Hyppää sisältöön

Ilmapuolustusharjoitus 1/2019

Valtakunnallinen ilmapuolustusharjoitus 1/19 toteutetaan 14.-23.5.2019 Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella.

Harjoituksen johtaa ilmatorjunnan tarkastaja, eversti Sami-Antti Takamaa. Harjoituksen johto- ja valmisteluvastuu on Ilmasotakoululla ja tukivastuu Panssariprikaatilla. Kaksivaiheinen harjoitus koostuu ampuma- ja taisteluvaiheesta. Ampumavaiheen 14.-18.5. aikana käytetään kovia ampumatarvikkeita, joita ei käytetä taisteluvaiheen 20.-23.5. aikana. Harjoitukseen osallistuu joukkoja kaikista puolustushaaroista. Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 1200 henkilöä.

Harjoituksen päämääränä on parantaa reserviläisten, varusmiesten sekä henkilökunnan osaamista ilmatorjunnan sekä ilmapuolustuksen eri tehtävissä operatiiviseen tehtävään harjaantumiseksi. Lisäksi kehitetään maavoimien, ilmavoimien ja merivoimien joukkojen yhteistoimintaa ilmapuolustustehtävissä.

Liikeenteessä voi aiheuttaa ajoittaista ruuhkaa harjoituksen paluumoottorimarssit seuraavilla tieosuuksilla:

23.5. klo 8.00 -15.00

Lohtaja-Raahe-VT8-Oulu-VT4-Kemi-VT4-Rovaniemi

Lohtaja-Kokkola-VT8-Jyväskylä-VT15-Vekaranjärvi

Lohtaja-VT8-VT19-Jalasjärvi-VT3-Tampere-VT3-Parolannummi

Lohtaja-Kokkola-Seinäjoki-Jalasjärvi-Parkano-Ylöjärvi-Tampere-Parolannummi

 

Uutiset

284. Ilmapuolustusharjoitus on päättynyt Lohtajalla - harjoituksen johtajalta hyvää palautetta
Jääkäriprikaati Karjalan prikaati Maavoimat Panssariprikaati

284. Ilmapuolustusharjoitus on päättynyt Lohtajalla - harjoituksen johtajalta hyvää palautetta

-Tämä harjoitus oli teille yksi merkittävä virstanpylväs ilmatorjuntatehtävässä toimimisessa ja useimmilla teistä on vielä edessä harjoitus, jossa pääpaino on taistelutekniikassa ja ennen kaikkea yhteistoiminnassa muiden aselajien kanssa.
23.5.2019 | 20.38
Suorituskykysempänä kotivaruskuntaan
Ilmasotakoulu Jääkäriprikaati Karjalan prikaati Maavoimat Panssariprikaati Utin jääkärirykmentti

Suorituskykysempänä kotivaruskuntaan

Harjoittelun keskiössä ovat koko ajan olleet tilannekuva, tulenkäytön ja taistelun johtaminen sekä tulenkäyttö. Koko ketjua ylhäältä alas harjoitutetaan ja erityyppisillä kaksintaistelu- ja torjuntaharjoituksilla mahdollistetaan riittävät toistomäärät osaamisen kehittymiseksi riittävälle tasolle.
22.5.2019 | 15.04
Ilma- ja hävittäjätorjunta täydentävät toistensa suorituskykyä
Ilmavoimat Maavoimat

Ilma- ja hävittäjätorjunta täydentävät toistensa suorituskykyä

Ilmapuolustusharjoitukseen on luotu monipuolinen toimintaympäristö. Harjoitukseen osallistuu kaikki puolustushaarat ja ilmavoimien jokaisesta lennostostakin on mukana lento-osasto.
21.5.2019 | 14.47
Kaakon ilmapuolustajien osaamisen näytön paikka
Karjalan prikaati Maavoimat

Kaakon ilmapuolustajien osaamisen näytön paikka

Ilmatorjuntaohjuspatteri 05M aloitti ohjusammunnoilla, joissa parhaat ampujat pääsivät ampumaan kovia ohjuksia. Lukemattomat simulaattorilla suoritetut laukaukset kantoivat hedelmää ja ampujat suoriutuivat ammunnoissa erinomaisesti.
20.5.2019 | 10.16
Helsingin ilmatorjuntarykmentin koulutuksen huipentuma
Maavoimat Panssariprikaati

Helsingin ilmatorjuntarykmentin koulutuksen huipentuma

Valtakunnallinen ilmatorjuntaharjoitus on ilmatorjuntajoukoille aina kovasti odotettu koulutuksen huipentuma. Harjoituksessa päästään ampumaan kovapanosammuntoja sekä harjoittelemaan ilmatorjuntajoukkojen päätoimintaa eli torjumaan ilmavihollisen hyökkäyksiä todella haastavissa ja mielenkiintoisissa maalitilanteissa.
19.5.2019 | 20.53
Mutta kuka huoltaa harjoitusjoukot?
Maavoimat

Mutta kuka huoltaa harjoitusjoukot?

Huoltokomppanian tehtävänä on ylläpitää Ilmapuolustusharjoituksen harjoitusyksiköiden suorituskykyä toteuttamalla materiaalitäydennyksiä, kuljetuksia, kunnossapitoa, lääkintähuoltoa sekä huoltopalveluita.
18.5.2019 | 22.02
Merellisen taisteluosaston valmius ja ammattitaito ilmapuolustuksessa
Maavoimat Rannikkolaivasto

Merellisen taisteluosaston valmius ja ammattitaito ilmapuolustuksessa

Rannikkolaivaston alustaisteluosaston vahvuudet ovat erinomainen valvontakyky, ilmaan, pintaan ja osin pinnan alle. Taisteluosasto kykenee valvomaan ilma- ja pintatilanteen - oikein ryhmittyneenä - koko Pohjanlahden alueelta. Vaikuttamisen osalta taisteluosastolla on erittäin vahva pintatorjuntakyky meritorjuntaohjuksilla ja kyky ilmapuolustukseen ohjuksilla ja tykistöaseilla.
18.5.2019 | 9.53
Lohtajan ammuntojen suunnittelu pitkäjänteistä työtä - onnistuneet ammunnat palkitsevat
Jääkäriprikaati Karjalan prikaati Panssariprikaati

Lohtajan ammuntojen suunnittelu pitkäjänteistä työtä - onnistuneet ammunnat palkitsevat

Ilmapuolustusharjoitus ja sen ampumavaihe on alkanut Lohtajalla. Rantahiekalle on taas käsketty ohjus- ja tykkiammuntoja varten joukkoja Panssariprikaatista ja Karjalan prikaatista sekä Jääkäriprikaatista.
16.5.2019 | 20.20
Ilmapuolustusharjoituksen 119 johtajalta tervehdys
Maavoimat

Ilmapuolustusharjoituksen 119 johtajalta tervehdys

Huomio harjoitusjoukot maalla, merellä ja ilmassa! Vuoden ensimmäinen Ilmapuolustusharjoitus järjestetään 14.- 23.5. Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella. Toiminnallisesti harjoitus jakautuu kahteen vaiheeseen.
8.5.2019 | 13.21

Seuraa harjoitusta!

#iph119 #maavoimat

 Facebook.com/maavoimat

 Twitter.com/maavoimat

 Instagram.com/puolustusvoimat.fi
 

Harjoituksen tiedottaja
Päivi Visuri
puh. +358 299 431 107
paivi.visuri (at) mil.fi

´