Ilmatorjunta-aselaji tänään ja huomenna

Maavoimat 21.11.2017 10.07
Tiedote

Tässä kirjoituksessa käsitellään ilmauhkaa, ilmatorjunnan taistelun periaatteita, käytössä olevia järjestelmiä ja luon katsauksen aselajin kehitysnäkymiin. Tarkastelu näkökulma painottuu maavoimien taisteluun.

Mihin ilmatorjuntaa tarvitaan

Ilma-aseen merkitys taistelukentällä osana joukkojen tulenkäyttöä on entisestään kasvanut. Hyökkäyksellisen operaation luonteeseen kuuluu se, että taisteluita käydään yhtä aikaa merellä, ilmassa ja maassa olevia kohteita vastaan puolustajan koko syvyydessä. Ilmaoperaatiot ja ilmaiskut ovat keskeinen osa hyökkääjän eri puolustushaarojen yhteisoperaatioita.

Ilma-aseella kyetään operoimaan kaikissa sää- ja valoisuusolosuhteissa kaikkina vuorokauden aikoina. Nykyaikainen aseistus mahdollistaa tarkan vaikuttamisen taistelukosketuksessa oleviin joukkoihin yhtä hyvin, kuin syvälle selustaan. Ilma-aseella on kyky reagoida nopeasti muuttuneisiin taistelukentän tilanteisiin. Lähtökohtaisesti nykyaikaisessa sodankäynnissä maaoperaatioiden toimeenpanon edellytys on saavuttaa toiminta-alueella vähintään ajallinen ja/tai paikallinen ilmanherruus.

Ilma-alusten suorituskykyjen (lavetti, sensorit ja asejärjestelmät) kehittyessä ja järjestelmien sekä lentäjien koulutuksen kustannusten kasvaessa suurten kalustomäärien ylläpito vaatii valtiolta ja sen asevoimilta suuren taloudellisen panostuksen. Tämä on johtanut ilma-alusten määrän laskuun. Ilma-aseen tappioiden sietokyky on näin ollen vähentynyt. Kumulatiiviset ja hetkellisesti korkeat tappiot pakottavat resurssien käytön uudelleen suunnitteluun ja toimintatapojen muuttamiseen.

Ilma-alusten kehittyminen mahdollistaa niiden joustavan käytön. Tehtäväerikoistuneista koneista (rynnäkkökoneet, hävittäjät) ollaan siirtymässä monitoimikoneiden käyttöön, jolloin sama kone kykenee esimerkiksi sekä ilmataistelutehtäviin että lähitulitukitehtäviin.

Mitä tuo edellä kuvattu ehkä hieman "korkealentoinen" ilma-aseen käyttökuvaus sitten tarkoittaa omien maavoimien joukkojen taistelulle? Yksinkertaistaen se tarkoittaa sitä, että kaikkien joukkojen on kaikissa tilanteissa varauduttava ilma-aseen muodostamaan uhkaan. Maavoimien joukkojen taistelualueella korostuu vastustajan taisteluhelikopterien, lähitulitukikoneiden sekä lennokkien käyttö. Ne kuuluvat komppanioiden ja pattereiden taistelutilaan siinä missä vastustajan jalkaväki, panssarit, tykistö ja elektronisen sodankäynnin menetelmätkin.

Miten ilma-aseen muodostamaan uhkaa sitten kyetään vastaamaan? Komppanioiden ja pattereiden tulee taistelusuunnitelmia laatiessaan ja taistelua käydessään hyödyntää ilmasuojelun eri keinovalikoimaa. Niillä keinoilla ei saada ilma-aseen toimintaa estettyä, mutta ilmasuojelun tarkoituksena onkin ensisijaisesti vähentää ilmasta-maahan asevaikutuksen tehoa.

Ilmatorjuntajoukot kantavat maavoimissa vastuun ilma-alusten tuhoamisesta. Toki kaikki joukot, joilla on omasuojailmatorjuntaan soveltuvia aseita, osaltaan pyrkivät samaan päämäärään. Mutta on selvää, että ilmatorjuntaan suunnitellut aseet ja järjestelmät kykenevät tehtävään parhaiten.

Miten ilmatorjunta taistelee

Maavoimien taistelutavan muutokseen liittyen on tarkasteltu myös ilmatorjuntajoukkojen taistelua. Keskeisinä muutokseen vaikuttavina tekijöinä ovat edellä todetun taistelutavan muutoksen ohella ilmatorjuntajoukkojen määrän väheneminen sekä niiden suorituskykyjen muutos.

Ilmatorjuntajoukkojen keskeisin tehtävä on tuottaa vastustajan ilma-aseelle huomattavat tappiot heti taistelujen alettua. Ilmatorjuntajoukkojen käytön painopisteen on oltava alueilla, joilla taistelevat joukot ovat toimintansa vuoksi erityisen alttiita ilmatoiminnalle, tai joiden alueilla on sellaisia kriittisiä kohteita tai toimintoja, joiden tuhoutuminen vaarantaa taistelun onnistumisen.

Ilmatorjunnan yleiset taktiset periaatteet ovat aktiivinen ja päättäväinen toiminta, yllätykseen pyrkiminen, olosuhteiden ja maaston hyväksikäyttö, voimien vaikutuksen keskittäminen, voimien taloudellinen käyttö sekä vaikutusperusteinen operointi.

Aktiivisella ja päättäväisellä toiminnalla tarkoitetaan ilmatorjunnan liikkuvaa ja määrätietoista käyttöä aloitteen tempaamiseksi ja käsketyn loppuasetelman saavuttamiseksi. Ilmatorjuntajoukkojen on hakeuduttava tilanteisiin, joissa tappioiden tuottaminen on tehokkainta. Aktiivisuus edellyttää selkeitä johtosuhteita ja tehtäviä sekä hyvää tilannetietoisuutta niin omien kuin hyökkääjän joukkojen toiminnasta.

Yllätykseen pyrkiminen tarkoittaa oman toiminnan salaamista, harhauttamista sekä ilmatorjunnan liikkuvaa ja monipuolista käyttöä. Käyttämällä eri joukkotyyppejä samalla alueella hyödynnetään erilaisten asejärjestelmien ja sensorien suorituskyky ja vähennetään hyökkääjän häirinnän vaikutusta. Yllätys on ilmatorjunnan tehokkain tapa aloitteen tempaamiseen.

Olosuhteiden ja maaston hyväksikäyttö tarkoittaa toimintaympäristön tuntemista ja taistelutilan suunnitelmallista valmistelua vaihtoehtoisiin tilanteisiin. Taistelutilan valmistelussa korostuu kaikkien joukkojen osalta ilmasuojelun merkitys ja ilmatorjuntajoukkojen osalta tuli- ja viestiasemien sekä johtamisyhteyksien valmistelu.

Voimien vaikutuksen keskittäminen tarkoittaa painopisteen muodostamista, varautumista yllättäviin tilanteisiin valmistautumistehtävillä sekä painopisteen oikea-aikaista muuttamista. Ilmatorjunnan painopiste voidaan muodostaa osoittamalla alajohtoportaalle lisää suorituskykyistä ilmatorjuntaa joko tietyn taisteluvaiheen ajan tai määräalueelle. Voimien vaikutuksen keskittäminen edellyttää hyvää tilannekuvaa sekä yhteistoimintaa omien joukkojen kanssa.

Voimien taloudellisella käytöllä tarkoitetaan resurssien käytön optimointia suhteessa vallitsevaan tilanteeseen. Ilmatorjuntajoukkojen tehtäviä ja toiminta-alueita on kyettävä muuttamaan tilanteen muuttuessa.

Vaikutusperusteisella operoinnilla tarkoitetaan merkittävien tappioiden tuottamista hyökkääjän ilma-aseelle. Tappioiden tuottamisella hyökkääjä pakotetaan reagoimaan, muuttamaan toimintatapojaan ja suunnittelemaan toimintansa uudelleen. Tappioiden tuottamisella kulutetaan hyökkääjän voimaa, heikennetään edellytyksiä jatkaa operaatioita sekä rikotaan taistelujärjestystä ja taistelusuunnitelmaa.

Ilmatorjuntajoukkojen käyttöä suunniteltaessa on aina mietittävä vähintään pataljoonan tai taisteluosaston tai sitä ylempien johtoportaiden taistelun kokonaisuutta ja haluttua loppuasetelmaa. Vain harvoilla taisteluosastoilla tai prikaateilla on omaa orgaanista ilmatorjuntaa. Ilmatorjuntajoukot annetaan sotajaotuksella laajasta alueesta vastuussa olevalle yhtymälle (esimerkiksi sotilasalue), joka suunnittelee ja johtaa ilmatorjuntajoukkojen käytön alueellaan.

Lähtökohtaisesti ilmatorjuntaa pyritään johtamaan yksikkökokonaisuuksina. Komppanioiden ja joukkueiden (vast.) alueella tämä näkyy siten, että ilmatorjuntajaos tai -ryhmä ottaa yhteyttä joukon johtajaan, sopii tarvittavat yhteistoimintajärjestelyt ja ryhmittyy alueelle. Ilmatorjuntajoukko ei siis saavu suojaamaan kyseistä komppaniaa tai joukkuetta, vaan on osa laajalle alueelle ryhmitettyä ilmatorjuntapatteria. Mikäli ilmatorjuntayksikköä tai sen osia ei voida johtaa keskitetysti, tulee harkittavaksi yksikön tai sen osien alistaminen esimerkiksi pataljoonalle.

Ilmatorjuntajoukkojen taistelun kannalta on kriittistä, että alueelle suuntautuvasta ilmavihollisesta saadaan ennakkovaroitus. Tätä tarkoitusta varten on rakennettu erilaisia ilmatorjunnan taistelun johtamiseen kykeneviä johtoportaita ja -paikkoja. Maavoimien taistelutilassa ilmatorjunnan taistelua johtavat ilmatorjunnan johtoportaat sekä erilliset ilmatorjuntatutkajaokset. Johtoportaat ja -paikat liittyvät ilmapuolustuksen tulenkäytön johtamisjärjestelmään ja saavat sitä kautta valtakunnallisen ilmatilannekuvan. Johtoportaat (vast.) käyttävät omia sensoreitaan täsmentämään maalitietoa. Havainnot maaleista annetaan ennakkovaroituksena tuliyksiköille ja sensoritieto lähetetään ylemmälle ilmavoimien tulenkäytön johtoportaalle ilmatilannekuvan täydentämiseksi. Kaikki maalit, kuten erittäin matalalla lentävät helikopterit ja lennokit, eivät välttämättä näy ilmatilannekuvassa. Tämän vuoksi joukoissa on järjestettävä jatkuva tähystys tulitoiminnan aloittamiseksi ja/tai ilmasuojelutoimenpiteiden toteuttamiseksi.

Millä ilmatorjunta taistelee

Ilmatorjunta käyttää tehtävänsä toteuttamiseen johtamisjärjestelmiä, ohjusasejärjestelmiä ja ammusasejärjestelmiä.

JOPO(11)-ITR on ilmatorjuntarykmentin johtoporras jonka tehtävänä on johtaa kaikkien ilmatorjuntarykmenttiin kuuluvien ilmatorjuntayksiköiden ja -osastojen taistelua. Ilmatorjuntarykmentin johtoportaasta voidaan tarvittaessa johtaa hävittäjätorjuntaa. Johtoportaan keskeisiä elementtejä ovat esikunta, esikunta- ja viestipatteri, sekä kaksi johtokeskusta.

JOPO(06)-ITPSTO on ilmatorjuntapatteriston johtoporras, jonka tehtävänä on johtaa kaikkien ilmatorjuntapatteristoon kuuluvien ilmatorjuntayksiköiden ja -osastojen taistelua. Johtokeskuksen kokoonpanoon kuuluu kolme maalinosoitustutkaa (87M), jotka mahdollistavat tutkataktiikan ja itsenäisen toiminnan.

JOPO(12)-ITPSTO on johtoporras, joka on tarkoitettu komentajan avuksi johtamaan ilmatorjuntaohjuspattereiden(12) sekä alueella vaikuttavien muiden ilmatorjuntajoukkojen taistelua.

Ilmatorjuntaohjuspattereita, ITOPTRI(12) ja ITOPTRI(90), käytetään yksiköittäin tai ilmatorjuntapatteristona tappioiden tuottamiseen valtakunnallisesti ja sotilaallisesti tärkeiden kohteiden ja joukkojen alueella sekä vahventamaan painopistesuunnan ilmatorjuntaa.

Ilmatorjuntaohjuspattereita, ITOPTRI(05), käytetään tappioiden tuottamiseen sotilaallisesti tärkeiden kohteiden ja yhtymien keskeisten toimintojen alueella.

Ilmatorjuntaohjuspattereita, ITOPTRI(05M) ITOPTRI(15), käytetään tappioiden tuottamiseen yhtymien alueella pääsääntöisesti alueryhmitysperiaatteella. Patteria käytetään kootusti tai tarvittaessa voidaan ohjusjaos alistaa taisteluosastolle tai pataljoonalle.

Ilmatorjuntapattereita, ITPTRI(88), ITPTRI(61-95) ja ITPTRI(61) käytetään tappioiden tuottamiseen kohteiden ja kohderyhmien alueella. ITPTRI(88) ja ITPTRI(61-95) -yksiköillä on kummassakin pääkaluston lisäksi aseistuksena yksi pimeätoimintakykyinen 23ITK95-kalusto. Ilmatorjuntapattereita käytetään kootusti tai jaoksittain. Tarvittaessa erillisessä suunnassa taistelevalle taisteluosastolle tai pataljoonalle voidaan alistaa ilmatorjuntajaoksia.

Ilmatorjuntapanssarivaunujoukkueita, ITPSVJ(90), käytetään tappioiden tuottamiseen mekanisoitujen taisteluosastojen taisteluun liittyen.

Ilmatorjunnan tutkajaoksen, ITTKAJ(87M) tai ITTKAJ(95M), tärkein tehtävä on ennakkovaroituksen ja maalitiedon tuottaminen ilmatorjunnan tuliyksiköille. Tutkajaoksia käytetään paikallisen ilmatilannekuvan luomiseen ja valtakunnallisen ilmatilannekuvan täydentämiseen. Tutkajaokselle voidaan antaa erillisen suunnan tai määräalueen ilmatorjunnan taistelunjohtamistehtävä.

Ilmatorjunnan kalusto on iältään hyvin vaihtelevaa. Johtamisjärjestelmiä rakennetaan tai modernisoidaan parasta aikaa. Niihin kuuluvia sensoreita ja ohjelmistoja päivitetään aika ajoin vastaamaan muuttuvaa toimintaympäristöä ja muuttuvia tietoteknisiä ratkaisuja. Uusien ilmatorjuntaohjusyksiköiden (ITO12, NASAMSII-FIN ja ITO15, Stinger) suorituskykyjä ollaan vasta rakentamassa. Ilmatorjuntaohjus 90M (Crotale NG) -järjestelmät on modifioitu 2010-luvun alussa. Ilmatorjuntaohjus 05 (ASRAD-R/RBS70) ja 05M (RBS 70) -järjestelmät on hankittu noin kymmenen vuotta sitten. Tykkikalusto on jo varsin iäkästä, koska uusia aseita ei ole hankittu vuosikymmeniin. Viimeisimmät varsinaiset suorituskyvyn lisäykset olivat 23ITK61:n pienen erän modifiointi, sekä 35ITK88 tulenjohtolaitteiden (TJL 97SFM) modifiointi/uusiminen noin 20 vuotta sitten. Ilmatorjuntapanssarivaunu 90:n (Marksman) alustat vaihdetaan Leopard 2A4:ään, mutta asejärjestelmä pysyy samana.

Mikä on ilmatorjunnan tulevaisuus

Kaikilla ase- ja johtamisjärjestelmillä on tietty elinkaari, jonka jälkeen ne täytyy poistaa käytöstä. Useasta eri osajärjestelmästä koostuvien ase- ja johtamisjärjestelmien elinjaksoja on vaikea yksiselitteisesti laskea ja määrittää. Syitä vanhenemiselle saattavat olla esimerkiksi alustan ikääntyminen, varaosien ja komponenttien saatavuus, ohjuksien moottoreiden ruudin tai hakupäiden vanheneminen, ammusten ruudin vanheneminen, optroniikan kuluminen ja niin edelleen. Järjestelmien sisältämät tietotekniset ratkaisut voivat myös olla vaikeasti korvattavissa. Varaosien hankinta esimerkiksi 1980- tai 90-luvun tietokoneeseen voi olla, jos ei nyt aivan mahdotonta, niin ainakin hankala toteuttaa. Järjestelmän tai sen osan voidaan yksinkertaistaen katsoa olevan vanhentunut, jos sillä ei enää saavuteta edes kohtuullisesti sitä suorituskykyä johon se oli mitoitettu tai jos siitä tulee käyttäjälleen vaarallinen.

Tämän hetken käytössä olevan tiedon mukaan ilmatorjuntajärjestelmistä vanhenevat 2020-luvulla eri syiden vuoksi ITO90M, 35ITK88 ja 23ITK61:n eri versiot, jos elinjaksoja jatkavia toimenpiteitä ei syystä tai toisesta tehdä. Nämä asejärjestelmät edustavat lukumääräisesti isointa osaa käytössämme olevista ilmatorjunta-aseista. Niiden tuottama suorituskyky on myös merkittävä. Näiden järjestelmien suorituskyvyn korvaaminen onkin yksi keskeisistä ratkaistavista asioista, pitkän kantaman ilmatorjunnan suorituskyvyn ohella, kun suunnitellaan ilmatorjunnan seuraavan vuosikymmenen järjestelmähankintoja.

Tulevaisuuden ilmauhkan keskeinen trendi on kaukovaikuttaminen, joka voidaan toteuttaa risteilyohjuksilla ja ballistisilla ohjuksilla (tykistöohjus). Nämä järjestelmät ovat vaikeasti torjuttavissa heikon havaittavuutensa, lentoratansa sekä nopeutensa vuoksi. Nykyaikaiset aseet, tuettuina tiedustelun-, valvonnan- ja maalittamisen suorituskyvyillä, mahdollistavat ilma-alusten toiminnan kohteita vastaan kaikissa olosuhteissa sekä korkealta että etäältä kohteestaan. Matala- ja keskikorkeuksissa toimivat rynnäkkökoneet ja taisteluhelikopterit säilyttävät merkityksensä etenkin maavoimien joukkojen tukemisessa. Kaukovaikuttamisen lisäksi aseistetut ja aseistamattomat miehittämättömät ilma-alukset kehittyvät ja yleistyvät osana ilmauhkaa.

Vastatakseen ilmauhkaan nyt ja tulevaisuudessa ilmatorjunnan on kyettävä havaitsemaan ja tuhoamaan rynnäkkö- ja pommikoneita, taisteluhelikoptereita, risteilyohjuksia, ballistisia ohjuksia, miehittämättömiä ilma-aluksia sekä erityyppisiä heitteitä, kuten ohjautuvia pommeja. Käyttämällä samalla alueella erilaisiin teknologisiin ratkaisuihin perustuvia, usean eri kantaman ohjus- ja ammusilmatorjuntajärjestelmiä sekä sensoreita, muodostetaan toisiaan tukeva monikerroksinen, häirinnänsietokykyinen ja taistelunkestävä kokonaisuus, jolla kyetään vastaamaan kattavasti erityyppisiin uhkiin.

Kustannustehokkuuden maksimointi, tarve pienikokoisten heitteiden torjuntaan sekä pyrkimys kiistää hyökkääjän kyky kyllästää perinteiset asejärjestelmät ovat johtaneet tarpeeseen kehittää uusia teknologisia ratkaisuja. Pisimmällä tällaisista ratkaisuista ovat suunnatun energian käyttöön perustuvat asejärjestelmät (laser), joiden kehitystä rajoittaa laserjärjestelmien ympäristötekijöistä johtuva lyhyt kantama. Laserjärjestelmät soveltuvat tulevaisuudessa yksittäisen kohteen, esimerkiksi aluksen omasuojajärjestelmäksi, mutta niillä ei tällä hetkellä nähdä olevan merkittävää operatiivista käyttöarvoa ilmatorjuntaa kehitettäessä.

Ilmatorjuntajoukkojen tulee kyetä liittymään ilmapuolustuksen johtamisjärjestelmään. Tämä mahdollistaa ilmapuolustuksen keskitetyn tulenkäytön johtamisen, tilannekuvan muodostamisen ja jakamisen sekä koordinoidun vaikuttamisen. Ilmapuolustuksen johtamisjärjestelmän tulee perustua verkottuneeseen tekniseen ratkaisuun, mikä mahdollistaa asejärjestelmien ja sensorien joustavan käytön sekä kansallisessa että kansainvälisessä toimintaympäristössä. Ilmatorjunnan tulee kyetä myös itsenäiseen ilmatilannekuvan muodostamiseen ja taistelunjohtamiseen tuliyksiköiden ennakkovaroituksen ja maalinosoituksen varmistamiseksi. Valvontajärjestelmien on kyettävä havaitsemaan ja seuraamaan matalan herätteen omaavia kohteita eri korkeusalueilla sekä tuottamaan niiden paikka- ja liiketiedot (3D). Erityisesti maajoukkojen suojaaminen edellyttää ilmatorjunnalta liikkuvia ja taistelunkestäviä sensoreita, jotka kykenevät havaitsemaan myös erittäin matalalla toimivat ja pienet kohteet.

Päätäntä

Ilmatorjunnan merkitys taistelukentällä tulee säilymään. Suorituskyvyllä kyetään pitämään yllä jatkuvaa korkeaa valmiutta toimia ilma-asetta vastaan ja siten mahdollistaa muiden joukkojen taistelu.

Toimivat ja suorituskykyiset järjestelmät osaavien käyttäjien käsissä mahdollistavat ilmatorjuntajoukkojen taistelun, jonka päämääränä on heikentää vastustajan ilma-aseen voimaa. Tämä toteutetaan tuottamalla hyökkääjälle mahdollisimman suuret tappiot heti taistelujen alettua.

Voi olla, että ohjusjärjestelmät korvaavat ammusasejärjestelmät. Korvaamista ei pidä ajatella "yksikkö-yksiköstä" -periaatteella, vaan uhkalähtöisesti ilmatorjunnan roolin ja tehtävien mukaisesti osana joukkojen ilmatorjuntaa ja ilmapuolustusta.

Järjestelmien elinkaaren hallinnan ja ylläpidon - ja miksei henkilöstön osaamisenkin kannalta - on helpompaa, jos käytössä on vain muutamia yksikkötyyppi. Uhkalähtöisesti ajateltuna on taas parempi, jos käytössä on riittävästi eri teknologisiin ratkaisuihin perustuvia, suorituskyvyiltään erilaisia, ilmatorjuntajärjestelmiä.

Operointi tulevaisuuden uhkaympäristössä edellyttää monikerroksista ilmatorjuntajärjestelmää, jotta kyetään vastaamaan ilma-aseen kehitystrendien mukanaan tuomiin haasteisiin. Ilmatorjuntajärjestelmän kyky torjua korkealla olevia ilmamaaleja korostuu tulevaisuudessa. Muodostamalla toiminta-alueelle suorituskykyinen ja monikerroksinen ilmatorjunta kyetään ylläpitämään pitkäkestoista valmiutta sekä alueellista ilmanherruutta. Monikerroksinen, joustava, liikkuva sekä ulottuva ilmatorjunta on keskeinen osa ilmapuolustuksen ja koko puolustusjärjestelmän suorituskykyä, jolla mahdollistetaan sotilaallisen hyökkäyksen ennaltaehkäiseminen ja torjunta.

 

Eversti Ari Grönroos

Ilmatorjunnan tarkastaja