Hyppää sisältöön

Joukot valmiina tehtäviinsä – Maavoimien vaikuttamisharjoitus on alkamassa

Maavoimat
Julkaisuajankohta 10.11.2021 10.24
Uutinen
kadetti kranaatinheittimien edessä

Maavoimien vaikuttamisharjoitus MVH 21 alkaa tällä viikolla, ja sotilaat valmistautuvat paraikaa lähtöön kohti Rovajärven ampuma- ja harjoitusaluetta Lapissa. Yksi pohjoiseen lähtevistä on kadetti Anton Sulander, joka valmistautuu toimimaan ensimmäistä kertaa kranaatinheittimen aseen- ja tulijoukkueenvalvojan tehtävässä.

Kadetti Anton Sulander suorittaa parhaillaan aselajiopintoja Maasotakouluun kuuluvassa Jalkaväkikoulussa. Hän opiskelee sotatieteiden kandidaatiksi 106. kadettikurssilla Maanpuolustuskorkeakoulussa. MVH 21-harjoitus, kuten muutkin sotaharjoitukset kuuluvat opintoihin. 

Harjoituksesta uusia taitoja

Kysyimme kadetti Sulanderilta, miten sotatieteiden opiskelija valmistautuu harjoitukseen ja mitä kaikkea siellä tulee opittavaksi. Ainakin turvallisuusasiat eli varomääräykset pitää osata jo ennen harjoituksen alkua. 

– Harjoitukseen täytyy lukea itselle uusia varomääräyksiä, koska nyt toimimme ensimmäistä kertaa kranaatinheittimen aseen- ja tulijoukkueenvalvojina. Lähestulkoon kukaan meistä ei ole ennen toiminut kyseisissä tehtävissä. 

– Jos harjoitus on ampumaharjoitus kuten nyt, luen ja kertaan varomääräyksiä ja asemaani kuuluvia tehtäviä. 

Harjoituksissa kadetit suorittavat työssä vaadittavia lisenssejä. 

– MVH 21 -harjoitus tuo meille kadeteille aseen- ja tulijoukkueenvalvojan oikeudet. Näitä oikeuksia meillä ei ennestään ole. Sen lisäksi varusmiesten kouluttaminen tulee uutena asiana itselleni. 

Jotkut kadetit ovat toki kouluttaneet varusmiehiä aiemminkin, esimerkiksi sopimussotilaana työskennellessään ennen Maanpuolustuskorkeakouluun hakemista. 

Ensimmäistä kertaa Rovajärvelle 

MVH 21 -harjoitukseen osallistuu enimmillään noin 4 000 sotilasta, mukaan lukien varusmiehiä ja reserviläisiä sekä Puolustusvoimien palkattua henkilökuntaa ja sotatieteiden opiskelijoita, kuten Anton Sulander. 

– Rovajärvelle olen nyt menossa ensimmäistä kertaa. Kesälomalla olen kerran harjoitusalueen ohitse ajanut, mutta sitä ei lasketa. Harjoitusalueet Vuosangassa, Pahkajärvellä, Taipalsaarella ja Pohjankankaalla ovat minulle tutumpia paikkoja. 

Maastoharjoitukset ovat tuttua kauraa vaeltamista harrastavalle miehelle. 

– Itselleni sotaharjoitukset ovat tärkeitä niiden tarjoaman käytännön harjoittelun vuoksi. Niissä pääsee testaamaan omaa taitotasoaan sekä tärkeimpänä oppimaan omista virheistään. Tätä kautta pääsee harjaantumaan omissa tehtävissään ja kehittämään ammattitaitoaan. 

Harjoituksiin Sulander valmistautuu yleensä ostamalla jotain pientä syötävää ja juotavaa tarjoiltavan ruuan oheen. Lisäksi pohjoisen talviolosuhteisiin kannattaa ottaa mukaan muun muassa otsalamppu pimeyttä vastaan ja paljon lämmintä vaatetta. Ja toki sadevarusteet. 

Kadetti Anton Sulander 

  • Ikä 23 vuotta. 
  • Opiskelee 106. kadettikurssilla sotatieteiden kandidaatiksi Maanpuolustuskorkeakoulussa, osa opinnoista suoritetaan Maasotakoulussa ja aselajikouluissa. Sulander on nyt aselajiopinnoissa Jalkaväkikoulussa. Hän valmistuu syksyllä 2022. 
  • Kiinnostui ammattisotilaan urasta jo lukioaikana. Kun hän varusmiespalveluksen aikana vieraili Santahaminassa, kiinnostus vain kasvoi. Samana talvena hän haki Maanpuolustuskorkeakouluun ja aloitti opinnot pari kuukautta kotiutumisen jälkeen. 
  • Kotoisin Turusta. "Mutta suurimman osan viikonlopuistani vietän tyttöystäväni luona Kouvolassa."

Maavoimien vaikuttamisharjoitus järjestetään Rovajärvellä 10.-26.11. Harjoitusta pääset seuraamaan somessa aihetunnisteilla #maavoimat ja #MVH21 sekä harjoituksen verkkosivulla osoitteessa maavoimat.fi/mvh21.

´