Hyppää sisältöön

 

Paikallispuolustusharjoitukset

Maavoimat järjestää usean maakunnan alueella kuusi paikallispuolustusharjoitusta 7. - 11. syyskuuta. Niihin osallistuu yhteensä noin 4 400 Puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluvaa, varusmiestä, reserviläistä ja muiden viranomaisten edustajaa.

Harjoitukset kehittävät paikallispuolustuksen valmiutta ja taistelukykyä sekä viranomaisten välistä yhteistoimintakykyä nopeasti kehittyvissä tilanteissa koko Suomen alueella. Harjoituksissa kehitetään lisäksi paikallisjoukkojen johtamista ja varustusta. 

Tänä vuonna COVID-19-pandemian seurauksena Puolustusvoimat on tehnyt muutoksia asevelvollisten koulutus- ja harjoitusjärjestelyihin. Muutokset mahdollistavat joukkojen koulutustavoitteiden saavuttamisen ja valmiuden säilymisen. Paikallispuolustusharjoitukset toteutetaan suunnitelmien mukaan tarvittavat suojautumistoimet ja rajoitukset huomioiden.

Paikallispuolustusharjoitukset näkyvät asutuskeskuksissa, ja niissä liikkuu runsaasti sotilasajoneuvoja, kuten kuljetuspanssariajoneuvoja. Osaan harjoituksista liittyy lentotoimintaa. Joukot saattavat käyttää sivullisille vaarattomia mutta melua aiheuttavia paukkupatruunoita.

Reserviläinen - vain terveenä harjoitukseen!

Paikallispuolustusharjoituksissa noudatetaan valtioneuvoston ja THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) antamia suosituksia käsi- ja yskimishygienian sekä suojaetäisyyksien suhteen. Harjoitusten toteuttamisessa huomioidaan lisäksi Puolustusvoimien koronavirusepidemian mukaiset valtakunnalliset, alueelliset ja paikalliset rajoitteet. Mikäli olet saanut käskyn osallistua paikallispuolustusharjoitukseen ja tunnet olevasi sairas, ota pikaisesti yhteys omaan aluetoimistoosi. Älä tule sairaana harjoitukseen. Mikäli saavut harjoitukseen julkisilla kulkuneuvoilla, noudatathan THL:n maskisuositusta.

Suojavarusteita kuten kertakäyttö- ja kangasmaskeja käytetään tarvittaessa esimerkiksi yhteiskuljetusten aikana. Oman yksikön sisällä suojavarusteita käytetään tarvittaessa. Puolustusvoimat on varannut maskeja kertausharjoitukseen tai vapaaehtoiseen harjoitukseen osallistuville reserviläisille. Reserviläiset eivät ole tekemisissä varusmiesosastojen kanssa. Tarvittaessa myös reserviläiset jaetaan useampaan osastoon.

Harjoituksen järjestävä joukko-osasto ohjeistaa harjoitukseen saapuvia reserviläisiä tarkemmin suojautumistoimista.

Paikallispuolustusharjoitukset pähkinänkuoressa

  • Paikallispuolustusharjoituksia järjestetään Maavoimissa kahdesti vuodessa (keväällä ja syksyllä) koko Suomen alueella.
  • Paikallisjoukoissa toimii oman alueensa hyvin tuntevia reserviläisiä. Paikallisjoukkojen tehtäviä ovat mm.
    • Joukkojen perustaminen
    • Alueiden valvonta ja tärkeiden kohteiden suojaus
    • Erilaiset taistelutehtävät kuten erikoisjoukkojen vastainen toiminta
    • Muiden joukkojen tukeminen ja huolto paikallisesti
    • Muiden viranomaisten tukeminen
  • Harjoitusten tavoitteita ovat mm.
    • Tilannekuvan jakaminen eri viranomaisten välillä ja yhteisen tilannekuvan muodostaminen,
    • Johtaminen, tiedonvaihto ja yhteistoiminta eri viranomaisten välillä,
    • Toiminta moniviranomaistilanteissa, niiden käytännön johtaminen, tiedonvaihto ja raportointi,
    • Henkilöstön harjaannuttaminen sekä varusmiesten ja reserviläisten kouluttaminen paikallispuolustustehtäviin,
  • Valmiuden ja puolustuskyvyn luominen ja harjoittelu paikallistasolla
 
Kokkola 20 -harjoitus näkyy ja kuuluu koko Keski-Pohjanmaalla
Porin prikaati

Kokkola 20 -harjoitus näkyy ja kuuluu koko Keski-Pohjanmaalla

Porin prikaati järjestää Kokkola 20 -paikallispuolustusharjoituksen 7.–11.9.2020. Harjoitus jalkautuu Keski-Pohjanmaan ohella myös Pietarsaareen. Harjoitustoimintaa tullaan näkemään runsaasti Kokkolassa ja sen lähialueilla. Harjoituksen tavoitteena on testata paitsi paikallisjoukkojen toimintaa myös viranomaisyhteistyötä kriisitilanteessa.
24.8.2020 | 17.31
Paikallispuolustusharjoitukset alkavat eri puolilla maata
Maavoimat

Paikallispuolustusharjoitukset alkavat eri puolilla maata

Maavoimat järjestää usean maakunnan alueella kuusi paikallispuolustusharjoitusta 7. - 11. syyskuuta. Niihin osallistuu yhteensä noin 4 400 Puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluvaa, varusmiestä, reserviläistä ja muiden viranomaisten edustajaa.
25.8.2020 | 13.22
Paikallispuolustusharjoitus "Etelä-Savo20" näkyy syyskuussa Mikkelin ja Puumalan alueilla
Karjalan prikaati

Paikallispuolustusharjoitus "Etelä-Savo20" näkyy syyskuussa Mikkelin ja Puumalan alueilla

Puolustusvoimat järjestää Karjalan prikaatin johdolla Etelä-Savossa, Mikkelin ja Puumalan lähialueilla paikallispuolustusharjoituksen ”Etelä-Savo20” 7.-10.9.2020 välisenä aikana.
25.8.2020 | 10.29
Paikallispuolustusharjoitus Lappi 220 kehittää valmiutta ja puolustuskykyä Lapin alueella
Jääkäriprikaati

Paikallispuolustusharjoitus Lappi 220 kehittää valmiutta ja puolustuskykyä Lapin alueella

Jääkäriprikaati ja Lapin alueen viranomaiset jatkavat käytännön yhteistoiminnan harjoittelua moniviranomaistilanteissa Jääkäriprikaatin johtamassa LAPPI 220 paikallispuolustusharjoituksessa 7.–11.9.2020 Rovaniemi–Kemijärvi–Sodankylä alueella.
24.8.2020 | 12.44
Paikallispuolustusharjoitus Kehä 20 Länsi-Uudellamaalla syyskuussa – mukana arjen ratkaisujen kokeilu
Kaartin jääkärirykmentti

Paikallispuolustusharjoitus Kehä 20 Länsi-Uudellamaalla syyskuussa – mukana arjen ratkaisujen kokeilu

Kaartin jääkärirykmentin johtama Kehä 20 -paikallispuolustusharjoitus järjestetään 5.-11.9.2020 pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Uudellamaalla. Harjoitusjoukkojen vahvuus on noin 650 henkilöä koostuen varusmiehistä, reserviläisistä ja henkilökunnasta. Harjoituksessa toteutetaan mobiililaitteita hyödyntävä laaja arjen ratkaisujen kokeilu osana paikallispuolustuksen johtamista.
24.8.2020 | 16.21

Seuraa harjoituksia!

#paikallispuolustus

 Facebook.com/maavoimat
 
Twitter.com/maavoimat @maavoimat
 Instagram.com/puolustusvoimat.fi

Harjoitusviestinnän yhteystiedot

Etelä-Savo
Jaana Kuusisto
puh. 0299 431 107
[email protected]

Kehä
Meri Leppänen
puh. 0299 421 235
[email protected]

Päijät-Häme
Kirsi Lehto
puh. 0299 442 414
[email protected]

Lappi
Taina Pirinen
puh. 0299 452 111
[email protected]

Kokkola
Annu Porttila
puh. 0299 443 303
[email protected]

Savo-Karjala 20
Satu Hujanen
puh. 0299 451 113
[email protected]

Paikallispuolustusharjoitukset 7. - 11.9.2020:

Harjoituksen nimi

Harjoitusalueet

Joukkoja

Johtava joukko-osasto

Päijät-Häme Päijät-Häme (Lahden alue) Noin 500 hlöä Panssariprikaati

Kokkola

Kokkola, Lohtajan harjoitusalue ja Pietarsaari

Noin 800 hlöä

Porin prikaati

Kehä

Uusimaa (Helsinki, Espoo, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori ja Hanko)

Noin 650 hlöä

Kaartin jääkärirykmentti

Lappi

Lappi (Rovaniemi, Sodankylä, Kemijärvi ja Rovajärven harjoitusalue)

Noin 400 hlöä

Jääkäriprikaati

Etelä-Savo

Etelä-Savo (Mikkeli, Otava ja Puumala)

Noin 1 100 hlöä

Karjalan prikaati

Savo-Karjala

Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo (Joensuu, Liperi ja Tohmajärvi)

Noin 950 hlöä

Kainuun prikaati

´