Hyppää sisältöön

Maavoimien vaikuttamisharjoitus 21 

Maavoimien vaikuttamisharjoitus MVH 21 järjestetään 10.–26.11.2021 Rovajärven ampuma- ja harjoitusalueella.  Se on yksi Maavoimien merkittävimmistä harjoituksista tänä vuonna.   

MVH 21 on harjoitus, joka koostuu panssarintorjuntaohjusharjoituksesta (10.–18.11.), jalkaväen ampumaharjoituksesta (18.–25.11.) ja tykistöampumaharjoituksesta (15.–26.11.).   

Harjoituksen päämääränä on kehittää Maavoimien yhteisen vaikuttamisen kokonaisuutta ja tulenkäyttöä nopeassa tilannekehityksessä. Harjoituksessa kehitetään yhteistoimintaa puolustushaarojen välillä ja Maavoimien sisällä.  

Harjoitukseen osallistuu joukkoja kaikista puolustushaaroista sekä Rajavartiolaitoksesta yhdenaikaisesti enimmillään noin 4000 henkilöä, mukaan lukien varusmiehiä, reserviläisiä ja palkattua henkilöstöä. Harjoitukseen osallistuvista varusmiehistä merkittävä osa kotiutuu joulukuussa. MVH 21 on heille koulutuksen päättävä loppuharjoitus, jonka jälkeen he ovat valmiita toimimaan sodan ajan tehtävissään.   

Harjoitukseen osallistuvat Maavoimien joukko-osastot ovat Maasotakoulu, Jääkäriprikaati, Kaartin jääkärirykmentti, Kainuun prikaati, Karjalan prikaati, Porin prikaati ja Panssariprikaati.

Merivoimista harjoitukseen osallistuu Uudenmaan prikaati.   

Lisäksi harjoituksessa on mukana henkilöitä Pääesikunnasta, Maavoimien esikunnasta, Maanpuolustuskorkeakoulusta, Puolustusvoimien Johtamisjärjestelmäkeskuksesta, Sotilaslääketieteen keskuksesta, Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksesta, Puolustusvoimien Tutkimuslaitoksesta, Ilmavoimista ja Rajavartiolaitokselta.    

Harjoitukseen osallistuu lisäksi noin 800 ajoneuvoa.

Uutiset

Maavoimien vaikuttamisharjoitus päättyy perjantaina 

Maavoimien vaikuttamisharjoitus päättyy perjantaina 

Maavoimien vaikuttamisharjoitus Rovajärvellä päättyy 25. marraskuuta 2021. Joukkojen paluumarssit voivat vaikuttaa liikenteeseen erityisesti valtateillä ja päätiestöllä.
25.11.2021 | 14.15
Ampumaharjoituksen neljä kulmakiveä
Maavoimat

Ampumaharjoituksen neljä kulmakiveä

"Ammunnan johto- ja varohenkilöstön tulee aina myös kouluttaa johtamaansa joukkoa. Turvallisuuteen liittyvät tehtävät ovat kuitenkin tärkeysjärjestyksessä aina ensimmäisellä sijalla." Edellä olevat lauseet ovat Maavoimien varomääräyksen pääasiakirjasta. Näillä saatesanoilla on luontevaa aloittaa jalkaväen ampumaharjoituksen koulutusupseerin blogi.
22.11.2021 | 17.35
Kuulumisia panssarintorjunta- ja jalkaväen ampumaharjoituksesta
Maavoimat

Kuulumisia panssarintorjunta- ja jalkaväen ampumaharjoituksesta

"Jalkaväen joukot muodostavat maavoimien iskevän voiman. Jalkaväki on siellä, missä taistelut ratkaistaan. Jalkaväen tehtävänä on tuhota, lyödä tai torjua vihollinen yhteistoiminnassa muiden aselajien kanssa. Jalkaväen taistelu perustuu kykyyn suojautua, toimintaympäristön tehokkaaseen hyväksikäyttöön, sekä tulen ja liikkeen yhteisvaikutukseen. Menestyminen taistelussa edellyttää jokaiselta jalkaväkisotilaalta kokonaisvaltaista toimintakykyä, tahtoa, rohkeutta, kuntoa ja taitoa käyttää tehokkaasti kaikkia jalkaväen aseita sekä taistelu- ja kuljetusvälineitä."
20.11.2021 | 8.49
Panssarintorjuntaohjusjoukkueiden koulutustaso testissä
Maavoimat

Panssarintorjuntaohjusjoukkueiden koulutustaso testissä

Maavoimien vaikuttamisharjoituksessa on kuluneen viikon aikana arvioitu panssarintorjuntaohjusharjoitukseen osallistuvien varusmiesten osaamista. Koulutustason arvioinnissa hyödynnetään KASI-simulaattoreita, joiden avulla saadaan kattava arvio kokonaissuorituksesta.
17.11.2021 | 19.21
Joukot valmiina tehtäviinsä – Maavoimien vaikuttamisharjoitus on alkamassa
Maavoimat

Joukot valmiina tehtäviinsä – Maavoimien vaikuttamisharjoitus on alkamassa

Maavoimien vaikuttamisharjoitus MVH 21 alkaa tällä viikolla, ja sotilaat valmistautuvat paraikaa lähtöön kohti Rovajärven ampuma- ja harjoitusaluetta Lapissa. Yksi pohjoiseen lähtevistä on kadetti Anton Sulander, joka valmistautuu toimimaan ensimmäistä kertaa kranaatinheittimen aseen- ja tulijoukkueenvalvojan tehtävässä.
10.11.2021 | 10.24

Harjoitusviestinnän yhteystiedot

Tiedottaja Marika Heinilä
puh. 0299 461 108
[email protected]    

Tiedottaja Sari Pöyhönen
puh. 0299 460 108
sa[email protected] 

Tiedottaja Erika Koskinen
puh. 0299 412 354
[email protected] 

´