Hyppää sisältöön

Rauniopelastusharjoitus oli ainutlaatuinen voimannäyte

Panssariprikaati
Julkaisuajankohta 12.3.2023 7.41
Tiedote

Yksi Pirkanmaa 23 -paikallispuolustusharjoituksen näyttävimpiä tapauksia oli torstaina 9. maaliskuuta Ylöjärven Ylisillä järjestetty rauniopelastusharjoitus. Suljetun sairaalan miljööseen rakennettuun harjoitukseen osallistui lukuisia eri tahoja: Puolustusvoimat, pelastuslaitos, ensihoitopalvelut, poliisi sekä paikalliset pelastuskoirayhdistykset Pirkanmaan Pelastuskoirat, Etelä-Pirkanmaan Pelastuskoirat ja Tampereen Seudun Etsintäkoirat.

Harjoituksen johtovastuu oli Puolustusvoimilla, koska se järjestettiin osana Pirkanmaa 23 -paikallispuolustusharjoitusta. Kokonaisuuden suunnitteluvastuu ja pelastustöiden johtovastuu oli kuitenkin Pirkanmaan pelastuslaitoksella.

Rauniopelastusharjoitus oli vaikuttava kokonaisuus. Ylisen sairaala-alue käsittää 19 hehtaaria maa-aluetta ja parisenkymmentä rakennusta, joista valtaosa on ollut vuosia tyhjillään luonnon sekä vandaalien armoilla. Tilaa riitti siis sekä toiminnalle että luovuudelle.

– Emme koskaan ennen ole päässeet rakentamaan ja lavastamaan näin suurta ja vaikuttavaa simulaatioympäristöä. Valmistelu otti monta päivää: paikallinen romuliike toi tontille kolme romuautoa, kaivinkonekuski kävi rusikoimassa rakennuksia ja maata, rakennuksiin luotiin kriisitilanteiden mukaisia kriittisiä sortumia ja maalihenkilöitä sekä muuta rekvisiittaa sijoiteltiin ympäri aluetta, harjoituksen suunnittelua ja toteutusta johtanut palomestari Kimmo Koskinen kertoo. 

Palava auto ja ohjuskraatereita

Simuloitu kriisitilanne alkoi kansalaisen hätäkeskukseen tekemästä ilmoituksesta tulipalosta sairaala-alueella. Ensimmäisenä paikalle saapunut sammutusyksikkö löysi paikalta palavan auton, jonka sammutustöiden yhteydessä aivan auton vierestä löydettiin suuri kraateri. Kun tiedustelijat löysivät lyhyen matkan päästä toisen kraaterin, jossa lepäsi räjähtämätön ohjus, tilanne alkoi kiristyä. Eri viranomaisten tehokkaan viestinnän ansiosta kävi nopeasti ilmi, että ohjusisku oli tehty Puolustusvoimien hallinnoimaan rakennukseen, jossa säilytetään muun muassa ampumatarvikkeita. 

Kun Puolustusvoimat suojasivat aluetta ulkokehältä, paikalle alkoi saapua ison kaliiberin kalustoa muun muassa Satakunnan lennostosta, Pirkanmaan Pelastuslaitokselta, Sisä-Suomen poliisista ja Pirkanmaan Hyvinvointialueen Ensihoitopalveluista. Selvisi, että rakennuksen romahtamisen yhteydessä kymmenen ihmistä on joutunut tavoittamattomiin. Osa oli jäänyt romahtaneiden rakenteiden alle ja osan epäiltiin olevan yhä läheisissä rakennuksissa tai ympäröivässä maastossa. 

Pelastuslaitoksen raivausryhmä ryhtyi välittömästi raivaamaan turvallista reittiä pahiten romahtaneeseen rakennukseen mahdollisten loukkaantuneiden pelastamiseksi. Samaan aikaan pelastuskoirapartiot siirtyivät etsimään kadonneita muista rakennuksista ja lähialueelta. 

Loppuharjoitus olikin näiden kahden kahden ryhmän huimaa taidonnäyttöä. 

Pelastuslaitoksen ryhmä käytti kaiken osaamisensa ja kalustonsa edetäkseen mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti rauniossa kohti uhreja. Tilanteessa lauloivat sirkkelit, naulaimet, hydraulilevittimet, piikkauskoneet, sorkkaraudat ja lekat. Tunnissa ryhmä oli edennyt rakennuksen pihasta toiseen kerrokseen uhrin luokse tukien välikattoa koko reittinsä matkalta ja kulkien muun muassa yhden tiiliseinän läpi. 

Samaan aikaan yhteensä viisi koirapartiota jalkautui läheisiin rakennuksiin ja mastoon etsimään kadonneita. Lasinsirut vain rahisivat, kun tassutossuilla varustetut pelastuskoirat luottivat aisteistaan terävimpään ja etsivät rakennuksista ihmisten tuoksuja. Nopeasti kolmesta rakennuksesta ja lähimaastosta löytyikin maalihenkilöitä. Etsintä eteni hyvin organisoidusti ja järjestelmällisesti mutta äärettömän tehokkaasti. Kun viimeinenkin maalihenkilö oli löytynyt, kaikki olivat harjoitukseen tyytyväisiä – paitsi belgianpaimenkoira Jekku, jonka etsintäalueille ei valitettavasti osunut yhtään kadonnutta henkilöä.

– Etsintäkoira turhautuu välittömästi, jos se vetää kaksi vesiperää peräkkäin. Elävän ihmisen löytäminen on pelastuskoiran suurin palkinto, Jekun ohjaaja Virpi Kankainen taustoittaa.

Rauniopelastusharjoitukselle oli tilausta

Harjoitus oli ainutlaatuinen paitsi pelastuslaitokselle myös pelastuskoiratoimijoille. 

– Mukana oli koirapartioita kolmesta pirkanmaalaisesta pelastuskoirayhdistyksestä, eikä kukaan muista olleensa aiemmin mukana yhtä mittavassa operaatiossa. Yhteistyö poliisin kanssa on meille hyvin tuttua, mutta puolustusvoimien tai pelastuslaitoksen kanssa emme ole päässeet ennen toimimaan, koirapartioita johtanut Tiia Tiainen kertoo.

Ylipäätään rauniopelastamisen harjoitteleminen on pirkanmaalaisille harrastajille harvinaista herkkua. Alueella ei ole ollut yli kymmeneen vuoteen sille sopivaa rataa, joten rauniopelastamista on harjoiteltu soveltaen tai paljon tätä pienemmissä harjoituksissa. 

– Raunioissa toimimisessa on paljon asioita, jotka eroavat esimerkiksi normaaleista rakennus- tai maastoetsinnöistä. Ympäristö on huomattavasti onnettomuusalttiimpi, eteneminen voi vaatia raivaustöitä ja ihmisestä lähtevät tuoksut liikkuvat raunioissa eri tavoin kuin luonnollisessa ympäristössä. Muun muassa näiden takia raunioissa pitäisi päästä harjoittelemaan useammin, Tiainen selittää.

Harjoituksesta jäi taskuun uusien oppien ja treeni-ideoiden lisäksi hyvä fiilis.

– Oli hienoa huomata, että meidät otettiin harjoitukseen ja toimintaan mukana tasavertaisena osana, vaikka emme ole viranomainen vaan vapaaehtoisia toimijoita. Alkuun jopa jännitti tulla mukaan puolustusvoimien johtamaan harjoitukseen kaikkien eri viranomaisten sekaan, mutta pelko osoittautui nopeasti turhaksi. Kaikki toimi yhteen todella sujuvasti ja hallitusti, Tiainen kiittelee.

Viranomaisten yhteistyön koeponnistuksia

Olennainen osa koko simulaatiota oli eri viranomaistahojen yhteistyö.

Paikallispuolustusharjoitukseen reserviläisenä käsketty Elias Jokila vastasi pelitilanteen sujumisesta pelastustoimen vinkkelistä. Sisäministeriön pelastusosastolla projektipäällikkönä työskentelevä Jokila varmisti harjoituksessa muun muassa sitä, että viestit kulkevat eri viranomaistahojen välillä tehokkaasti. 

– Olin harjoituksessa peli-hätäkeskuksena ja viestinvälittäjänä paikallispuolustusharjoitukseen osallistuneiden viranomaisten yhteysupseereille. Yhteistyön ja toimivan kommunikaation hiominen on harjoittelun päätavoite, Jokila taustoittaa. 

Harjoituksen jälkeen Jokila toteaa, että kaikki tavoitteet saavutettiin. Kaikkien viranomaisten harjoittelutarpeet ja tehokkaimmat toteutustavat oli otettu huomioon.

– Puhtaasti pelillisesti katsottuna tällaisen simulaation merkittävin anti on se, että paikallistason viranomaiset ja paikallispataljoona saavat tietoa toistensa suorituskyvyistä, materiaaleista ja toisistaan. Yhteisharjoitusten ansiosta kriisin tullessa samalla alueella toimivat tahot tietävät ja tuntevat jo toisensa eli ne ihmiset, joiden kanssa tositilannetta hoidetaan. Se synnyttää luottamusta, Jokila tiivistää.

 

Panssariprikaatin johtama Pirkanmaa 23 -paikallispuolustusharjoitus järjestettiin 6.–10. maaliskuuta 2023. Harjoituksen aikana harjoituksen ulkoista viestintää toteuttivat Panssariprikaatissa pääasiassa reserviläiset ja viestintävarusmiehet Puolustusvoimien palkatun henkilökunnan ohjauksessa. Somessa löydät Pirkanmaa 23 -paikallispuolustukseen liittyvät julkaisut aihetunnisteella #pirkanmaa23. Tutustu harjoituksen aikana julkaistuihin artikkeleihin ja somejulkaisuihin!

Pirkanmaa 23 -artikkelit

Viranomaisyhteistyö on keskeinen osa Pirkanmaa 23 -paikallispuolustusharjoitusta - Maavoimat

Päivä Tampereen maakuntakomppanian kanssa  - Maavoimat

Pääesikunnan valmiuspäällikkö vieraili Pirkanmaa 23 -paikallispuolustusharjoituksessa - Maavoimat

Reservin yliluutnantti Susanna Takamaa tekee uraa vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa - Maavoimat

Kertausharjoitusten pelitilanne luo realistisen kehittymisympäristön reserviläisille - Maavoimat

Maavoimien valmiuspäällikkö: “Viranomaisyhteistyötä tehdään 52 viikkoa vuodessa”   - Maavoimat

 

Panssariprikaati somessa 

Panssariprikaati (@PanssariPR) / Twitter

Panssariprikaati - Armoured Brigade | Hattula | Facebook

Maavoimat - The Finnish Army (@maavoimat) • Instagram-kuvat ja -videot

´