Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko
Maavoimat

Paikallispuolustusharjoitukset alkavat eri puolilla maata

Maavoimat 25.8.2020 13.22
Tiedote
kuvassa sotilaita juoksee panssariajoneuvon perässä

Maavoimat järjestää usean maakunnan alueella kuusi paikallispuolustusharjoitusta 7. - 11. syyskuuta. Niihin osallistuu yhteensä noin 4 400 Puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluvaa, varusmiestä, reserviläistä ja muiden viranomaisten edustajaa.

Harjoitukset kehittävät paikallispuolustuksen valmiutta ja taistelukykyä sekä viranomaisten välistä yhteistoimintakykyä nopeasti kehittyvissä tilanteissa koko Suomen alueella. Harjoituksissa kehitetään lisäksi paikallisjoukkojen johtamista ja varustusta. 

Tänä vuonna COVID-19-pandemian seurauksena Puolustusvoimat on tehnyt muutoksia asevelvollisten koulutus- ja harjoitusjärjestelyihin. Muutokset mahdollistavat joukkojen koulutustavoitteiden saavuttamisen ja valmiuden säilymisen. Paikallispuolustusharjoitukset toteutetaan suunnitelmien mukaan tarvittavat suojautumistoimet ja rajoitukset huomioiden.

Paikallispuolustusharjoitukset näkyvät asutuskeskuksissa, ja niissä liikkuu runsaasti sotilasajoneuvoja, kuten kuljetuspanssariajoneuvoja. Osaan harjoituksista liittyy lentotoimintaa. Joukot saattavat käyttää sivullisille vaarattomia mutta melua aiheuttavia paukkupatruunoita.

Harjoituksissa kokeillaan reserviläisten omien älypuhelinten ja muiden päätelaitteiden, niin sanottujen arjen välineiden, käyttöä johtamisen tukena. Arjen välineet täydentävät Puolustusvoimissa käytössä olevia järjestelmiä. Omien laitteiden käyttö perustuu vapaaehtoisuuteen, ja reserviläisiltä kysytään suostumus oman laitteen käyttöön. Kokeilu on osa paikallispuolustuksen johtamisen kehittämistä, jota tehdään yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. 

Reserviläinen - vain terveenä harjoitukseen!

Paikallispuolustusharjoituksissa noudatetaan valtioneuvoston ja THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) antamia suosituksia käsi- ja yskimishygienian sekä suojaetäisyyksien suhteen. Harjoitusten toteuttamisessa huomioidaan lisäksi Puolustusvoimien koronavirusepidemian mukaiset valtakunnalliset, alueelliset ja paikalliset rajoitteet. Mikäli olet saanut käskyn osallistua paikallispuolustusharjoitukseen ja tunnet olevasi sairas, ota pikaisesti yhteys omaan aluetoimistoosi. Älä tule sairaana harjoitukseen. Mikäli saavut harjoitukseen julkisilla kulkuneuvoilla, noudatathan THL:n maskisuositusta.

Suojavarusteita kuten kertakäyttö- ja kangasmaskeja käytetään tarvittaessa esimerkiksi yhteiskuljetusten aikana. Oman yksikön sisällä suojavarusteita käytetään tarvittaessa. Puolustusvoimat on varannut maskeja kertausharjoitukseen tai vapaaehtoiseen harjoitukseen osallistuville reserviläisille. Reserviläiset eivät ole tekemisissä varusmiesosastojen kanssa. Tarvittaessa myös reserviläiset jaetaan useampaan osastoon.

Harjoituksen järjestävä joukko-osasto ohjeistaa harjoitukseen saapuvia reserviläisiä tarkemmin suojautumistoimista.

Syksyn paikallispuolustusharjoitukset

Lappi

  • Harjoitusalue: Lappi (Rovaniemi, Sodankylä, Kemijärvi ja Rovajärven harjoitusalue)
  • Joukkojen lukumäärä: 400 henkilöä
  • Ajoneuvoja: 53, panssaroituja ajoneuvoja: 2
  • Harjoituksen johtaja, Jääkäriprikaatin apulaiskomentaja, everstiluutnantti Jukka Kotilehto
  • Harjoituksen tiedottaja: Taina Pirinen, [email protected] mil.fi, puh. 0299 452 111 

Savo-Karjala

  • Harjoitusalue: Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo (Joensuu, Liperi ja Tohmajärvi)
  • Harjoituksessa Ilmavoimien lentotoimintaa
  • Joukkojen lukumäärä: 950
  • Ajoneuvoja: 120, panssaroituja ajoneuvoja: 3
  • Harjoituksen johtaja: Pohjois-Karjalan aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Petri Rantanen
  • Harjoituksen tiedottaja: Satu Hujanen, [email protected], puh. 0299 451 113

Etelä-Savo

  • Harjoitusalue: Etelä-Savo (Mikkeli, Otava ja Puumala)
  • Harjoitusalueella on helikopterilentotoimintaa
  • Joukkojen lukumäärä: 1 100 henkilöä
  • Ajoneuvoja: 100, panssaroituja ajoneuvoja: 10
  • Harjoituksen johtaja: Karjalan prikaatin apulaiskomentaja, eversti Petri Olli
  • Harjoituksen tiedottaja: Jaana Kuusisto, [email protected], 0299 431 107

Kokkola

  • Harjoitusalue: Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Satakunta ja Varsinais-Suomi. Pääpaino harjoitustoiminnassa on Kokkolassa, Lohtajan harjoitusalueella ja Pietarsaaressa.
  • Joukkojen lukumäärä: 800 henkilöä
  • Ajoneuvoja: 220, panssaroituja ajoneuvoja: 2
  • Harjoituksen johtaja: Porin prikaatin apulaiskomentaja, eversti Riku Suikkanen
  • Harjoituksen tiedottaja: Annu Porttila, [email protected], puh. 0299 443 303

Päijät-Häme

  • Harjoitusalue: Päijät-Häme (Lahden alue)
  • Joukkojen lukumäärä: 500 henkilöä
  • Panssaroituja ajoneuvoja: 4 kpl
  • Harjoituksen johtaja Panssariprikaatin apulaiskomentaja, eversti Kari Kaakinen
  • Harjoituksen tiedottaja: Kirsi Lehto, [email protected], 0299 442 424

Kehä 

  • Harjoitusalue: pääkaupunkiseutu ja Länsi-Uusimaa (Helsinki, Espoo, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori ja Hanko)
  • Joukkojen lukumäärä: 650 henkilöä
  • Ajoneuvoja: 160, panssaroituja ajoneuvoja: 7
  • Harjoituksen johtaja: Kaartin jääkärirykmentin apulaiskomentaja, eversti Rainer Kuosmanen
  • Harjoituksen tiedottaja: Meri Leppänen, [email protected], 0299 421 235