjoituksen painopisteenä on ollut parantaa Suomen kykyä vastaanottaa Ruotsin maavoimien joukkoja sekä tiivistää puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa Pohjois-Suomessa. Molempien maiden sotilaat ovat saaneet arvokasta kokemusta konkreettisesti yhteisestä harjoittelusta ja koulutuksesta.
- Lyhyellä varoitusajalla toteutettu Vigilant Knife -harjoitus osoitti, että niin Pohjois-Ruotsin kuin Pohjois-Suomen maavoimien joukko-osastoilla on välitön valmius ja kyky toimia yhdessä vaativissa tehtävissä. Ruotsalaisjoukkojen siirtyminen suomalaisten johtoon sujui kitkatta ja joukko kykeni aloittamaan tehtävänsä välittömästi keskitysmarssin jälkeen, toteaa taisteluharjoituksen johtaja, Kainuun prikaatin komentaja prikaatikenraali Manu Tuominen.

Taisteluharjoitusvaihe päättyy paluumarsseihin perjantaina 2. syyskuuta. Harjoitusjoukot palaavat Rovajärveltä varuskuntiin Sodankylään, Rovaniemelle, Kajaaniin, Vekaranjärvelle ja Helsinkiin pääosin perjantain aikana. Ruotsalaisjoukot palaavat kotimaahan Tornion rajanylityspaikan kautta.

Harjoitukseen osallistui yhteensä 1500 henkilöä Suomesta sekä 880 henkilöä Ruotsista ja 80 henkilöä Iso-Britanniasta. Vigilant Knife -taisteluharjoitus kuuluu Maavoimien kesän 2022 täydentävään kansainväliseen harjoitus- ja koulutustoimintaan.

Harjoituksen kuva- ja videomateriaalia löytyy Maavoimien sosiaalisen median tileiltä 
•    Facebook.com/maavoimat
•    Twitter.com/maavoimat 
•    Instagram.com/maavoimat

´